kaupunki Varsinais-Suomen maakunnassa

Lieto [1] on viihtyisä ja rauhallinen kunta Turun kupeessa Varsinais-Suomessa. Liedossa on 17 190 asukasta [2]. Tarvasjoen kunta liitettiin Lietoon vuoden 2015 alusta.

Näkymä Liedon Vanhalinnan huipulta.

Tule muokkaa

Autolla muokkaa

Valtatie 9 Turusta Tampereelle ja valtatie 10 Turusta Hämeenlinnaan sekä Turun ohikulkutie (kantatie 40) kulkevat Liedon kunnan halki.

Bussilla muokkaa

Lietoon pääset Turun linja-autoasemalta bussilla numero 280. Tämän lisäksi useat Lahden vakio/pikavuorot pysähtyvät Liedon keskustan pysäkillä.

Matkahuollon aikatauluhaku

Polkupyörällä muokkaa

Turun keskustasta on matkaa Liedon keskustaan 13 kilometriä. Valtatietä 10 seuraa koko matkalla pyörätie. Kiiretön matkailija voi poiketa myös Hämeen Härkätien vanhaan linjaukseen kuuluvalle Vanhalinnan museotielle. Aurajoki näkyy valtatieltä 10 ja Vanhalinnantieltä suuren osan matkasta.

Lentäen muokkaa

Turun lentoasema sijaitsee Liedon kupeessa valtatie 9:n varrella, noin 15 kilometrin päässä Liedon keskustasta. Turun lentoasemalta on lentoja säännöllisesti Helsinkiin, Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Gdanskiin. Lisäksi Turusta lennetään suoria lomalentoja mm. Kanarian saarille ja Malagaan. Myös uusia suoria lentoyhteyksiä on suunnitteilla. Liikeilmailun ohella lentoasema toimii merkittävänä rajavartio- ja meripelastustoiminnan asemapaikkana.

Turusta lentoja operoivia lentoyhtiöitä

  • Air Baltic
  • SAS (Braathens Regional ja Jet Time A/S)
  • Finnair (Flybe Finland)
  • NextJet
  • Norwegian Air Shuttle
  • Primera Air Nordic
  • Wizz Air.

Liiku muokkaa

Autolla muokkaa

Henkilöauto on ilman polkupyörän käyttömahdollisuutta olevalle paras tapa tutustua keskustan ulkopuolisiin nähtävyyksiin sekä taajamiin, sillä Liedossa ei ole kattavaa joukkoliikennejärjestelmää. Pysäköintialueita löydät helposti keskustasta. Liedossa on kaksi polttoaineen kylmäjakeluasemaa sekä kolme palveluasemaa, joilta saat polttoaineen lisäksi myös muita oheispalveluita.

Bussilla muokkaa

Liedossa toimii kaksi palvelulinjaa (Palvelulinja 1 ja 2) Liedon keskustan sekä eri taajamien välillä. Linjojen tarkoituksena on etupäässä helpottaa vanhusten asioimista keskustan palveluissa sekä tarjota koulukyytejä etäällä asuville koululaisille.

Palvelulinjan aikataulut 2007-08

Polkupyörällä muokkaa

Liedon haja-asutusalueella voit liikkua myös polkupyörällä. Liedon asemalle on matkaa Liedon keskustasta 9 kilometriä, Tarvasjoen keskustaan on 20 kilometriä. Hämeen Härkätie kulkee Liedon ja Tarvasjoen kautta ja sopii pyöräreitiksi.

Kävellen muokkaa

Liedon keskustassa paras liikkumistapa on kävellen. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja palvelut tavoitat jalkaisin helposti. Tarvittaessa voit turvautua taksikyytiin tai ottaa mukaan polkupyörän.

Näe muokkaa

 
Liedon Pyhän Pietarin kirkon kellotapuli

Liedon kunta tarjoaa matkailijalle kulttuuria, historiaa ja luontoa. Liedosta on tehty kivikautisia ja pronssikautisia löytöjä. Liedon Vanhalinna on yksi Suomen merkittävimmistä muinaislinnoista. Vuorella on aikanaan ollut hirsivarustus ja useita rakennuksia. Löytöjä arkisesta asumisesta ja sodankäynnistä on runsaasti.

  • Hämeen Härkätie. Turusta Hämeenlinnaan johtava Hämeen Härkätie on Suomen vanhimpia historiallisia teitä. Sen varhaisvaiheet ulottuvat kauas keskiajan taakse, aina viikinkiajalle eli 800-luvulle saakka.
  • Nautelankosken museo   Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto as, +358 2 489 2400. avoinna sopimuksen mukaan. edullinen.
  • Liedon Vanhalinna   Vanha Härkätie 111, 21410 Vanhalinna, +358 2 489 6700, e-mail: . talviaikaan su 13.00-16.00, ryhmille tilauksesta kaikkina aikoina. Vanhalinnan museon perusnäyttelyt: kartanokotimuseo, arkeologiset näyttelytilat sekä kansatieteelliset näyttelyt Idän ja lännen maa sekä elämänlanka. Arkeologiapolku sekä luonto- ja historiapolku. edullinen.
  • Liedon Pyhän Pietarin kirkko   Kirkkotie 14, 21420 Lieto, +358 2 4894 153. Liedon Pyhän Pietarin kirkko on rakennettu viimeisten tutkimusten mukaan vuoden 1500 aikoihin. Pyhän Pietarin kirkossa on jumalanpalvelukset sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10. Kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. ilmainen.
  • Ristinpelto   . Aurajoen rannalla sijaitsevaa Ristinpeltoa pidetään mahdollisesti koko Suomen vanhimpana kristillisenä hautausmaana. Perimätiedon mukaan paikalla kerrotaan sijainneen kappelin tai Liedon vanhimman kirkon. Ristinpellolle pakanallisten esineiden kera hautaaminen näyttää loppuneen noin 1050 jKr. Lähitienoilta on kuitenkin löydetty myöhäisempiäkin esinehautoja. Ristinpellon kalmisto on muinaismuistolain (295/63) nojalla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Ilman tämän lain nojalla annettua lupaa on muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu siihen kajoaminen kielletty.

Tee muokkaa

  • Lietohallin kuntosali   Urheilutie 2, 21420 Lieto, +358 2 4873 3555. ma, ke & pe klo 13.00 - 21.30, ti klo 14.15 - 18.00 & 20.00 - 21.30, to klo 13.00 - 20.00, la klo 10.00 - 17.30, su klo 11.00 - 14.00 & 16.00-20.30. Lietohalli on urheiluhalli, jonka palvelujen järjestämisestä vastaa kunnan liikuntatoimi. Hallissa on kuntosali, liikuntasali (lento-, koripallo- ja sulkapallokentät, salibandy- ja futsalkenttä), heitto- ja työntönurkka, kiipeilyseinä sekä juoksu- ja hyppypaikka.
  • Parmaharjun liikuntakeskusPränikkäläntie 66, 21420 Lieto.
  • Zoolandia, eläintarha ja toimintakeskus   Eläintarhantie 51, 21360 Lieto as., +358 2 489 9500, e-mail: . ma-pe 10.00-17.00, la-su 10.00-15.00. Monipuolinen eläintarha ja toimintakeskus. edullinen.
  • Aurajoki.

Osta muokkaa

Ruokakaupat

  • Asemankulman kauppa ja kahvila   Helavuorentie 2, 21360 Lieto As, +358 050 4485025. ma-pe 9.00-18.00 la 9.00-15.00 su suljettu.
  • K-Supermarket Lieto   Hyvättyläntie 2, 21420 Lieto, +358 2 489 3400. ma-pe 7.00-21.00 la 7.00-18.00 (kesäsu 12.00-21.00).
  • Lidl Lieto   Simpukkatie 4, 21420 Lieto. ma-pe 9.00-21.00, la 9.00-18.00 (kesäsu 12.00-21.00).
  • S-Market Lieto   Hanhenkaari 3, 21420 Lieto. ma-pe 7.00-21.00, la 7.00-18.00, (kesäsu 12.00-21.00).
  • K-market IlmarinenVanha Tampereentie 868.

Kioskit

  • R-Kioski Lieto   Hyvättyläntie 2, 21420 Lieto. ma-pe 9.00-21.00, la 9.00-21.00, su 10.00-21.00.

Erikoisliikkeitä

  • Alko Oy   Hyvättyläntie 2, 21420 Lieto, +358 20 711 2211. ma-to 9.00-18.00, pe 9.00-20.00, la 9.00-18.00.
  • Liedon Apteekki   Hyvättyläntie 4 (Kauppapiha), 21420 Lieto, +358 2 4895 900. ma-pe 9.00-19.00, la 9.00-14.00, su 10.00-13.00.
  • Silmäasema Liedon Optiikka   Kauppapiha, 21420 Lieto, +358 2 4877 997.
  • Tuulensuun KukkaKarjatie 5B, 21420 Lieto, +358 2 4877 772. ma-pe 9.00-17.00, la 9.00-16.00, su 10.00-15.00.
  • Tietokonekauppa Datanator LietoHyvättyläntie 4, 21420 Lieto, 0207 789828. Kesän aukioloajat: ma-to 10-17, pe 10-16, la suljettu.

Syö muokkaa

  • Aschan Café & Konditoria   Hanhenkaari 1, 21420 Lieto, +358 20 446 2960, e-mail: . ma-pe 7.30-18, la 9-15. kohtuuhintainen.
  • Ates Kebab PizzeriaKirkkotie 5, 21420 Lieto, +358 2 4872 007. edullinen.
  • Hesburger   Hyvättyläntie 1, 21420 Lieto, +358 75 325 9296, e-mail: . ma-pe 10.00-22.00, la 11.00-22.00, su 12.00-22.00. kallis.
  • Kahvila-ravintola Liedon Härkätie" address=Kirkkotie 13 (kunnantalo), 21420 Lieto", +358 2 48733 446.
  • Shell Lieto - HelmiSimpukka   Simpukkatie 2, 21420 Lieto, +358 10 320 6680. ma-pe 6.00-21.00, la 8.00-21.00, su 8.00-21.00. Asemalla on ravintola, baari, autohuolto sekä autopesu ja myymälä, jossa on laaja valikoima mm. autotarvikkeita. Lisäksi huoltoasemalta saa tarvittaessa tuulilasinpesu- ja tankkausapua.

Juo muokkaa

Kahvilat muokkaa

  • Aschan Café & Konditoria   Hanhenkaari 1, 21420 Lieto, +358 20 446 2960, e-mail: . ma-pe 7.30-18, la 9-15. kohtuuhintainen.

Baarit & pubit muokkaa

  • Liedon Efes BarHyvättyläntie 4, 21420 Lieto, +358 2 4872 891.
  • Shell Lieto - HelmiSimpukka   Simpukkatie 2, 21420 Lieto, +358 10 320 6680. ma-pe 6.00-21.00, la 8.00-21.00, su 8.00-21.00. Itsetehtyä maukasta kotiruokaa. Á la carte listalta legendaarinen Wieninleike ja muita annoksia klo 20.30 asti. Hyvä palvelu. Myymälän puolella laaja valikoima autotarvikkeita: Varta-akkuja, hihnoja, suodattimia ja öljyjä ja kotitaloustarvikkeita. Myös pieni elintarvikeosasto.

Nuku muokkaa

  • Nautelan kartano   Nautelantie 50, 21360 Lieto as, +358 2 487 6016, e-mail: .
  • Ilmaristen matkailutila   Väänteläntie 45, +358 2 487 0678, e-mail: .
  • Zoo-Hostel ja Camping   Eläintarhantie 51, 21360 Lieto as, +358 2 489 9500, e-mail: . 50€/yö/huone, vaunupaikka 17€/vrk + sähkö 3€ vrk, telttapaikka maksaa 3€/hlö/vrk (vuonna 2007).

Pysy turvassa muokkaa

Liedossa on poliisin toimipiste. Poliisi päivystää ma 10-12. Lupapalvelut Turusta.

Pysy terveenä muokkaa

Liedossa palvelee Härkätien terveyskeskus. Päivystys on auki 8-22.

Aurajoen vesi on sameaa. Sameutta aiheuttavat savihiukkaset ja etenkin tulva-aikoina pelloilta valuva maa-aines. Veden laatu on välttävä, ja suurin ongelma on maanviljelyn aiheuttama rehevyys. Uimista ei suositella.

Ota yhteyttä muokkaa

  • Liedon kuntaKirkkotie 13 (PL 24), 21420 LIETO, +358 2 4873 300.

Jatka matkaa muokkaa

  • Turku sijaitsee 12 kilometriä Liedosta lounaaseen päin. Ajoaika keskustasta Turun keskustaan noin 20 minuuttia.
  • Tarvasjoki on Liedon naapurikunta, joka sijaitsee noin 18 kilometriä Liedosta itään.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!