kaupunki Varsinais-Suomen maakunnassa

Turku (ruots. Åbo) on Suomen vanhin kaupunki ja Suomen entinen pääkaupunki. Vuosi 1229 mainitaan usein perustamisvuotena. Turku on tunnettu etenkin kulttuurikaupunkina. Pitkän historiansa vuoksi se on ollut näyttämönä useissa historiallisissa tapahtumissa, mikä on vaikuttanut laajalti koko Suomen historiaan. Historiansa sekä poliittisen että maantieteellisen asemansa vuoksi Turulla on ollut merkittävä vaikutus lähes kaikilla kulttuurin saroilla. Vuonna 2011 Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunkinayhdessä Viron pääkaupungin Tallinnan kanssa

Turkua pidetään Suomen porttina länteen. Kaupunki on merkittävä kaupallinen satamakaupunki, ja Turun satamasta on tiheä matkustajalauttaliikenne Maarianhaminaan ja Tukholmaan. Turun lentoasema on Suomen neljänneksi vilkkain ja rahtimääriltään toiseksi suurin lentoasema. Tämän päivän Turku on elinvoimainen kaupunki, jossa voimakkaita teollisuudenaloja ovat muun muassa meri- ja lääketeollisuus.

Kaupunki on virallisesti kaksikielinen, vuoden 2017 lopussa sen 188 548 asukkaasta puhui äidinkielenään ruotsia 5,4 %.

Turun halki virtaa Aurajoki, joka on kaupungin sielu. Monet kaupungin nähtävyyksistä ja tapahtumista sijoittuvat Aurajoen varteen, jokitöyräillä on myös runsaasti erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Kulttuurin ja Aurajoen lisäksi matkailijoita houkuttelevat myös Turun saaristo ja Saaristomeri, jotka muodostavat saarien määrällä mitaten maailman suurimman saariston.

Junalla

muokkaa
Näkymä Turun päärautatieasemalta Logomon suuntaan.

Turussa on kolme juna-asemaa: päärautatieasema, Kupittaa sekä Turku Satama. Päärautatieasema on ainoa, jossa on lipunmyyntitiskejä, tosin lipun voi ostaa myös junan konduktööriltä. Kupittaalla ja päärautatieasemalla on lipunmyyntiautomaatteja. Päärautatieasemaa käyttävät sekä Toijalan rataa (Pieksämäki–Jyväskylä–Tampere–Turku) että rantarataa (Helsinki–Karjaa–Salo–Turku) kulkevat junat. Rantaradan junat pysähtyvät myös Kupittaalla. Molemmilta radoilta on satamaan jatkavia junia laivojen kulkuaikoina. Päärautatieasemalta on vain muutaman korttelin kävelymatka ydinkeskustaan. Kupittaan asemalta puolestaan pääsee kätevästi esimerkiksi yliopistoalueelle ja muualle itäiseen keskustaan. Helsingistä matka kestää junalla rantarataa pitkin vajaan kaksi tuntia. Sama juttu Tampereelta. Suunnitteilla on tunnin juna Turku-Helsinki välille,

Turku ei ole kaikkein helpoin kaupunki, mikäli tarkoituksenasi on saapua junalla ulkomailta. Tosin Venäjältä esimerkiksi Pietarista pääse Turkuun vaihtamalla junaa Helsingissä. Matka Pietarista Helsinkiin kestää n. 5,5 tuntia. Mikäli saapuu Tukholmaan junalla, voi matkaa jatkaa kätevästi autolautalla kohti Turkua.

Lentokoneella

muokkaa
Finnairin lento Rhodokselta on saapunut Turkuun.

Turun lentokenttä (IATA: TKU) sijaitsee 8 km pohjoiseen keskustasta. Turkuun on suoria kotimaanlentoja Helsingistä Finnairilla . Kaikki kotimaanlennot operoidaan pääterminaalista 1. Lisäksi Nextjet operoi Turun ja Maarianhaminan välillä.

Ulkomaille lentävät airBaltic (Riika), SAS (Tukholma) sekä Wizz Air (Gdansk). Wizz Airin lennot operoidaan terminaalista 2, muut ulkomaanlennot pääterminaalista 1.

Bussilinja 1 kulkee väliä Lentokenttä - Kappatori - Satama vähintään kaksi kertaa tunnissa aikaisesta aamusta lähes hieman yli keskiyön. Viimeinen bussi voi joustaa aikataulusta hieman, mikäli lento on myöhässä. Bussin hinta on 3€/1,50 ja lipulla on kahden tunnin vaihto-oikeus. Kello 23 jälkeen bussissa on yötaksa 4€. Viimeisimmät bussit kulkevat lentokentältä vain Kauppatorille asti. Monet Turun hotelleista sijaitsevat torin lähistöllä.

Mikäli laskeudut Helsinki-Vantaan lentokentälle, voit tulla sieltä bussilla Turkuun. Busseja kulkee tunneittain, mutta aamun ensitunteina saattaa olla taukoa liikennöinnissä. Bussit lähtevät laiturista 13 T1:n edestä.

Bussilla

muokkaa
TallinkSilja ja Viking Line kulkevat väliä Turku-Tukholma.

Bussilla pääsee Turkuun tiheästi Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta, Hämeenlinnasta, Porista ja Vaasasta. Onnibus liikennöi myös yhteydet Helsingin, Lahden, Jyväskylän ja Porin suuntiin. Bussiasema on 10 minuutin kävelyaseman päässä Kauppatorilta ja aseman edestä kulkevista kaupungin busseista lähes jokaisella pääsee torille. Linja-autoasemalla on myös taksitolppa.

Autolla

muokkaa

Turkuun pääsee autolla moottoritietä (valtatie 1) Helsingistä sekä vanhaa 1-tietä eli nykyisin tietä nro 110, Hämeenlinnan suunnasta tietä nro 10, Tampereelta Loimaan kautta tietä nro 9 ja Huittisten kautta tietä nro 41, Raumalta tietä nro 8 ja Naantalista tietä nro 185. Turkua kiertävän kehätien nro on 40. Ajoaika Tampereelta ja Helsingistä Turkuun on noin 2 tuntia.

Laivalla

muokkaa

TallinkSiljan ja Viking Linen laivat kulkevat Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun kahdesti päivässä, kummallakin on päivä- ja yövuoro. Satamasta pääsee keskustaan bussilinjalla 1. Satamassa on myös Föli-kaupunkipyörien asemapaikka. Kevyiden kantamusten kanssa kävely jokivartta pitkin voi olla mukavaa, matkaa keskustaan on hieman yli 3 kilometriä.

Turussa on helppo liikkua bussilla, pyörällä, taksilla, laivalla ja kävellen.

Bussilla

muokkaa
Bussilinja 1 kulkee lentokentältä satamaan, matkalla on mm. Turun linna.

Turussa on kätevä matkustaa Fölin eli Turun seudun joukkoliikenteen busseilla. Bussiverkosto on kattava ja reittioppaalla voi katsoa parhaan reitin osoitteesta toiseen. Lähes kaikki bussilinjat pysähtyvät Turun liikenteen solmukohdassa Kauppatorilla. Osa naapurikunnista on mukana Föli-yhteistyössä, jossa käy samat liput kuin kaupunkiliikenteessäkin. Jotkin Föli-alueen ulkopuolelle suuntautuvat reitit ovat mukana yhteityössä alueen sisällä. Kertalipun hinta on 3€ ja se sisältää kahden tunnin rajattoman vaihto-oikeuden.

Linja-autosta voi myös ostaa 7,00 € maksavan vuorokausilipun. Lippu on voimassa 24 h. Vuorokausilipun voi myös ostaa kännykällä Föli-sovelluksella.

Muutama keskeinen bussilinja:

  • Linja 1: Satama - Kauppatori - Lentokenttä
  • Linja 4: Amiraalistonkatu - Kauppatori - Halinen
  • Linja 8: Kauppatori - Ruissalo (Ruissalon alueella on paljon ulkoilumahdollisuuksia sekä Ruisrock)

Yliopistolle kulkevat mm. seuraavat linjat: 6 (Vaala), 2 (Kohmo), 50/51/53/54 (Ylioppilaskylä), 32/42 (Varissuo). Samoilla linjoilla pääsee myös TYKS:n (keskussairaala) lähelle.

Rautatieaseman ohi kulkevat linjat 8 (Ruissalo), 32 (Pansio) ja 42 (Perno). Linja-autoasemalta keskustaan on runsaasti linjoja. Torille päin vievä pysäkki on Aninkaistenkadulla linja-autoaseman puolella.

Joukkoliikenteen toimisto on Kauppatorin joen puoleiselta reunalta. Turun kaupungin rajat ylittävän liikenteen (TLO) toimisto sijaitsee yhden korttelin päässä Kauppatorilta, osoitteessa Maariankatu 10.

Lippujen hintoja:

  • Aikuisten kertalippu 3,00 €
  • Lasten (7–14 v) kertalippu 1,50 €
  • Yölisä (klo 23.00 alkaen) +1,00 €
  • Vuorokausi/matkailijalippu (24h) 7,00 €

Föli-järjestelmään kuuluu myös Aurajoelta Ruissaloon kulkeva vesibussi. Hinta on sama kuin busseissa ja vesibussiin voi ottaa mukaan myös polkypyörän.

Autolla

muokkaa

BloxCar-autohaku sisältää tietoja yhteiskäyttöautojen saatavuudesta alueella. Perinteisiä vuokra-autoja voi vuokrata SkyScanner-hakukoneesta.

Pyörällä

muokkaa
Föli-fillariasema Turussa Kristiinankadulla.

Helpoin tapa liikkua Turussa on pyöräillen. Aivan keskustassa kannattaa vältellä ruuhkaisimpia katuja, mikäli et ole kokenut liikenteen seassa pyöräilijä. Kaupungin matkailuneuvonnasta voi käydä kyselemässä pyöräilyreittiehdotuksia. Mukavan rauhallinen ja vähäliikenteinen reitti on esimerkiksi noin kuuden kilometrin lenkki keskustasta Aurajoen vartta pitkin Halistenkoskelle ja sieltä joen toista puolta pitkin pois. Toinen kiva matka on pyöräretki Ruissaloon, joka on jo vähän pidempi pyöräily. Mikäli kunto meinaa loppua kesken, voi pyörän aina ottaa bussiin mukaan 6€:n lisämaksusta.

Viiden minuutin kävelymatkan päässä Kauppatorilta Yliopistonkatu 8:ssa on pätevä ja ystävällinen pyörähuoltoliike Visan polkupyörähuolto.

Föli-fillarit eli föllärit ovat yhteiskäyttöisiä kaupunkipyöriä, joita Turussa liikkuvat voivat käyttää rekisteröidyttyään kaupunkipyöräjärjestelmään. Kaupunkipyöräjärjestelmä koostuu polkupyöristä ja pyöräasemista, jotka toimivat pyörien otto- ja jättöpisteinä. Käyttäjä voi ottaa ja jättää pyörän mille tahansa asemalle. Välillä on mahdollista lukita pyörä väliaikaisesti aseman ulkopuolelle esimerkiksi kaupassa asioinnin ajaksi.

Pyörä on keltainen ja siinä on Viking Linen logo. Pyöriä on 300, pyöräasemia 34 ja siirrettäviä POP-UP asemia on 3 kappaletta. Pyöräasemia on ympäri keskusta-aluetta ja niitä on muun muassa tärkeillä Turkuun saapumis- ja Turusta poistumisalueilla kuten satamassa, rautatie-asemalla ja linja-autoasemalla. Kuka tahansa voi rekisteröityä käyttäjäksi, siihen vaaditaan kuitenkin sähköpostiosoite, puhelinnumero ja maksukortti. Rekisteröitymisen yhteydessä kysytään myös osoitetiedot sekä määritetään henkilökohtainen kuusinumeroinen PIN-koodi. Rekisteröitymisen voi tehdä Fölin eli Turun seudun joukkoliikenteen verkkosivuilla.

Föllärin käyttö koostuu käyttömaksusta sekä mahdollisesta lisäaikamaksusta. Käyttöoikeuden kestoksi voi valita päivän 5 €, viikon 10 € tai vuosimaksun 40 €. Maksimikäyttöaika yhdellä pyörällä on viisi tuntia. Jokaiseen vaihtoehtoon sisältyy jokaisella pyörän käyttökerralla maksuton 30 minuutin käyttöaika. Käyttökertojen määrä kussakin tuotteessa on rajaton. Kun 30 minuutin käyttöaika ylittyy, pyörästä veloitetaan alkavilta lisätunneilta yhdestä kahdeksaan euroon. Mikäli maksimikäyttöaika eli viisi tuntia ylittyy, veloitus on 80 euroa.

Pyörän käyttöönottoon tarvii Fölin matkakortin tai puhelinnumeron, jolla on aiemmin rekisteröitynyt. Käyttöönotossa painetaan ensin OK ja sen jälkeen heilautetaan joko matkakorttia, tai syötetään puhelinnumero ja henkilökohtainen PIN-koodi.  

Taksilla

muokkaa

Taksilla pääsee Turussa liikkumaan kätevästi, eikä taksin saamisessakaan yleensä ole ongelmaa paitsi pahimpina ruuhka-aikoina. Taksin saa parhaiten tilaamalla tai taksitolpalta, kättä voi myös koittaa heilauttaa, mutta tulos ei ole aina taattu. Vapaan taksin tunnistaa auton katolla olevasta valosta. Taksin voi tilata taksikeskuksesta numerosta +358 2 100 41, keskus ottaa myös ajastettuja tilauksia lisämaksusta. Viikonloppuisin aamuyöstä ravintoloiden sulkeutumisaikaan voi taksin saaminen olla hieman vaivalloista ja vaatia muutaman kymmenen minuutin jonottamistakin. Hyvä idea yöaikaan on mennä seisomaan Maariankadulle Puutorin puolelle ja koittaa saada lennosta Kauppatorille asiakkaita hakemaan menevä taksi.

Hinnat vaihtelevat ajankohdasta riippuen. Päivällä n. kolmen kilometrin matka maksaa n. 12 euroa ja yöllä n. 16 euroa.

Laivalla

muokkaa
Föri-lautta

Aurajoen ylitse on päässyt jo yli sata vuotta ja pääsee edelleenkin ilmaisella Föri-lautalla. Se kulkee jatkuvasti toukokuulta syyskuulle klo 6.15–23.00. Talvisaikaan liikenne lakkaa jo 21.00. Föriin voi ottaa myös polkupyörän mukaan. Ylitys kestää noin 2 minuuttia ja lautta kulkee nonstoppina. Kovina pakkastalvina, kun jään paksuus on vähintään 30 senttiä Förin korvaa jääsilta.

Aurajokea pitkin kulkee kesäisin Jakke Jokilautta, josta on kiva katsella Turkua joelta käsin. Jokilautalla on A-oikeuksin varustettu ravintola. Lauttaa kuuleekin välillä kutsuttavan Turun parhaaksi terassiksi. Pysäkkejä on useita Auransillan ja Forum Marinumin välillä.

Förin kulmilla on laivoja, joilla pääsee saaristoon. Reitit vaihtelevat muutaman tunnin risteilyistä reittiliikenteeseen Utöhön asti. Hyviä kohteita ovat mm. Naantali, Vepsän ulkoilusaari ja viikonloppuretkeksi sopiva Utö saariston ulkolaidalla. Vepsän saareen kulkee kolme kertaa päivässä jokilaiva. Saari on mukava retkikohde. Sinne voi ottaa vaikka omat eväät mukaan ja ruuan voi valmistaa saaren ruuanlaittopisteissä. Vepsässä on myös kiva uimaranta ja eriliaisia harrastusmahdollisuuksia. Myös majoittuminen on mahdollista, mökin voi vuokrata etukäteen Visit Turun kautta. Jonain vuosina Vepsässä on ollut Juhannuksena kokko.

Kävellen

muokkaa

Useat Turun nähtävyydet ja museot sijaitsevat lähellä keskustaa pienellä alueella. Kävely on hyvä vaihtoehto tutustua Turkuun. Aurajoen ranta on mukava paikka viettää päivää ja tutustua nähtävyyksien lisäksi myös paikallisiin kahviloihin, ravintoloihin ja ihmisiin.

Hyvä tapa tutustua kaupunkiin on myös kulttuurikuntoilureitit, joihin voi hakea kartan joko kirjastosta tai kaupungin matkailuneuvonnasta. Älypuhelimella näkee reitit ilmaisen Citynomadi-sovelluksen avulla. Reittejä on erilaisia: tarjolla on esimerkiksi arkkitehtuuria, romantiikkaa, kaupunkitarinoita ja patsastelua.

Turun satama ja Turun linna

Historia ja museot

muokkaa
  • 1 Forum Marinum , Linnankatu 72. Valtakunnallinen merimuseo Aurajoen varrella lähellä Turun linnaa.
  • 2 Aboa Vetus & Ars Nova , Itäinen rantakatu 4-6. Taidenäyttelyitä sekä pala keskiaikaista Turkua nähtävissä ja koettavissa. Aboa vetus -puolella esitellään keskiaikaista Turkua, Ars Nova -puoli keskittyy nykytaiteeseen.
  • 3 Turun linna , Linnankatu 80. Suomen vanhimpiin rakennuksiin kuuluva Turun linna sijaitsee Aurajoen suulla laivaterminaalien välittömässä läheisydessä. Turun linnassa toimii myös museo.
  • 4 Vanha Suurtori, Vanha Suurtori 7. Keskeinen osa vanhan Turun keskustaa. Kaupungin hallinnollinen keskusta ja markkinapaikka aina 1200-luvulta 1800-luvulle asti. Nykyään alueella järjestetään mm. Keskiaikaiset markkinat ja joulumarkkinoita. Myös joulurauha julistetaan siellä.
  • 5 Luostarinmäen käsityöläismuseo . Niitä harvoja osia Turusta jotka säästyivät vuoden 1827 palosta. Nykyään ulkoilma- ja käsityömuseo. Osallistumalla opastettuun kierrokseen alueesta saa omatoimista tutkailua enemmän irti.
  • 6 WAM (Wäinö Aaltosen museo), Itäinen Rantakatu 38 (15 min kävelyä kauppatorilta, tai bussilla 14 tai 15). Taiteilija Wäinö Aaltonen lahjoitti merkittävästi tuotantoaan museolle, jossa esitetään myös muuta taidetta.
  • 7 Sibelius-museo , Piispankatu 17. Säveltäjä Jean Sibeliuksen elämää ja sävellyksiä esittävä museo esittelee myöskin musiikin historiaa yleensä. Yli 1400 erilaista soitinta on näytteillä.
  • 8 Apteekkimuseo ja Qwenselin talo , Läntinen Rantakatu 13. Apteekkimuseo on Qwenselin talossa, joka on Turun vanhin puutalo. Qwenselin sisustus vastaa 1700-luvun porvariskodin sisustusta. Sisäpihalla on idyllinen kahvila.
  • 9 Kakola. Legendaarinen Turun Keskusvankilan ja Turun Lääninvankilan alue. Toiminta vankilana päättyi vuonna 2007. Nykyään paikassa on mm. ravintola ja selleihin on rakennettu asuntoja.
  • 10 Biologinen museo , Neitsytpolku 1. Museon 13 dioraamaa kertoo Suomen kasvillisuudesta ja eläimistöstä Turun saaristosta aina Lapin tuntureille asti. Vuosittain järjestettävät vaihtuvat näyttelyt sekä erilaiset luontoaiheiset tapahtumat täydentävät perusnäyttelyä
  • 11 Turun taidemuseo , Aurakatu 26. Taidemuseossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi hyvin edustettuna suomalaisten taiteilijoiden teoksia 1800- ja 1900-luvuilta. Kokoelmiin kuuluu mm. Edelfeltiä, Gallen-Kallelaa ja Munsterhjemia.

Kirkot

muokkaa
Turun tuomiokirkko on Suomen kansallispyhättö.
  • 12 Turun tuomiokirkko , Tuomiokirkonkatu 1. Suomen kansallispyhäkkö, vihitty tuomiokirkoksi 1200-1300 -lukujen vaihteessa. Tuomiokirkossa on useita hautakappaleita mm. yksi Ruotsin kuningas on haudattu kirkkoon. Tuomiokirkon yläkerrassa on museo.
  • 13 Mikaelinkirkko, Puistokatu 16. Lars Sonckin suunnittelema uusgotiikkaa ja jugendia yhdistelevä kirkko.
  • 14 Martinkirkko, Huovinkatu.
  • 15 Turun ortodoksinen kirkko, Yliopistonkatu 19. Ortodoksinen kirkko on vaikuttava ilmestys Kauppatorin laidalla. Kannattaa käydä tutustumassa sisällä, henkilökunta on ystävällistä ja tarvittaessa vastailee kysymyksiisi.
  • 16 Maarian kirkko, Maunu Tavastin katu 2. Maarian kirkko on eräs vanhimmista keskiaikaisista kivikirkoistamme. Jos käyt kirkossa, kannattaa pällistellä myös pappilan ympäristössä, joka on tien toisella puolella. Maarian kirkon edustalla on Wäinö Aaltosen hauta.
  • 17 Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli, Seiskarinkatu 32. Taidekappeli on jo itsessään taideteos. Se on tehty pääosin puusta ja on näkemisen arvoinen rakennus
  • 18 Pyhän Katariinan kirkko, Kirkkotie 46. Katariinan kirkko on keskikaikainen kivikirkko Ylioppilaskylän kupeessa.

Luonto

muokkaa
Vepsä on luonnonkaunis saari vajaan tunnin laivamatkan päässä Turusta. Yhteysalus lähtee Aurajoen rannasta kesäisin kolme kertaa päivässä.
  • 19 Aurajoki. Kauppatorin ohella Turun sydän ja sielu. Kesäisin turkulaiset ja turistit kokoontuvat jokirantaan käyskentelemään. Jos hyvä tuuri käy ja on kylmä talvi, Aurajoen jäälle voi päästä kävelemään. Aurajoen rannoilla on useita jokilaivoja, joissa voi käydä nauttimassa virvokkeita ja ruokia. Monet turun nähtävyyksistä ja tapahtumista sijoittuvat Aurajoen tuntumaan.
  • 20 Ruissalo (bussi 8). Ruissalon saari alkaa noin viisi kilometriä keskustasta. Saaren opastuskeskus Tammenterho ja luontopolkuja tammilehdoissa. Saarella sijaitsee myös Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kauempana on myös kylpylähotelli ja golfkenttä. Kansanpuiston alueella järjestetään joka kesä Ruisrock. Huomaa liikkuessasi, että suuri osa saaresta on luonnonsuojelualuetta.
  • 21 Turun saaristo. Merta ja saaria. Vepsä n saari Airistolla on ulkoilualue, jonne liikennöi yhteysalus Aurajokirannasta muutaman kerran päivässä. Sopii päiväretkeen.
  • 22 Kurjenrahkan kansallispuisto . Vain osittain Turkua, mutta Varsinais-Suomen merkittävin suoalue. Kansallispuiston aluella sijaitsee Kuhankuonon rajakivi, joka on jo keskiajalla ollut merkittävä maamerkki. Kansallispuisto sijaitsee noin 35 km Turun keskustasta pohjoiseen. Bussiyhteys päivisin noin kerran tunnissa noin kilometrin päähän miehittämättömästä opastuskeskuksesta ja Kuhankuonosta. Föli-bussi kulkee kesällä. Päivä- tai viikonloppuretkelle sopivia polkuja. Myös vaellusreitti Turusta, jatkuen Yläneelle.
  • 23 Kuralan kylämäki. Maalaismaisemaa lähes kaupungilla. Kuralan Kylämäki on Turun kaupungin omistama museo- ja kulttuurivirkistysalue, jossa ylläpidetään 1940–1950 -lukujen mukaista maalaismiljöötä rakennuksineen, puutarhoineen, niittyineen ja peltoineen. Paljon hauskoja tapahtumia mm. kouluikäisille kesällä kesäkivaleirejä.
  • 24 Kasvitieteellinen puutarha , Ruissalon puistotie 215. Mukava retkikohde Ruissalossa. Bussilinja 8. Puutarhassa on sekä ulkoalue että sisäalue. Päärakennuksessa on kahvila, josta saa myös lounasta.

Puistot

muokkaa
  • 25 Kupittaanpuisto (lähellä Kupittaan asemaa). Avoin puisto tasaisella maalla, jossa lasten seikkailupuisto, maauimala, luistelumato, urheilukenttiä, urheiluhalli ja jäähalli. Kupittaanpuistossa järjestettään kesäisin lasten musiikkitapahtuma Seikkisrock ja nuorison keskuudessa suosittu Aura Fest.
  • 26 Mannerheiminpuisto (Sijaitsee Mikaelinkirkkoa vastapäätä).
  • 27 Puolalanmäki (Kauppatorin yläpuolella). Osittain kallioinen kukkulamainen puistoalue. Puistossa on Turun taidemuseo, jolla on huomattava kokoelma Suomen tunnetuinta taidetta.
  • 28 Vartiovuoren puisto (Tuomiokirkosta kaakkoon). Kaunis puisto, josta näkymä yli kaupungin keskustan. Puiston keskellä sijaitsee Turun akatemian aikainen observatoriorakennus, joka on nykyisin toimistotiloina. Vartiovuorenmäellä vietetään 1.5. eli vappuna turkulaisten suuressa suosiossa olevaa piknikkiä.
  • 29 Urheilupuisto (Kaupunginteatterilta ylöspäin pois joelta.). Puisto jossa Paavo Nurmi -urheilustadion, urheilukenttiä, biologinen museo, Samppalinnan tuulimylly ja kesäteatteri

Uintipaikat

muokkaa
Ispoisten uimarannalla voi harrastaa avantouintia.
  • 1 Kupittaan maauimala , Blomberginaukio 12 (Uimalaan läheisyyteen n. 600 metrin päähän pääsee useammalla bussilinjalla mm. linjat 9 ja 13. Matkaa Kauppatorilta on n. 2,5 km.). Kupittaan puistossa sijaitseva suosittu maauimala. Varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Uimalassa on kolme allasta: yksi lapsille, yksi kuntouimareille ja yksi näiden väliltä. Uimalassa on myös hauksa liukumäki.
  • 2 Samppalinnan maauimala . Auki kesäisin, myös kuutamouinteja.
  • 3 Caribian kylpylähotelli (Kauppatorilta busseilla 50-54 ja 220). Kylpylä lähellä Kupittaan rautatieasemaa.
  • 4 JukuPark , Kurrapolku 1. Vesipuisto Impivaaran vieressä. Lasten kesäinen suosikki.

Lisäksi Turussa on muutama uimahalli ja useita kaupungin ylläpitämiä uimarantoja, joista vilkkaimmilla päivystävät kesän aikana uimavalvojat.

  • 5 Ispoinen, Rykmentintie 51 (Bussi 13). Yksi Turun suosituimmista uimarannoista. Talvisin mahdollisuus avantouintiin.
  • 6 Ekvalla, Kakskerrantie 618 (Bussit 14 ja 15). Esteetön uimaranta Hirvensalon saaressa.
  • 7 Brinkhall, Brinkhallintie 387 (Bussi 15). Mukava pikkuranta Kakskerranjärven kupeessa.
  • 8 Maaria, Karhunojantie 125 (Bussi 22 1,5 km:n päähän).
  • 9 Saaronniemi, Saarontie 59 (Bussilinja 8). Ruissalossa. Rannalla lentopallokenttä, lasten leikkipaikka, grillauspaikka, sauna.

Tapahtumat

muokkaa

Musiikki

muokkaa
Ruisrock-alueen vierestä kulkee Viking Linen reitti Turusta Tukholmaan.
Vanhalla Suurtorilla pidetään joka vuosi joulumarkkinat.
  • 10 Seikkisrock , Kupittaanpuisto (Bussit 13, 32 ja 42). Lasten rockfestivaali Seikkisrock järjestetään vuosittain Seikkailupuistossa kesäkuun puolivälissä. Koko perheen tapahtuma.
  • 11 DBTL (Down By The Laituri), Urheilupuiston yläkenttä. DBTL on kaupunkifestari, joka vetää paikalle kotimaisia musiikin kärkinimiä, joskus jotain ulkomaisiakin. Heinäkuun loppupuolella.
  • 12 Ruisrock , Ruissalon kansanpuisto (Pyörällä tai festaribussilla.). 49. kerran vietettävä Ruisrock on Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali. Kotimaisia ja ulkomaisia huippunimiä. Järjestetään heinäkuun alussa.
  • 13 Aura Fest , Kupittaanpuisto. Urbaanisen ja elektronisen musiikin festivaali Kupittaanpuistossa elokuun alkupuolella.
  • Turun musiikkijuhlat . Kamarimusiikkia, orkesteriesityksiä, jazzia ja ulkoilmatapahtumia. Levittäytyy ympäri kaupunkia parin viikon ajan elokuun puolivälin paikkeilla.
  • Turku Jazz Festival . Maaliskuinen tapahtuma järjestetään pääosin Logomossa. Kotimaisten esiintyjien lisäksi jazzeilla esiintyy muutama kansainvälinen huippunimi.
  • 14 Aurajoella raikaa, Aurajoen ympäristö. Kuorot kokoontuvat ensin Tuomiokirkon eteen ja siitä jalkautuvat Aurajoen rannoilla ja osittain myös keskustassakin sijaitseviin ravintoloihin esiintymään. Elokuun lopulla.
  • 15 Turun konserttitalo, Aninkaistenkatu 9. Turun filharmonisen orkesterin kotipaikka. Kannattaa tarkkailla myös kenraaliharjoituksia, joihin saattaa päästä osallistumaan ilmaiseksi.

Ruoka ja juoma

muokkaa
  • 16 Neitsytperunafestivaali , Eerikinkatu 18. Varhaisperunoiden ystävien juhlat Panimoravintola Koulun sisäpihalla kesäkuun puolivälissä. Kutsukilpailu ja peruna-annoksia.
  • 17 Vegånia , Vanha Suurtori. Vegaaniruokafestivaalin pääosassa on maukas ja laadukas ruoka, joka on kestävästi tuotettua ja eettistä. Elokuun alussa.
  • 18 Turun Pienpanimofestivaali. Samaan aikaan Vegånian kanssa järjestetään pienpanimofestivaali, johon tulee paikallisia pienpanimoita maistattamaan oluitaan.
  • 19 Illallinen yhdessä, Itänen rantakatu 4-6. Yhteinen illallinen, johon kuka tahansa voi kutsua kenet tahansa. Valkoiset liinat, pitkät pöydät ja omat eväät. Elokuun lopulla.
  • 20 Food and Wine , Linnankatu 72. Hyvää ruokaa ja juomaa Forum Marinumin pihalla. Maisteluannoksia Turun ravintoloilta.
  • 21 Silakkamarkkinat . Kalastajia, käsityöläisiä ja alkutuottajia Aurajoen rannassa lokakuun lopulla.
  • 22 Turun ruoka- ja viinimessut . Samaan aikaan kirjamessujen kanssa. Ruokamessuilla järjestetään myös erilaisia tastingeja, joihin kannattaa osallistua.
  • 23 Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Vanha Suurtori. Pienpanimoiden oluita, siidereitä ja tisleitä.

Markkinat ja messut

muokkaa
Keskiaikaiset markkinat pidetään Turussa kesä-heinäkuun vaihteessa.
  • 24 Saaristolaismarkkinat . Keväinen tapahtuma kerää kalastajia ja käsityöläisiä erityisesti Turun saaristosta.
  • 25 Keskiaikaiset markkinat . Vanha Suurtori muuttuu kesän alussa viikonlopuksi keskiaikaiseksi Turuksi. Myyjäisiä, esityksiä, keskiajan ruokia ja muuta mukavaa. Varsin suosittu tapahtuma.
  • 26 Joulumarkkinat , Vanha Suurtori.
  • 27 Turun messukeskus, Messukentänkatu 9-13. Messukeskuksessa järjestetään messuja ympäri vuoden. Erilaisia teemoja ovat mm. antiikki, vene, kirjat. ruoka, caravan, piha ja puutarha, osaava nainen ja mökki & meri.
  • 28 Turun Kansainväliset Suurmarkkinat, Läntinen ja Itäinen rantakatu. Idea on tuoda eri maiden ja maakuntien erikoistuotteet esille niin, että myymässä ovat tuotteiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat

Urheilu

muokkaa
  • 29 Paavo Nurmi Games . Kesäkuun alussa. Paavo Nurmi Games on urheilun ykköstapahtuma Turussa. Kisat keräävät suomalaisia yleisurheilun huippunimiä ja muutamia ulkomaalaisiakin. Kannattaa mennä ajoissa: katsojia on paljon.
  • Challenge Turku . Elokuun puolivälissä. Triathloniin vivahtavassa Challenge Turussa pääsee tutustumaan pyöräilyyn, uintiin ja juoksuun. Matkoja on erilaisia.
  • Paavo Nurmi Marathon . Elokuun puolivälissä.
  • Turku Touring Pyöräily . Elokuun loppupuolella. Pyöräkisa johon kuka vaan voi osallistua. Reitit kulkevat myös Turun lähikuntien puolella.

Turussa järjestettävien isompien urheilutapahtumien lisäksi Turussa järjestetään paljon myös pienempiä urheiluun liittyviä aktiviteetteja. Jalkapalloa pelaavat pääsarjatasolla sekä Turun Palloseura että Inter Turku. Jalkapallostadion on Kupittaalla. Jääkiekossa ylimmällä tasolla pelaa Turun Palloseura ja 1.divisioonassa Turun Toverit. TPS:n kotipelit pelataan Artukaisissa Gatorade Centerissa ja TuTo:n Kupittaalla. Muita vahvoja joukkuelajeja Turussa ovat mm. amerikkalainen jalkapallo, lacrosse, koripallo, käsipallo ja salibandy.

Teatterit

muokkaa
Åbo Svenska Teater on Suomen vanhin teatteri.
  • 30 Turun Kaupunginteatteri , Itäinen Rantakatu 14, +358 2 262 0000. Näyttämöitä on kolme, joista suurin, Päänäyttämö, keskittyy erityisesti suuren yleisön teatteriin. Muita ovat Pieni Näyttämö ja Sopukka.
  • 31 Linnateatteri , Linnankatu 31, +358 2 232 1215. Loistavien kappaleiden pikkuteatteri kaikenikäisille. Turun keskustan tuntumassa Linnankadulla, jossa sijaitsee myös uusi katettu kesäteatterikatsomo. Kesäteatteripihan lisäksi syys- ja kevätkaudella Linnankadulla toimivat Teatterisali (4. krs.) sekä Teatteriravintola (3. krs.).
  • 32 Turun Nuori Teatteri , Ursininkatu 4, +358 2 2322 812, e-mail: . Turun Nuori Teatteri valmistaa vuosittain 7-9 produktiota, joista osan tilaustöinä. Toimintaan osallistuu vuosittain noin 300 lasta ja nuorta. Pääosa tuotannosta on suunnattu koko perheille.
  • 33 Åbo Svenska Teater (ÅST), Aurakatu 10 (Päänäyttämö), Eerikinkatu 13 (Studionäyttämö), +358 2 277 7390, e-mail: . Suomen vanhin toimiva teatteri. Esitykset ruotsiksi, suomenkielinen juonitiivistelmä saatavissa. Kaksi näyttämöä: päänäyttämö ja studionäyttämö.
  • 34 Turun ylioppilasteatteri , Läntinen Rantakatu 23 (Linnankatu 24), +358 40 823 4791, e-mail: . Vuonna 1959 perustettu Turun ylioppilasteatteri (TYT) esittää vuodessa 5-7 produktiota: klassikoita, uutta kotimaista & uutta ulkomaista.
  • 35 Jo-Jo Teatteri , Itäinen Rantakatu 64.
  • 36 Samppalinnan kesäteatteri , Paavo Nurmen puistotie 3.

Kauppakeskukset

muokkaa
Kauppahallin Linnankadun puoleinen sisäänkäynti.
  • 1 Kauppakeskus Skanssi , Skanssinkatu 10 (Bussilinja 9). Suuri kauppakeskus n. 4 km Turun keskustasta.
  • 2 Kauppakeskus Mylly , Myllynkatu 1 (Bussilinjat 221 ja 300). Turun seudun suurin kauppakeskus.
  • 3 Turun Kauppatori, Eerikinkatu. Turun sydän. Kannattaa poiketa torikahvilla juttelemassa paikallisten kanssa. Torilla on kesäaikaan useita jäätelökioskeja.
  • 4 Kauppahalli , Eerikinkatu 16. Kauppahallimiljöössä kohtaavat historia ja nykyaika. Käy tutustumassa useisiin erikoisliikkeisiin tai pyörähdä ruokailemassa. Kauppahalli on suosittu lounaspaikka ja vaihtoehtoja on kalasopasta kasvisruokaan. Mukava paikka pistäytyä kahvilla.

Tavaratalot

muokkaa
  • 5 Stockmann , Yliopistonkatu 22, +09 121 9999. ma-pe 9-20, la 9-19, su 11-18. Laaja valikoima erityyppisiä tuotteita. Levinnyt perinteisen tavaratalon ulkopuolelle kauppakeskus Hansan puolelle. Tavaratalo kolmessa maanpäällisessä kerroksessa, maan alla Stockmannin Herkku -ruokakauppa ja toisessa kerroksessa Stockmann Buffet -ravintola. Tavaratalo tarjoaa myös muita palveluita, kuten lipunmyynnin.
  • 6 Sokos Wiklund , Eerikinkatu 11, 010 765 020, e-mail: . ma-pe 8-21, la 9-20, su 11-18, Herkku ma-la 7-23, su 10-23. Turun perinteikkäin tavaratalo. Kuuluu Sokos-ketjuun. Vuonna 2008 valmistunut perusteellinen laajennus. Tavaratalotoimintaa kolmessa kerroksessa. Pohjakerroksessa S-market Wiklund Herkku ja toisessa kerroksessa ravintolamaailma. Herkulla on laajat aukioloajat, mikäli tarvii jo aikaisin aamulla tai myöhään illalla ruokatarpeita.

Kirpputorit ja Antikvariaatit

muokkaa

Kirpputoreja, antikvariaatteja ja antiikkiliikkeitä on Turussa varsin mukavasti. Aivan keskustassa Humalistonkadulla lähellä päärautatieasemaa on UFF, Yliopistonkadun alkupäässä pelastusarmeijan kirpputori ja Aninkaistenkadun ja Ylopistonkadun kulmassa antiikkiliike. Brahenkadulla lähellä Puutoria on antikivariaatti.

Edulliset

muokkaa
Hesburgereita on useita ympäri Turkua.
  • 1 Hesburger . Turku on Hesen kotikaupunki ja näitä pikaruokaravintoloita löytyy kaupungista useita.
  • 2 Milan, Eerikinkatu 5. Erinomaisia pizzoja ja kebabeja.
  • 3 Taco Nito , Aurakatu 3. Yksinkertaista mutta hyvää meksikolaista ruokaa.
  • 4 Sisilia, Aninkaistenkatu 3. Hyviä pizzoja ja kebabeja.
  • 5 Arvin Grilli ja Lounas , Nosturinkatu 5. Auki ma-pe klo 6:00 - 15:00. Suosittu lounaspaikka. Lounas 6,90e, keittolounas 5,50e. (Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.30).
  • 6 Kortteliravintola Kerttu , Läntinen pitkäkatu 35, +358 2 250 6990. ma-to 10.30-23, pe 10.30-24 la 12-24. Kohtuulliset hinnat ja loistava palvelu. Kertun alakerrassa on myös pesula. Ota kuppi kuumaa ja odottele vaatteiden puhdistumista.
  • 7 Rantakerttu , Läntinen Rantakatu 55. Samaa perhettä Kortteliravintola Kertun kanssa. Hyvä hinta-laatu.
  • 8 Kiinanmuuri, Vähä-Hämeenkatu 1. Isot annokset ja halpa ruoka. Jos haluat yrittää pärjätä pari päivää samalla annoksella, ota loput mukaan.
  • 9 Yasukon keittiö , Yliopistonkatu 26 C (toinen kerros). Autenttinen japanilainen keittiö. Pienet tilat mutta viihtyisää. Hyvää kotiruokaa.

Keskihintaiset

muokkaa
Kobe Sushissa on erinomainen sushibuffet.
Tiirikkalasta saa ruuan lisäksi myös loistavia cocktaileja.
  • 10 Viikinkiravintola Harald , Aurakatu 3, +358 44 766 8204, e-mail: . ma 12-23, ti-pe 12-24, la 12-01, su 15-22. Viikinkiteemainen ravintola Turun keskustassa, monipuolinen menu. Haraldin viikinkimiljöössä seilaat kesteihin keskelle viikinkiaikaa, jossa ruoka ja juoma ovat kohokohta. Haraldin herkulliset maut koostuvat pohjoisen metsän, veden, ilman ja maan antimista.
  • 11 Wanhan paronin kellari , Yliopistonkatu 37, +358 440 225442, e-mail: . Suljettu kesän ajan. Wanhan paronin kellari on aito ja tunnelmallinen kellariravintola
  • 12 Kobe Sushi , Martinkatu 3. Ihan älyttömän hyvä sushibuffa. Hinta-laatusuhde todallakin kohdallaan.
  • 13 Royal Curry House , Hämeenkatu 9, +358 44 748 4227, e-mail: . Intialainen ravintola.
  • 14 Pizzeria Dennis , Linnankatu 17. Turkulainen klassikkoravintola. Viikonloppuna kannattaa varata pöytä. Myös vegaanisia ruokia listalla.
  • 15 Trattoria Romana, Hämeenkatu 9. Suosittu italialainen ravintola. Testaa Margherita-pizza.
  • 16 Pippurimylly , Stålarminkatu 2. Turun legendaarisin pippuripihvi. Myös hyvä lounaspaikka ja a la carte -listalla mukavia vaihtoehtoja
  • 17 Oscarin Olohuone, Eerikinkatu 10 (Hamburger Börs -hotellissa). Saksalaistyylinen pub-ravintola. Listalla pihvien lisäksi myös hampurilaisia. Vegepuolessa toivomisen varaa. €20-40.
  • 18 Löytö , Uudenmaankatu 1. Erittäin hyvää ruokaa ja varsinkin lounas on jaksanut yllättää.
  • 19 Pub Niska , Kristiinankatu 1. Ahvenanmaalaiset peltileivät ovat tämän paikan juttu. Kiva terassi jokirannassa.
  • 20 Tiirikkala , Linnankatu 3. Upea sisusta kahdessa kerroksessa. Todella asiantunteva henkilökunta. Tiirikkala tarjoaa pohjoismaisia makuja. Hyvä kahvit, cocktailit, naposteltavat, brunssit.
  • 21 Turun Kellariravintolat , Linnankatu 16. Suosittu lounas ja a la carte. Paikka sijaitsee viihtyisässä kellarissa.
  • 22 Kolmas linja , Linnankatu 88. Sijaitsee Viking Linen terminaalin vieressä. Hyvä brunssi.
  • 23 Di Trevi , Aurakatu 1. Testaa tapaslankkua!

Hintavat

muokkaa
Gustavo sijaitsee ravintolakeskittymän alkupäässä Linnankadulla.
Ravintola Suomalainen Pohja Puolalanmäessä.
  • 24 Gustavo , Linnankatu 1. Hienolla paikalla ihan Tuomiokirkkosillan kupeessa. Testaa portugalilaisia pinchoja. Aito pizzauuni, loistava pizza ja leivälle ruskistettua voita, testaa kaikkea.
  • 25 Ravintola Suomalainen Pohja , Aurakatu 24, +358 2 251 2000. Hyvää ruokaa ja hyvä palvelu.
  • 26 Bistro Julienne , Eerikinkatu 4. Vaikka kyseessä onkin Scandincin ns. ketjuravintola, ei kannata antaa asian hämätä. Tarjolla on todella herkullisia ja kekseliäitä annoksia. Erittäin hyvä ja kattava brunssi.
  • 27 Kaskis , Kaskenkatu 6 A. Varaa pöytä ajoissa. Jonot saattavat kestää viikkoja. Kaskis on saanut Michelin-oppaaseen maininnan.
  • 28 Ludu , Linnankatu 17. Ludu on tasokas ravintola, joka tarjoaa käsityönä valmistettua ruokaa tasokkaista raaka-aineista sesonkia hyödyntäen. Testaa maistelumenu. Se on saatavissa myös vegaanisena.
  • 29 Mami , http://www.mami.fi. Mikäli Mamin listalla on risottoa, kannattaa sitä maistaa. Paikka nauttii vankkumatonta suosiota vuosi vuoden jälkeen. Hienolla paikalla aivan Aurajoen rannassa lähellä tuomiokirkkoa.
  • 30 Pinella , Vanha Suurtori 2. Pinella on pala Turun historiaa. Todella viihtyisä terassia jokirannassa Tuomiokirkkosillan kupeessa.
  • 31 Roster , Tuomiokirkonkatu 6. Roster on huippukokki Kari Aihisen vetämä. Paikassa on hyvän ruuan lisäksi panostettu myös cocktaileihin. Mahtava historiallinen miljöö aivan tuomiokirkon vieressä.
  • 32 Smör , Läntinen Rantakatu 3. Erittäin korkealaatuista ruokaa, jossa kauden sesonkituotteet on huomioitu. Annokset ovat kauniita. Mennään lähelle fine diningia, annokset eivät ole liian suuria.
  • 33 E.Ekblom , Läntinen Rantakatu 3. Korkeatasoinen ravintola jokirannassa. Rakennettu kahteen kerrokseen, alhaalla kauniita talon historiaa henkiviä holvejä. Monipuolinen viinivalikoima.
  • 34 Tårget , Linnankatu 3. Tarjoaa skandinaavista ja italialaista ruokaa. Suosittu paikka jokirannassa. Mukava viinibaari.
  • 35 Ristorante Sergio's , Läntinen Rantakatu 27, +358 2 233 0033, e-mail: . ma-pe 16.00-23.00, la 13.00-23.00. Aito italialainen ravintola Aurajoen rannalla kaupunginteatteria vastapäätä. Osa raaka-aineista tuodaan Italiasta, joten voidaan olla varmoja laadusta. Ravintola tarjoaa muun muassa pizzoja, pastaa, herkullisia jälkiruokia ja monipuolisia lounasvaihtoehtoja. Italian kokkiliiton hyväksymä ravintola.
  • 36 Nooa , Läntinen Rantakatu 57. Sijaitsee mahtavalla paikalla Aurajoen rannassa vierasvenesataman kupeessa. Mukava kattoterassi.
  • 37 Kuori , Hämeenkatu 8. Testaa kuuden ruokalajin maistelumenu. Sisarravintola Roots sijaitsee Kauppahallissa ja on suosittu lounaspaikka. Kannattaa testata myös Rootsin brunssi.
  • 38 Kasvis-ravintola , Yliopistonkatu 29 a. Suosittu lounaspaikka Bethel-kirkon rakennuksessa.
  • 39 Tikitak , Maariankatu 1. Testaa vöneriä, dönerin vegaaniversiota.
  • 40 VG Wok , Rauninaukio, Arvinkatu 10, Tykistökatu 6. Aatteellista kasvisruokaa. Valittiin äänestyksessä Turun parhaaksi pikaruokapaikaksi 2018.

Näiden lisäksi Aurajoessa on runsaasti jokilaivoja, joissa voi syödä ja juoda.

Kahvilat

muokkaa
Cafe Qwensel sijaitsee Apteekkimuseon ja Qwenselin talon sisäpihalla.
  • 1 Cafe Art , Läntinen Rantakatu 5. Mainio kahvila Aurajoen rannassa. Testaa jääkahvia ja porkkanakakkua. Mukava terassi.
  • 2 Cafe Brahe , Aurakatu 10, +358 2 232 5310, e-mail: . ma-pe 8-20, la 9-20, su 10-18. Käy kiinni todella isoihin kanelipulliin. Suosittu paikka. Toinen Cafe Brahe on Skanssin kauppakeskuksessa.
  • 3 Gaggui , Humalistonkatu 15. Tässä pienessä kahvilassa kakut ja asiakaspalvelu ovat pääasia. Iso suositus.
  • 4 Nuvola Gelateria, Eerikinkatu 13. Italialaista jäätelöä. Rento ilmapiiri italialaisella lisällä.
  • 5 Café Qwensel , Läntinen Rantakatu 13 B. 1700-luvun idylliä keskellä kaupunkia. Turun vanhin puutalo. Samassa rakennuksessa myös apteekkimuseo.
  • 6 Fabbes Café , Tehtaankatu 6. Lounaskahvila. Suosittu varsinkin Åbo Akademin opiskelijoiden keskuudessa. Hienossa paikassa Piispankadun historiallisesti merkittävässä kulttuurimiljöössä
  • 7 Fontana Cafe, Aurakatu 1, +358 2 2501 444, e-mail: . Ma–To 10:00–22:00, Pe 10:00–23:00, La 11:00–00:00, Su 12:00–20:00. Suosittu lounaskahvila.
  • 8 Robert's Coffee , Elokuvakeskus, Kauppiaskatu 11, 040 5231258. Ma–Pe 8.30–20, La 10–21, Su 12–21. Hyvät kahvit ja kiva paikka elokuvateatterin kupeessa.
  • 9 Kirjakahvila, Vanha suurtori, Tuomiokirkkoa vastapäätä, +358 2 469 1396, e-mail: . Ma-Pe 12-19. Kulttuurikahvila ja kirjakauppa.
  • 10 Aschan , Wiklundin alakerrassa, Hansakorttelissa jne. Hyviä leipomuksia. Lukuisia Aschaneita ympäri Turkua.
  • 11 Naantalin aurinkoinen , Useita. Lounaskahvila. Useita ympäri kaupunkia.
  • 12 Fazer Cafe, Aurakatu 10. Kauppatorin laidalla. Testaa chili-suklaakakkua!

Baarit & pubit

muokkaa
Puutorin vessa, tilalla nykyään Waterloo.
Ravintola Old Bank on rakennettu entisen pankin tiloihin.
Dynamo on Turun ravintolamaailman pitkäaikainen klassikko.
  • 13 Cosmic Comic Cafe, Forum-talo, Kauppiaskatu 4, +358 2 250 4942. su-ti 16-00, ke-to 15-02, pe-la 15-03. Populaarikahvila, sarjakuvia, pelejä, esiintymisiä ja reilunkaupan tuotteita.
  • 14 Waterloo , Puutori, 040 579 1701. Entinen yleinen vessa on muutettu baariksi, joka on nykyisin pienimuotoinen nähtävyys. Waterloo järjestää myös livekeikkoja.
  • 15 Bar Kuka , Linnankatu 17. Bar Kukassa on livekeikkoja, levyraatia, open stagea ja vaikka mitä. Auki joka päivä 16-05.
  • 16 Panimoravintola Koulu , Eerikinkatu 18. 11-02. Vanha koulu, joka on muutettu panimoravitolaksi. Hyvä viinivalikoima, mutta sen lisäksi kannattaa maistaa myös oman panimon tuotteita. Viihtyisä ja suosittu terassi.
  • 17 Uusi Apteekki , Kaskenkatu 1. Hyvä valikoima oluita ja viskejä. Hyvällä tuurilla voit bongata kirjailija Reijo Mäen, Vares-kirjojen tekijän.
  • 18 Mallaskukko , Yliopistonkatu 37. Yksi hyvä olutbaari lisää. Urheilutapahtumien aikaan screeni käytössä.
  • 19 Whisky Bar , Yliopistonkatu 19. Hyvä valikoima viskejä. Paikka on profiloitunut metallisceneen. Yksi harvoista Turun jukebokseista.
  • 20 Old Bank , Aurakatu 3. Vanha pankki muutettu oluthuoneeksi/seurusteluravintolaksi. Ikä 30->. Myös satunnaisia live-esiintyjiä.
  • 21 Proffan Kellari , Rehtorinpellonkatu 6. Suosittu korkeakouluopiskelijoiden paikka Tyksin lähellä.
  • 22 Anniskeluliike Portti , Hämeenkatu 7. Opiskelijapaikka Hämeenkadulla. Hyvä olutvalikoima. Livemusaa välillä alakerrassa.
  • 23 Rento , Yliopistonkatu 23. Rennolla on ehkä yksin Turun parhaista sijainnesta Kauppatorin kulmassa Yliopistonkadun kävelykatuosuuden päässä. Viihtyisä terassi ja hyvät juomavalikoimat. Pieniä snäkkejä. Korona-peli.
  • 24 Daily News , Yliopistonkatu 33. Keskustan halvin olut. Paljon sanomalehtiä. Kansan paikka.
  • 25 Daily Bistro , Brahenkatu 20. Linja-autoaseman vieressä. Edullinen paikka. Päivällä myös lounasta. Sisäpihalla pieni terassi. Erittäin ystävällinen henkilökunta. Pieni n. 15 hengen kabinetti varattavissa ilman lisämaksua.
  • 26 Alvar , Humalistonkatu 7. Hyvä olutvalikoima. Rautatieaseman lähettyvillä. Alvar järjestää pienille ryhmille oluttastingejä.
  • 27 Tinatuoppi , http://www.tinatuoppi.fi/. Kohtalaisen edullinen anniskelupaikka keskustassa.
  • 28 Hospoda , Eerikinkatu 16. Oluiden lisäksi pikkusuolaista. Urheilua voi seurata screeniltä. Terassi.
  • 29 Kerttulin kievari, Kellonsoittajankatu 3. Ehkä Turun paras valikoima viskejä. Pieni ja intiimi paikka lähellä Tuomiokirkkoa. Mukava pieni terassi.
  • 30 Hunter's Inn , Brahenkatu 3. Ihan mukavat olutvalikoimat. Välillä torstaisin livemusaa, aika isojakin esiintyjiä paikan kokoon nähden.
  • 31 Ale Pub Telakka, Eerikinkatu 6. Aivan ydinkeskustan halvin paikka. Iltaisin karaokea. Kansan paikka.

Yökerhot

muokkaa
  • 32 Apollo Night Club , Humalistonkatu 6. Livemusaa, enimmäkseen bändejä, jotka soittavat covereita. Musiikki vaihtelee rokista, poppiin ja discoon, vanhaan ja uuteen.
  • 33 Börs Night Club , Kauppiaskatu 6. Hotelli Börsin alakerrassa oleva yökerho. Paljon opiskelijabileitä. Yksi Turun vanhimpia yökerhoja. DJ:t soittavat pääasiassa uudempia hittejä.
  • 34 Dynamo , Linnankatu 7. Turun vaihtoehtoyökerho. Täällä ei todellakaan soiteta uusimpia hittejä, no niitäkin tietty joskus. Indiepoppia, electroa ja livemusaa.
  • 35 Night Club Marilyn , Eerikinkatu 19. Valittu useasti Turun parhaaksi yökerhoksi. Nuorempien nuorten paikka, porukka pääosin 18-24 vuotiasta. Musiikkia moneen makuun.
  • 36 Gong , Humalistonkatu 8. Yksi Turun suosituimmista livemusiikkipaikoista. Gong tarjoaa laajan skaalan esiintyjiä eri musiikkigenreistä. Kolme ravintolakokonaisuutta.
  • 37 Naima , Aurakatu 6. Naimassa voi tanssia ihan perinteistä lavatanssiakin. Yläkerrassa on esiintyjiä iskelmästä suomalaiseen hiphoppiin. Alakerrassa lauletaan viikolla karaokeakin. Ikäjakauma 30->.
  • 38 BaariBaari , Aurakatu 14. Suosittu nuoremman bileporukan keskuudessa. Aivan Kauppatorin oikeassa yläkulmassa.
  • 39 Suxes , Yliopistonkatu 9. Turun yökerhomaailma on hyvin homoystävällinen. Ehkä kotoisimmaksi tunnet olosi Suxesissa, joka mainostaa itseään kyseisellä teemalla.

Leirintä

muokkaa
Vepsän saaressa on mahdollista varata sauna.
Vanha höyrylaiva s/s Bore on muunnettu hostelliksi.
  • 1 Ruissalo Camping, Saarontie 25. Sijainti Ruissalon saarella, leirintäalueen läheisyydessä on uimaranta, merimaisemia ja kävelypolkuja. Alueella on mahdollista yöpyä omassa teltassa, asuntovaunussa tai vuokrata sisätilamajoitus. Leiriytyjien käytettävissä on WC- ja suihkurakennus. Suihkukopit ovat lukittavia. Teltta- tai asuntovaunupaikka: 17e/yö + 5e/hlö.
  • 2 Vepsä. Turun kaupungin omistamalla Vepsän ulkoilusaarella voi yöpyä myös omassa teltassa. Matkailuneuvonnan kautta voi vuokrata mökkejä.
  • 3 Naantalin leirintäalue, Kopenkatu 20. Viihtyisä leirintäalue hieman ennen Naantalin keskustaa.

Edulliset

muokkaa
  • 4 Bed and Breakfast Tuure , Tuureporinkatu 17 C, +358 2 233 0230. Ydinkeskustassa. Suihkut ja WC:t käytävällä sekä Internet-yhteys asiakkaille ilmaiseksi. Hinnat sisältävät aamiaisen. Alk. 47€.
  • 5 Hesehotelli , Läntinen Pitkäkatu 1, +358 45 634 3443. Linja-autoasemaa vastapäätä. Suihku ja WC, jäähdytetty ilmastointi, jääviileäkaappi, digi-tv ja vapaa nettioikeus. Alakerran Hesburger-ravintola on auki kellon ympäri. Autopaikka 5 €. Alk. 55€.
  • 6 Majatalo Kupittaa, Lemminkäisenkatu 36, +358 2 233 4484. Parin kilometrin päässä yliopistolta. Alk. 59€..
  • 7 Omenahotelli , Humalistonkatu 7, +358 600 18018. Ydinkeskustassa Lounais-Suomen Maalaistentalossa. WC, suihku, pieni jääkaappi, mikroaaltouuni, vedenkeitin (kertakäyttömukeja huoneessa), kahvia, teetä, hiustenkuivain sekä ruokapöytä. Aamiainen ei sisälly hintaan, mutta sen voi tilata erikseen hintaan 7€. Tarjoillaan vieressä olevassa Subway-ravintolassa.
  • 8 Hostel Borea , Aurajoki, Linnankatu 72. Vanhaan höyrylaivaan tehty hostelli. Ainoa laatuaan Turussa.
  • 9 Hotelli Linnasmäki , Lustokatu 7. Linnasmäessä on erilaisia ja huoneita ja yöpyjä voi valita hosteli- tai hotellitasoisen majoituksen. Sijaitsee 4 km:n päässä Kauppatorilta, mutta bussit 14 ja 15 kulkevat lähelle. Hotellin vierestä lähtee mukava kuntoilureitti lähimetsään.
  • 10 Birgittalaisluostarin vieraskoti , Ursininkatu 15 A. Kilometrin päästä Kauppatorilta sijaitsevassa birgittilaisluostarissa saat lämpimän hymyn tervetuliaisiksi. Huoneet ovat hyvin perustaso, aamupala kuuluu hintaan. Rauhallinen alue. Sisäpihalla on autopaikkoja. Kaikissa huoneissa on wc, suihku ja langaton laajakaista.
  • 11 Hotel Harriet , Käsityöläiskatu 11. Sijaitsee lähellä päärautatieasemaa. Huoneet hostelli-/hotellitasoa.
  • 12 Tapuli , Kaivokatu 14. Pieni, kodikas majatalo lähellä yliopistoa ja Kupittaan rautatieasemaa. Ei aamiaista, ilmainen sauna, ilmainen netti.

Keskihintaiset ja hintavat

muokkaa
Scandic Plaza Yliopistonkadulla.
Kylpylähotelli Caribian sisäänkäynnin vieressä on kylpylän pääsisäänkäynti. Pihalla voi pelata kesäisin minigolfia.
  • 13 Sokos Hotel Hamburger Börs & City Börs , Kauppiaskatu 6, +358-2-337381. Entinen Grand Hotel Börs (joka on perustettu jo 1904) on nykyään kaksi hotellia vierekkäin kauppatorin laidalla - City Börs on jokseenkin edullisempi. Alakerrassa suosittu yökerho.
  • 14 Hotelli Cumulus Turku , Eerikinkatu 30, +358 2 2181 000, e-mail: . Cumulus-ketjun hotelli Turun "hotellikadulla".
  • 15 Sokos Hotel Seurahuone , Eerikinkatu 23, +358 2 337 301. Perushotelli keskustassa lähellä useita kauppakeskuksia ja nähtävyyksiä.
  • 16 Park Hotel , Rauhankatu 1, +358 2 273 2555, e-mail: . Tunnelmallinen hotelli vanhassa jugend-rakennuksessa, hyvä parkkipaikka, ilmainen WiFi. Lähellä rautatieasemaa.
  • 17 Centro Hotel , Yliopistonkatu 12, +358 2 211 8100, e-mail: . Ns. boutique-hotelli keskustassa.
  • 18 Best Western Hotel Seaport , Toinen Poikkikatu 2, +358 2 283 3000, e-mail: . Turun linnan lähellä sijaitseva hotelli, joka on tehty tunnelmalliseen 1900-luvun alussa porvarien kauppahuoneeksi rakennettuun makasiinirakennukseen.
  • 19 Radisson Blu Marina Palace , Linnankatu 32, +358 20 1234 710, e-mail: . Tasokas hotelli Linnankadulla Aurajoen rannassa. Älä jätä aamiaista väliin - yksi hotellin kohokohtia.
  • 20 Holiday Club Caribia , Kongressikuja 1, 0300 870929. Kylpylähotelli "sisäisen kehätien" vieressä jossa on monipuoliset harrastusmahdollisudet, kylpylän lisäksi on kauneushoitola, kuntosali, minigolf ja palloilukenttä. Myös suosittu paikka järjestää kokouksia.
  • 21 Scandic Hotel Plaza , Yliopistonkatu 29, +358 2 33200, e-mail: . Ketju-bisnesshotelli keskellä Turkua. WiFi, kuntosali ja ravintola.
  • 22 Scandic Hotel Julia , Eerikinkatu 4, +358 2 336000, e-mail: . Viihtyisä keskustahotelli, jossa todella suositeltava ravintola.
  • 23 Ruissalon kylpylä , Ruissalon puistotie 640. Kylpylähotelli sijaitsee Ruissalon kauniissa saaressa. Bussilinja 8 kulkee aivan viereen. Uimaan pääsee kylpylän altaisiin tai hotellin uimarannalle. Lähellä on golfkenttä.

Pysy turvassa ja terveenä

muokkaa

Riskit Turussa


Rikokset/väkivalta: Alhainen Viikonloppuisin humalassa olevia ihmisiä, taskuvarkaita, pyörävarkaita.
Korruptio: Alhainen
Liikenne: Alhainen Busseja kannattaa varoa, saattavat tulla pysäkiltä eteen, vaikka olisit ohittamassa autolla.
Terveys: Alhainen Saaristossa on paljon punkkeja. Metsäkävelyn ja nurmikolla istuskelun jälkeen kannattaa tehdä punkkitarkistus. Aurajokeen ei saa mennä uimaan.

Yleisesti ottaen Turku on hyvin turvallinen kaupunki. Humalassa olevat ihmiset saattavat viikonloppuisin aiheuttaa pieniä järjestyshäiriöitä varsinkin ravintoloiden sulkemisajan jälkeen. Jos ihan varman päälle haluaa ottaa, grillijono ei ole paras paikka. Ainakaan etuilla ei kannata. Sama pätee taksijonossa. Hätätapauksessa ota yhteyttä puhelinnumeroon 112, joka on yleinen hätänumero Suomessa. Terveysasemia on ympäri kaupunkia ja todella kiireellisissä tapauksissa voi ottaa yhteyttä T-sairaalan ensiapuun Hämeentie 11.

  • 1 Turun poliisiasema , Eerikinkatu 40-42.
  • 2 Tyks ensiapu , Hämeentie 11.

Polkupyörävarkaudet ovat yleisiä varsinkin kesäisin, muista lukita pyöräsi hyvin.

Ajatus uintikeikasta Aurajoessa viikonloppuyönä kannattaa unohtaa, sillä kyseinen tempaus on kovin laiton. Poliisi ja pelastusviranomaiset tulevat takuuvarmasti kertomaan asiasta, jos jokeen erehtyy (sukeltajineen kaikkineen – operaatio ei ole halpa). Aurajoessa on voimakas virtaus ja vaarallinen pohja. Näiden lisäksi joesta ei pääse pengerryksien vuoksi pois kuin muutamasta paikasta. Pysy terveenä - älä mene Aurajokeen uimaan!

Apteekit

muokkaa

Turussa on lukuisia apteekkeja, mutta varmimmin auki on Yliopiston apteekki lähes Kauppatorin vieressä Yliopistonkadulla.

  • 7 Yliopiston Apteekki , Yliopistonkatu 25. Sijaitsee Yliopistonkadun ja Puolalankadun risteyksessä. Avoinna joka päivä 7-23 eli on aukioloajoiltaan varmimmin auki keskustassa.
  • 8 Linnan apteekki, Kauppiaskatu 10.
  • 9 Wiklundin apteekki, Eerikinkatu 11.
  • 10 Humaliston apteekki, Humalistonkatu 11.
  • 11 Kasken apteekki, Kaskenkatu 10.

Ota yhteyttä

muokkaa
  • 1 Matkailuneuvonta , Aurakatu 2, 02 262 7444, e-mail: .

Jatka matkaa

muokkaa
  • Naantali - sijaitsee aivan Turun naapurissa ja sinne pääsee ihan paikallisbusseilla. Nähtävyyksinä ovat mm. presidentin Kultaranta ja lasten suosikki Muumimaailma.
  • Uusikaupunki - mukava kesäkaupunki noin tunnin automatkan päässä.
  • Rauma - vanha puinen keskusta on päässyt UNESCOn maailmanperintölistalle.
  • Pori - jatkaessasi matkaa edelleen saavut Poriin.
  • Ahvenanmaa - matka Ahvenanmaalle kulkee monesti Turun kautta. Sinne pääsee joko ruotsinlaivalla, yhteysaluksilla Kustavista tai Korppoosta – tai lentäen.
  • Ruotsi - ...ja laivalla pääsee edelleen aina Tukholmaan asti.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!