Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki, joka sijaitsee maan keskustassa, Neris- ja Niemen-jokien haarassa. Kaupungissa on noin 350 000 asukasta sekä kaksi lentokenttää.
Ymmärrä
muokkaaHistoria
muokkaaKaunas on Kaunas, kuuluu paikallinen sanonta. Tätä kaupunkia on joskus vaikea ymmärtää. Kaupungilla on suhteellisen värikäs historia, ja erityisesti voidaan huomioida että Kaunasilla on yleensä mennyt hyvin silloin, kun Liettualla on mennyt huonosti. Historiassa ehkä merkittävin periodi Kaunasin nykyiselle olomuodolle on Venäjän aika, jolloin Kaunasin merkitys kasvoi saatuaan oman lääninsä sekä tultuaan Saksan ja Venäjän välisen rautatien väliasemaksi - ja rakennettiinhan silloin tänne myös vahvat linnoitukset. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puola valtasi Vilnan, jolloin Kaunasista tuli väliaikainen pääkaupunki. Nationalistit eivät koskaan halunneet julistaa Kaunasia pääkaupungiksi, sillä unelma Vilnasta haluttiin pitää elossa. Neuvostoliittoon liittymisessäkin Vilnan liittäminen Liettuaan oli merkittävä tekijä (voidaan tietenkin keskustella paljonkin siitä, liittyikö Liettua Neuvostoliittoon vai liitettiinkö maa. Silloin vallassa ollut diktaattori Smetona oli neuvostomielinen, mutta pakeni Yhdysvaltoihin liittämisen jälkeen. Yleensä Liettuassa kansa ja poliitikot ovat liittämisen kannalla, akateemikot liittymisen puolella). Vaikka Vilna on Liettuan pääkaupunki, jossa oli juutalaisia ja on puolalaisia sekä valkovenäläisiä, silti Kaunasin miltei puhdasta liettualaisuutta korostetaan sanomalla, että Vilna on Liettuan pääkaupunki, ja Kaunas on liettualaisten pääkaupunki.
Toisen maailmansodan aikoihin, Kaunas oli kummankin osapuolen vallassa, jolloin aluksi Neuvostoliitto tyhjensi kaupungin toisinajattelijoista, ja saksalaiset taasen tappoivat noin 50 000 henkeä täällä sijaitsevassa linnoituksessa. Sodan jälkeen, Kaunasista kehittyi teollisuuskeskus, mutta se pysyi hyvin liettualaisena. Nykyään väestöstä yli 90% on liettualaisia ja vähemmistöjä vain murto-osa. Venäjän kieleen törmää silloin tällöin.
Rakenne
muokkaaKaupunkina, Kaunas koostuu laitojen lähiöistä (Silainiai, Dainava, surullisen kuuluisa Partizanu -alue) jotka koostuvat likaisen harmaista toinen toistaan muistuttavista kerrostaloista, keskustan pohjois- ja fyysisesti yläpuolella olevasta Zaliakalnis puistokaupunginosasta, uudesta ja vanhasta kaupungista, sekä etelän omakotitalo-alueesta. Teollisuus on sijoittunut pääosin kaupungin itäisiin osiin, jossa myös on melko monta hypermarkettia, kaupungin pienkonelentokenttä sijaitsee Niemen joen eteläpuolella, ja linnoitukset ovat ympäri kaupunkia. Yleensä, turisti pysyttelee Niemen ja Neris jokien väliin jäävällä alueella, missä myös pääosa nähtävyyksistä löytyy, poislukien IX Fortas ja Kasvitieteellinen puutarha
Aleksotas, Birute, Freda, Juliavana, Linksmadvaris
muokkaaEteläisissä kaupunginosissa toimii Euroopan vanhin lentokenttä sekä Vytautas Magnus yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Alue on pääosin omakotitaloaluetta, ja linja-autot eivät kata kaikkia kolkkia. Lentokentälle ja puutarhaan kuitenkin pääset.
Aukštieji Šančiai ja Žemieji Šančiai
muokkaaSanciain alue sijaitsee Niemen-joen mutkassa, rautatieaseman itäpuolella. Alueella toimii Solo B&B, mutta kauppojen sekä ravintoloiden suhteen onkin jo hieman nihkeämpää. Kaupungista pääset Aukštieji Šančiain kaupunginosaan parhaiten kulkemalla aseman torin nurkalta lähtevän sillan ylitse, Žemieji Šančiaihin jatkamalla joenrantaa eteenpäin.
Dainava
muokkaaDainavan kaupunginosassa, joka muodostuu kaupungin itäisen sisääntulotien eteläpuolelle, sijaitsee monet kaupungin ostoskeskuksista. Ravintoloista pääosa sijaitsee ostoskeskuksista, mutta suositeltava paikka tänne eksyvälle on armenialainen saslik-ravintola Taikos prospektasin varrella, tai ravintola Portofino, joka sijaitsee hotelli Hermiksen yhteydessä. Vältä liikkumista asuinalueilla iltaisin. Asuinalueet, varsinkin täällä sijaitseva Partizanu gatven alue, ovat toki näkemisen ja kokemisen arvoisia. Täältä voit vuokrata huoneen asunnossa alk. 100 ltl kuukaudessa, mutta joudut jakamaan yhteiset tilat (vessa, suihku ja keittiö) muiden kanssa.
Eiguliai, Kalniečiai, Murava
muokkaaPohjois-Kaunasin kaupunginosat yleensä hurahtavat Vilnasta Klaipedaan ajavalla ohitse. Alueella sijaitsee Kaunasin pankkikeskus, pieni lasirakennuskeskittymä lähellä ostoskeskus Savasia, Kalnieciain puisto, jossa tosin on enemmänkin ruohoa kuin puita, sekä Kaunasin keskussairaala - aika näyttävän kokoinen sairaala-alue. Jos sairaalaan koskaan eksyt, rakennukset yhdistävät tunnelit ovat veikeitä.
Girčiupis
muokkaaGirčiupisin alueella, joka on Zaliakalnisin itäpuolella, sijaitsee Kaunasin teknologisen yliopiston kampus sekä Kaunasin eläintarha. Kaupunginosan länsialue on omakotitaloaluetta, ja itäinen puoli kerrostaloaluetta. Ravintolakeskittymä löytyy ostoskeskus Molasista, mutta alueella on myös peiniä kebab-kioskeja - puhummehan yliopiston kampuksesta.
Naujamiestis
muokkaaNaujamiestis on alueena kaupungin nykyinen keskusta rautatieasemalta vanhalle kaupungille. Tällä alueella on pääosa Kaunasin hotelleista, kaupoista ja ravintoloista. Niemen -joen saari on melko viihtyisä puisto kesäiselle piknikille. Asema-seudun tori on myös mielenkiintoinen nähtävyys vaikka ehkä hieman inho-realistinen. Kaupungin aluella on lukuisia art deco -tyylisiä rakennuksia, sillä se rakennettiin merkittävältä osin 1920-1930 luvuilla.
Naujasodis
muokkaaItäinen teollisuusalue, jonka laidalla sijaitsee useampi ostoskeskus, ja kuuluisa Urmasin torialue. Jos autosi on hukassa, voit tulla bongaamaan sitä täällä sijaitsevalla Kaunasin autotorilla.
Panemunė, Vičiūnai
muokkaaNiemen-joen eteläranta Šanciain kaupunginosien eteläpuolella. Melko rauhallista aluetta, ja varsinkin Vičiūnai on todella moderni rikkaiden asuinalue - tämä kertonee miten se on voitu rakentaa puistoon.
Petrašiunai
muokkaaPetrašiunai on kuin kaupunki kaupungissa Girčiupisin itäpuolella. Tämä vanhan teollisuusalueen viereen syntynyt kaupunginosa yllättää hyvällä ravintolatarjonnallaan. Jos käyt Kauno Mariosilla, tulet ajamaan trolleybussilla Petrašiunain lävitse. Nähtävyydet ovat Pazaislisin luostari sekä puisto, mutta matkan varrella voit nähdä muinaisen teollisuuden loistoa niiltä ajoilta kun pääkonttorit eivät olleet lasikuutioita.
Senamiestis
muokkaaVanha kaupunki sijaitsee Neris ja Niemen (liet. Nemunas) jokien väliin jäävällä kärjellä. Alueella sijaitsee useita nähtävyyksiä, käsityöliikkeitä, ravintoloita sekä baareja. Alueen tiet ovat kivetettyjä, täten liikkuminen pyörällä tai autolla voi olla hyvin epämiellyttävää - toisaalta alueen pääkatu, Vilniaus gatve, on pääosin tarkoitettu vain jalankulkijoille. Alue on pääosin hyvinhoidettua, ja niemen puisto on todella viihtyisä paikka.
Šilainiai, Smėliai, Vytėnai, Panerys
muokkaaLuoteis-Kaunasin asuinalueilla voit tutustua harmaaseen betonirakentamiseen. Kukkulalta on myös hyvä näkymä Kaunasin ylitse. Alueella sijaitsee näköalatasanteen lisäksi mm. vanhoja hautausmaita.
Vilijampolė
muokkaaVilijampole sijaitsee vanhan kaupungin länsipuolella, Neris-joen länsirannalla. Kaunasin ghetto sijaitsi tällä nykyisin pääosin puutaloista rakennetulla alueella. Alueella ei ole kovin paljoa nähtävää, mutta täällä sijaitsee Liettuan eläinlääketieteellinen akademia.
Žaliakalnis
muokkaaŽaliakalnis sijaitsee keskustan yläpuolella paossa liikenteen melua ja saastetta. Täällä asuu pääosin hyvin toimeentulevaa väestöä, ja ränsistyneet puutalotkin voivat olla arvoltaan satoja tuhansia. Alueella sijaitsee Azuolynas -puisto, urheilupuisto ja monia pieniä ja hyvätasoisia hotelleja. Hyvät yhteydet keskustaan. Älä kulje kuitenkaan portaita alas iltaisin tai hämärän aikaan, niissä on ryöstetty useampi henkilö.
Tule
muokkaaAutolla
muokkaaKaunas sijaitsee Via Baltican varrella ja on luonnollinen pysähdyspaikka matkustettaessa autolla Suomesta Keski-Eurooppaan. Nopeusrajoitus moottoriteillä on 130 kesäaikaan ja 110 talvella, muilla teillä 90, kaupungissa 50. Ajoneuvoissa tulee olla vaahtosammutin, ensiapulaukku ja heijastinliivit, ilman liiviä tien viereen pysäköidystä autosta ei saa nousta. Autoihin ei tule jättää mitään arvokasta näkyviin. Liettuassa, lähes jokaisessa autossa on hälytin asennettuna, siten soivaa varashälytintä harva edes viitsii huomioida - parhaiten autosi turvaatkin vartioidulla parkkipaikalla.
Linja-autolla
muokkaaVilnasta pääsee Kaunasiin linja-autolla alle kahdessa tunnissa noin 23 litin hintaan. Valitessasi linja-autoa, valitse linja, joka pysähtyy vain Elektriniaissa ja/tai Vievisissä, tai ota Ekspresas -bussi. Muutoin, voit joutua maksamaan enemmän pitkästä ja hitaasta kotiseutumatkasta. Huomioi, että osa linjoista ajetaan minibusseilla. Lisäksi Eurolines bussit operoivat kaupunkiin mm. Riiasta ja Tallinnasta. Liettuan sisäisten vuorojen aikataulut löytyvät osoitteesta Autobusubilietai.lt.
Kaunasin linja-autoasema sijaitsee noin kilometrin kävelymatkan päässä Laisves Alejan kävelykadulta, reitti joka on turvallista ja helppo kävellä. Linja-autoaseman viereinen alikulku voi olla iljettävän hajuinen kulkea läpi, eikä sinne yöllä ole mitenkään suositeltavaa mennä. Aseman vessoja kannattaa välttää. Linja-autoaseman vierässä on myös yksityisiä kuljetuspalveluiden tarjoajia, mutta heidän palveluiden käyttäminen on laitonta ja turvatonta.
Majoitukseesi pääset asemalta myös linja-autolla, trolley-bussilla tai taksilla.
Junalla
muokkaaJunalla Kaunasiin pääsee toistaiseksi parhaiten Vilnasta. Liettuan rautatieyhtiö kerää kaikki voittonsa tavaraliikenteestä, ja henkilöliikennettä operoidaan omakustannehintaan. Täten matkustaminen on edullista. Liettuassa otettiin juuri käyttöön nopeampi junamalli vanhojen neuvostoaikaisten lisäksi. Tällä junalla, matka Vilnan ja Kaunasin välillä kestää noin tunnin. Junayhteydet muihin kaupunkeihin eivät ole päivittäisiä, esimerkiksi Siauliaihin pääsee vain kaksi kertaa viikossa.
Kaunasin rautatieasema on vastauusittu, ja sijaitsee noin 500 metriä linja-autoasemalta. Keskustaan on kävelymatka, mutta jos haluat linja-auto- tai taksikyydin, tämäkin on mahdollista. Linja-auto sinun tulee ottaa tien toiselta puolelta, muuten päädyt Dainavan kaupunginosaan.
Lentäen
muokkaa- Kaunasin lentokenttä (sijaitsee Karmelavassa 14 km Kaunasin keskustasta). Kentältä pääsee keskustaan linja-autolla nro 29 (lippu 1 €).
Air Baltic operoi lentoja Karmelavan lentokentälle, mutta niissä on kaikissa välilasku Riiassa. Air Balticilla on lentoja myös Palangan sekä Vilnan lentokentille. Finnair lentää Helsingistä suoraan Vilnaan, ja SAS yleensä Tukholman tai Kööpenhaminan kautta Vilnaan.
Saapuminen linja-autolla Kaunasin lentokentältä
muokkaaLentokentältä pääset keskustaan kätevimmin linja-autolla, joka lähtee terminaalin päädystä. Käänny ovelta vasemmalle ja pian olet jo pysäkillä. Ainoa vuoro joka operoi lentokentälle on 29, ja matka kestää noin 20-30 minuuttia. Linja-auto kulkee Savanoriu prospektasia pitkin, ja kääntyy keskustaa ennen linja-autoasemaa kohti. Muista poistua Kęstučio gatven pysäkillä, jos majoituksesi on keskustassa tai vanhassa kaupungissa. Tästä voit jatkaa Kęstučio gatvelta ottamallasi linja-autolla tai trolleybussilla vanhaan kaupunkiin, tai jos sää on hyvä, kävellä sinne Laisves Alejaa pitkin. Huomioithan, että paikallisbussit eivät pakosta ota vastaan seteleitä, ja yleisesti ottaen tasaraha on toivottava - kuten myös Suomessa.
Minibussit kulkevat myös lentokentän ja bussiaseman väliä. Huomaa että toinen, pienempi bussiasema sijaitsee vanhan kaupungin päässä Kaunasin keskustaa. Jos asut hotellissa vanhassa kaupungissa, on tämä asema lähempi kuin pääbussiasema. Minibussi nro 120 vie lentokentälle. Huomaa kuitenkin ettei minibussissa lue esim. airport tai ole pientä kätevää lentoneen kuvaa symbolina turistia auttamassa. Bussissa lukee sen sijaan "Oro uostas" sekä kentän nimi, "Karmeleva". Matka kestää noin 20 minuuttia.
Jos lentosi saapuu myöhään, joudut ottamaan taksin. Taksi keskustaan maksaa noin 16 €, ja useimpiin takseihin mahtuu 4 henkilöä. Ainakaan vielä kesäkuun 2010 alussa, ei kentällä ollut myöhään illalla paljonkaan takseja ja taksijonot olivat todella pitkiä. Kannattaakin ehkä harkita, että pyytää hotellia lähettämään taksin noutamaan. Tämä maksaa noin 20 €. Kuljettaja saapuu nimikyltti mukanaan. Lentokentältä on tilausvuoroja myös Klaipedaan ja Vilnaan.
Liiku
muokkaaAutolla
muokkaaKaunasin keskustassa on monia yksisuuntaisia katuja, eikä pysäköinti ole aina helppoa. Keskustassa onkin kätevintä ajaa auto Akropolis-ostoskeskuksen parkkipaikalle, tai jättää hotelliin. Pysäköintisakko on 15 €, joka tulee maksaa heti pysäköinninvalvojalle. Kaupungissa lopetettiin hiljattain rengaslukkojen käyttäminen. Kaunasin liikenne on arkisin erityisesti neljän-viiden aikaan täysin tukossa. Illalla liikenne on määrällisesti hiljaisempaa, mutta liikennesääntöjä noudatetaan myös huonommin - pääkaduilla suht'yleinen kilpa-ajaminen voi johtaa vaaratilanteisiin.
Autonvuokraus Kaunasissa
muokkaaJos et tule omalla autolla, voit tietenkin vuokrata auton. Tämä on järkeenkäypä liike, jos haluat nähdä muutakin kuin Kaunasin matkallasi. Kaunasissa toimii monia kansainvälisiä ketjuja, joista saa korkeaa hintatasoa vastaan hyvää palvelua sekä yllätyksettömän sopimuksen. Jos haluat päästä halvemmalla, voit valita jonkin paikallisista palveluntarjoajista - mutta tässä tapauksessa muista lukea sopimus tarkasti. Kaunasissa on myös useita muita palveluntarjoajia, mutta alla on listattu kansainväliset sekä kokeillut yritykset. Jos yhtiön osoitteeksi on merkitty lentokenttä, tulee sinun varata ajoneuvo etukäteen.
- Autocom , Karmelavan lentokenttä ja Ateities g. 79A, ☎ +370 65 932 222, e-mail: auto@autocom.lt. Autocomista saat autot, pakettiautot ja vaikka minibussin hyvin halvalla, tämä tosin tarkoittaa sitä, että aina autoja ei ole tarjolla. Yhtiön ehdot ovat kummat, jos tankki ei ole täysi tai auto on likainen joudut maksamaan tästä "sakon", joka on huomattavasti heidän kulujaan suurempi (vajaa tankki 116 €). Joudut myös maksamaan heidän tililleen varausmaksun, joka vähennetään vuokran hinnasta. Ilmainen lentokenttätoimitus. Alk. 30 € / päivä.
- Avis , Karmelavan lentokenttä ja Taikos Pr 127d, ☎ +370 37 454 444, e-mail: avis@avis.lt. Avis on melko kallis paikka vuokrata auto. Erikoisesti, kaupungin toimisto on lentokenttää kalliimpi, ja internetsivun hinnat tuntuvat vaihtelevan hurjasti. Alk. 46 € / vrk.
- Budget , Karmelavan lentokenttä ja Savanorių pr. 443a, ☎ +370 64 040 820, e-mail: kaunas@budget.lt. Renaultin vuokrafirma on tietenkin suositeltava yrityksen asiakaskortin omistajille. Alk. 30 €/ vrk.
- Fortuna , Karmelavan lentokenttä ja Hotelli Reval Neris, ☎ +370 37 201 928, e-mail: info@rentacar.lt. Ark. 8.30-17.30, La 8.30-15, Su 10.30-12. Fortuna on suhteellisen edullinen ja hyvällä paikalla sijaitseva vuokraliike. Autot eivät ole maailman parhaita, ja heidän "Renault Logan tai vastaava" tarkoittaa Dacian Logania, romanialaista halpa-autoa. Yhtiöllä on myös luukku lentokentällä, josta voit noutaa tilaamasi auton. Auto tulee palauttaa täydellä tankilla ja jos palautat toimistoaikoijen ulkopuolella, tulee sinun jättää avaimet ja radion paneeli hotellin vastaanottoon. Alk. n. 30 € / vrk.
- Hertz , Karmelaan lentokenttä, ☎ +370 37 399 156, e-mail: kaunas@hertz.lt. Ma-Su 06-24. Hertzin toimisto sijaitsee lentokentällä, mutta sinun on syytä varata auto etukäteen, sillä muutoin luukku on lähes poikkeuksetta tyhjä. Alk. n. 30 € / vrk.
- Sixt , V.Krėvės 26 a, ☎ +370 65 045 025, e-mail: rent@sixt.lt. Ma-Pe 08-17. Alk. n. 30 € / vrk.
Bussilla
muokkaaKaunasissa on toimiva julkinen liikenne, siellä liikennöi sekä linja-autoja (Aikataulut ja reitit: ) sekä sähkömoottoroituja trollikoita (Aikataulut ja reitit: ). Linja-autojen ja trolley-bussien liput voi ostaa joko etukäteen matkakortin e-ticket tai kuskilta hintaan 0,8 €. Lapset kulkevat puoleen hintaan, mutta heillä tulee olla todistus iästä mukanaan. Muista myös, että lippu ei sisällä vaihto-oikeutta! Kaupungissa kulkee myös minibusseja, keltaisia Ford Transiteja tai muita vastaavan kokoisia autoja, jotka maksavat hieman enemmän, mutta ovat toisaalta nopeampia ja joustavampia. Linja-autot ja trolley-bussit pysähtyvät joka pysäkillä, mutta minibussit tulee pysäyttää - tosin missä tahansa reitin varrella. Muista ladata ja tulostaa itsellesi kopio linja-autojen ja trolleybussejen reittikartasta. Tällä tavoin vältät monet hukkareissut. Jos jäät kiinni jäniksenä, joudut maksamaan heti n. 30 € sakon ja sinut poistetaan kulkuneuvosta.
Kävellen
muokkaaKaunasin keskusta on helpointa kiertää kävellen, pääkävelykatu Laisvės Alėja ulottuu koko keskustan lävitse. Vanhassa kaupungissa käveleminen on ainoa vaihtoehto liikkumiselle. Tiettyä varovaisuutta suositellaan, eli älkää kävelkö yksin tuntemattomissa paikoissa, ja välttäkää liikkumista pimeän aikaan.
Näe
muokkaaUskonnolliset nähtävyydet
muokkaaLiettua on katolinen maa, ja täten kirkot ovat pääosin upeasti koristeltuja. Turistille kirkot tarjoavat silmänruuan lisäksi tietenkin myös mahdollisuuden pysähtyä hiljentymään. Allaolevassa listassa on muutamia mainitsemisenarvoisia katolisia kirkkoja, sekä muiden uskontojen pyhättöjä. Sisäänpääsy kaikkiin kirkkoihin on luonnollisesti ilmaista. Katolinen kirkko ei verota ja kerää kaikki varansa lahjoituksina - sinäkin voit jättää muutaman kolikon kirkkojen kunnossapitoa tukemaan.
- 1 Arkkienkeli Mikaelin kirkko, Soboras, Laisves aleja. Laisves Alejan kävelykatu alkaa tältä valkoiselta kirkolta. Kirkko on myös sotilaskirkko, minkä voit sisällä huomata mm. Naton lipusta. Sijaitsee keskustassa. Kirkko oli alunperin ortodoksinen, minkä voit huomata tyylistä.
- 2 Jeesuksen Ylösnousemuksen Kirkko . Zaliakalnis-kukkulan päällä sijaitseva valkoinen kirkko, joka toimi neuvostoaikoina varastona. Loistavat näkymät. Tee matkasta ikimuistoinen nousemalla kukkulalle funikulaarilla. Voit vierailla kirkon katolla, josta loistavat näköalat. Hinta 4 ltl portaat ja 8 ltl hissillä
- 3 Kaunasin katedraali. Kaunasin katedraali sijaitsee raatihuoneenaukion vieressä, vanhassa kaupungissa. Tämä punatiilinen kirkko on upeasti koristeltu ja luo vahvan kontrastin pelkistetyille luterilaisille linjoille.
- 4 Kaunasin moskeija . Pieni moskeija sijaitsee Linja-autoaseman viereisen puiston luoteiskulmassa. Tämä puisto oli aiemmin hautausmaa.
- 5 Koraalinen synagooga , E.Ožeškienės g. 13. Vielä 1900-luvun alussa, pääosa Kaunasin asukkaista oli juutalaisia. Toinen maailmansota toi tilanteeseen totaalisen muutoksen, ja nykyään juutalaiset ovat pieni vähemmistö. Zaliakalnisin kaupunginosassa sijaitseva Vanha juutalainen hautausmaa on hieman surullinen nähtävyys rappeutuneena hautausmaana, jossa uus-natsit lähinnä käyvät potkimassa hautoja. Kaunasin Koraalinen synagooga ja Vilnan suuri synagooga ovat ainoat Liettuan toimavat synagoogat.
- 6 Luterilainen kirkko. Valkoinen kirkko sijaitsee Aleksatosin sillan vieressä vanhan kaupungin laidalla ja on Kaunasin ainoa luterilainen kirkko.
- 7 Ortodoksinen kirkko , Vytauto pr. 38. Ortodoksinen kirkko sijaitsee lähellä linja-autoasemaa, samassa puistossa kuin moskeijakin.
- 8 Vytautas Magnuksen kirkko . Kaupungin vanhimpiin kuuluva kirkko sijaitsee vanhassa kaupungissa Niemen-joen varrella. Tämä on Kaunasin suosituin vihkikirkko.
Liettuassa uskonnollinen yhteisö ei voi suorittaa laillista vihkimistä avioliittolain tarkoittamassa muodossa. Siksi ennen kirkollista vihkimistä avioparit menevät maistraattia vastaavaan paikkaan rekisteröitäväksi. Kaunasin avioliittopalatsina toimii vanha kaupungintalo, jonka toisessa kerroksessa on entinen valtuustosali, jossa on kattokruunuja ja piano. Vihkivuoroon on pitkä jonotus ja yhdelle avioparille myönnetään kymmenen minuuttia vihkimisaikaa. Vanhassa kaupungintalossa voidaan vihkiä vain ne, joista toisella on Kaunas vakinaisena asuinpaikkanaan. Vihkimisluetteloa ylläpitää yksityinen yritys vanhan kaupungintalon katutasossa. Kaupungintalon kellarikerroksessa on keramiikkamuseo.
Historialliset nähtävyydet
muokkaa- 9 Kaunasin linna , Pilies gatvė 17, ☎ +370 37 323 436, e-mail: info@kaunastic.lt. kesä-elokuu ma-su 11.00-18.00. Kaunasin linnan raunioita kunnostetaan parhaillaan. Aikoinaan erillisenä saarena ollut linna toimi ristiretkien aikaan suojana katolisten ritarikuntien hyökkäyksiltä. Vieraat pääsevät katsomaan ainoan pystyssä olevan tornin, jonka huipulla on tilausravintola.
- 10 Perkūno namas (Raatihuoneenaukiolta Vytautas Suuren kirkolle johtavan tienpätkän varrella). Vanha, historiallinen rakennus vanhassa kaupungissa, jossa sijaitsee nykyään A.Mickeviciaus -nimesin runoilijan museo.
- 11 Presidentin palatsi , Vilniaus g. 33, ☎ +370 37 201 778, e-mail: info@istorineprezidentura.lt. ti-su 11.00-17.00. Kaunas oli vuodesta 1920 aina miehitykseen saakka Liettuan pääkaupunki, ja presidentilläkin oli oma palatsinsa. Pienen palatsin yhteydessä toimii rahamuseo ja puistossa on ensimmäisen itsenäisyyden aikaisten presidenttien patsaat. Sisäänpääsy 1,5 €, opastettu kierros 12 €.
- 12 Raatihuone , Raatihuoneenaukio ja Jesuiittakirkko. Vanhan kaupungin sydän: Raatihuoneella voi nähdä useita hääpareja jonottamassa seremoniaan (siviiliseremonia on pakollinen osa naimisiinmenoa).
- 13 Yhdeksäs linnoitus , Žemaičių pl. 73, ☎ +370 37 377 750, e-mail: jmenciun@zebra.lt. ke-ma 10.00-18.00, talviaikaan ke-su 10.00-16.00. Tsaarinvallan aikoihin, Kaunasista tehtiin linnake lännestä tulevien hyökkäysten varalta, ja kaupungin ympärille rakennettiin yhdeksän linnoitusta, jotka ensimmäisessä maailmansodassa osoittautuivat käyttökelvottomiksi vanhentuneen tykistön takia. Näistä parhaassa kunnossa on linnoitus numero 9, IX Fortas. Linnoituksesta tuli toisen maailmansodan johdosta juutalaisten joukkomurhan symboli, sillä sen myöhempi käyttötarkoitus oli Kaunasin ghetton puhdistaminen. Natsimiehityksen aikana, yli 50000 henkeä teloitettiin täällä. Seikkailunhaluinen voi kiertää myös kaikki muut linnoitukset ympäri kaupunkia. Nämä tosin eivät ole kunnostettuja, ja voivat olla jopa vaarallisia paikkoja. Aik. 3 €, opiskelijat 1,5 €, lapset alle 7 v. ilmaiseksi..
Museot
muokkaaListan kaikista Kaunasin, ja myös Liettuan, museoista voit löytää täältä.
- 14 Eläintieteellinen museo (Zoologijos muziejaus), 106 Laisves aleja, e-mail: info@zoomuziejus.lt. Avoinna Ti-Su klo 11-19. Täytettyjä eläimiä Kaunasin keskustassa. Vaikuttavin ehkä valaan kylkiluu. Sijaitsee keskustassa. Aikuiset 2,32 €, opiskelijat 1,40 €.
- 15 Keramiikkamuseo. Avoinna Ti-Su. Keramiikkamuseossa voit nähdä uutta ja historiallista keramiikkaa. Paljon opiskelijatöitä, muutamia mielenkiintoisia historiallisia esineitä. Sijaitsee vanhassa kaupungissa, Raatihuoneenaukiolla, Raatihuoneen joen puoleisella seinustalla. Jyrkkien portaiden takia ei sovellu liikuntarajoitteisille.
- 16 M. Ciurlonisin museo, V. Putvinskio g.. Ti-Su. Mikalojus Konstantinas Čiurlionis on Liettuan vastine Sibeliukselle. Ciurlionis oli myös säveltäjä, mutta tunnetuin hän on symbolistisista/art noveau töistään. Museossa on myös laaja kokoelma historiallista liettualaista taidetta. Sijaitsee keskustassa.
- 17 Paholaismuseo , V. Putvinskio gatve 64, e-mail: mkc.velniai@takas.lt. Avoinna Ti-Su klo 11-17. Kaunaslaisen keräilijän kokoelma paholaisia esittäviä esineitä ympäri maailman. Museo sijaitsee keskustassa, lähes Ciurlionis -museota vastapäätä. Aikuiset 2 €.
- 18 Viestintämuseo. Avoinna Ti-Su. Viestintämuseossa kerrotaan Liettuan alueen viestinnän kehityksestä, fokus erityisesti posti ja radiotoiminnassa. Sijaitsee vanhassa kaupungissa, Raatihuoneenaukiolla, Raatihuoneen takana.
- 19 Vytautas Suuren sotamuseo. Ti-Su. Ciurlionis-museon kanssa samassa rakennuksessa, mutta sen eteläpuolella, sijaitseva kokoelma Liettuan historiasta ja sodista. Kokoelmissa on myös osia Dariuksen ja Girenasin koneen kappaleista - miehet yrittivät lentää vuonna 1933 New Yorkista Kaunasiin, mutta kone putosi silloisen Saksan valtakunnan, nykyisen Puolan tasavallan, ilmatilassa. Sijaitsee keskustassa. Viereisellä aukiolla on myös ikuinen tuli ja tuntemattoman sotilaan muistohauta kunnioittamassa sodissa kaatuneita.
Muut merkittävät kohteet
muokkaa- Funikulaarit. Kaunasissa on kaksi funikulaaria, hiihtohissiä hieman muistuttavaa minijunaa, jotka vievät ihmisiä mäen päälle. 0,3 € kerta.
- 22 Kaunasin eläintarha , Radvilėnų pl. 21, ☎ +370 37 332 540. Liettuan ainoa eläintarha. Vaikkei eläintarha ehkä kunnoltaan ole erikoinen, tämä tavallaan sympaattinen alue Kaunasin teknisen yliopiston naapurissa ja Azuolinas puiston vieressä majoittaa satoja eläimiä aina jääkarhusta korppikotkiin. Paikka on hyvin soveltuva lapsille, mutta ei missään nimessä liikuntarajoitteisille: suuri osa eläimistä sijaitsee jyrkän laakson pohjalla, jonne johtavat portaat. Eläintarha sijaitsee Zaliakalnis -kaupunginosassa, ja sinne pääsee mm. linja-autoilla 10 ja 21, jonka otat Donelaicio gatvelta. Aikuiset 5 €, lapset 3 €.
- 23 Kaunasin kasvitieteellinen puutarha , Z.E. Zilibero 6. Paikalle pääsee keskustasta linja-autolla nro 35. Etäällä oleva puiston alueella voit nähdä myös 1800-luvun lopun sotilaslinnoituksen raunioita. Varaudu hyttyskarkoittimen kanssa, sillä puiston läntinen osa on hyvin kostea. Sijaitsee Fredan kaupunginosassa.
Tee
muokkaaOpiskele Kaunasissa
muokkaaKaunasissa on kuusi yliopistoa - mikset jäisi koko lukukaudeksi? KTU, Kaunasin tekninen yliopisto on Liettuan korkeatasoisin yliopisto espanjalaisen rankingin mukaan. Yliopiston kampus sijaitsee Girciupisin kaupungisosassa, lähellä eläintarhaa. Toinen Erasmus-opiskelijoiden keskuudessa suosittu yliopisto on VDU, eli Vytautas Magnuksen yliopisto. VDU sijaitsee pääosin Kaunasin keskustassa, mutta sillä ei ole varsinaista kampusta. Näillä kummallakin yliopistolla on laaja valikoima kursseja tarjolla ja kummallakin on myös useampi asuntola. Muut kaupungin yliopistoista ovat erikoistuneita: LKKA, joka sijaitsee Zaliakalnisin päällä olevan puiston laidalla, on erikoistunut urheiluakademia. LZUU on erikoitunut maanviljelykseen, ja sen kampus sijaitsee omassa Akademija -nimisessä kaupunginosassa Niemen-joen etelärannalla. LVA on Liettuan johtava eläinlääketieteellinen yliopisto ja sijaitsee Neris joen länsipuolella Vilijampolessa. KMU tarjoaa opintoja lääketieteissä - täällä on runsaasti erityisesti Lähi-Idästä tulleita opiskelijoita. Sijaitsee keskustassa, Akropolis-ostoskeskuksen vieressä. Enemmän opiskelusta Kaunasissa voit lukea osoitteessa Studykaunas.eu.
Matka Kauno Mariosille
muokkaaKoko päivän omatoimiretki, jonka hinnaksi tulee alle 10 litaa, pl. ruokailu ja eväät.
Kauno Marios tarkoittaa suomeksi Kaunasin allasta. Tämän tekojärven rannalle kannattaa suunnata kauniina päivänä aikaisin aamulla. Ota pyyhe ja uimapuku mukaan, hae kaupasta jotakin pientä evästä, ja lähde rentoutumaan päiväksi. Keskustasta järven rannalle pääset parhaiten trolleybussilla numero 5 Donelaicion varrelta. Päätepysäkiltä, jatka suoraan eteenpäin tulosuuntaan, ja päädyt padon ohitettuasi järven rannalle. Tästä voit jatkaa reittiä joko järven rantaa pitkin, tai edeten ensin Pazaislisin nunnaluostarin ohitse. Luostariin järjestetään myös opastettuja vierailuja. Lue lisää luostarin kotisivuilta. Pazaislisin jälkeen, siirry järven vieressä kulkevalle kävelytielle, jonka varrella olevalla kuvauksellisella rannalla on mitä loistavinta ottaa rauhassa aurinkoa. Kun kuljet eteenpäin, päädyt Kaunasin pursiseuralle, jossa toimii sekä motelli että ravintola Jachtklubas. Täältä saat päivän aterian sekä tarvittaessa voit palauttaa nestetasapainon. Jos jatkat tästä matkaasi eteenpäin, päädyt lopulta R. Kalantan tielle, joka johtaa Petrasiuniain kaupunginosaan, mistä pääset keskustaan. Voit myös palata takaisin samaa reittiä tutulle bussipysäkille. Joka tapauksessa, sinun tulee ottaa sama trolleybussi numero 5 takaisin keskustaan.
Kävelylenkki Vihreässä Kaunasissa
muokkaaKoko päivän omatoimiretki, joka on täysin ilmainen. Lähde liikkeelle kauniina päivänä mahdollisimman aikaisin.
Aloita matkasi keskustasta nousemalla portaita pitkin Azuolynas puistoon. Kuljet matkalla Kaunasin lääninkirjaston sekä urheilupuiston ohitse. Kulje puiston koillislaitaan, jossa sijaitsee Kaunasin eläintarha. Älä kuitenkaan mene itse eläintarhaan (näithän matkalla jo komean visenttipatsaan), sillä matka on vasta alkamassa. Kulje eläintarhan ohitse, ja suuntaa teknillisen yliopiston kampuksen läpi kaakkoon. Käveltyäsi Studentu gatven päähän, näet tien toisella puolella Kaunasin linnoitukseen kuuluneet varastorakennukset. Voit käydä katsomassa jäänteet, mutta muista kuitenkin suunnata ostoskeskus Molasiin. Täällä on viimeinen mahdollisuutesi hankkia jotakin pientä evästä matkalle, mutta jos sitä et tarvitse, kulje keskuksen kulmalta A ir J Gravrogku gatvea pitkin joen rantaan. Näet kadun vasemmalla puolella tyypillisen hieman köyhemmän kerrostaloalueen. Kadun päästä lähtee kavelysilta Niemen-joen ylitse. Mene sillan ylitse ja pääset Kaunasin suurimpaan puistoon, joka tosin muistuttaa lähinnä metsää. Älä suuntaa eteenpäin (on niitä männynkäpyjä Suomessakin), vaan käänny oikealle joenvarteen. Jos päivä on lämmin ja olet sopivasti varautunut (pyyhe ja uima-asu), voit käydä koittamaan tyypillisen äärimmäistä uimarantaa - hieman kuin Tammerkoskessa uisi. Jatka kävelyäsi joenrantaa pitkin alajuoksulle kunnes päädyt takaisin asutuksen pariin. Sinun tulisi olla nyt A. Smetonos alejan varrella, ja tätä tietä voit jatkaa eteenpäin. Noin puolen kilometrin päässä on ensimmäinen linja-auto pysäkki, mutta tavoitteena on kävellä koko reitti. Tie päättyy sillan viereen, ja sinun tulisi nyt ylittää tämä silta, joka on ehkä Kaunasin huonokuntoisin. Sillan ylitettyäsi voit käydä tien oikealla puolella olevalla vanhalla hautausmaalla. Jatka matkaasi samaa tietä pitkin ja lopulta päädyt takaisin keskustaan.
(Penkki)urheile
muokkaa
Žalgiris, Kaunasin lahja maailmalle Kaunasin sydän on Žalgiris, seura joka on voittanut lähes kaiken, tosin juuri nyt suuruuden päivät näyttävät olevan takana päin. Silti, Kaunas ei ole hylännyt seuraansa, jonka kasvatteja ovat mm. Arvidas Sabonis ja Jonas Maciulis. Zalgiris oli merkittävä osa kansallistuntoa jo neuvostoaikoina, jolloin seura voitti useampaan otteeseen Neuvostoliiton mestaruuden. Seura on jokavuotinen Euroliigan osaanottaja, ja ajoittain suurempiakin tähtiä on nähty rostereissa, kuten Marko Popovic, Marcus Brown ja Tanoka Beard. Suomalaisista Möttölä on käynyt kauden verran lämmittämässä Azuolinas puistossa sijaistevan hallin penkkiä. |
Kaunasin merkittävät seurat ovat Zalgiris -koripalloseura sekä FBK Kaunas -jalkapalloseura. Näistä Zalgiris on lähes synonyymi Kaunasille, ja seura tunnetaan maailmalla paremmin kuin sen kotikaupunki. Akropolis ostoskeskuksessa on parhaillaan (22.2.2010) näyttely Zalgirisin voittamista palkinnoista. Jos tulet Kaunasiin ja haluat kokea loistavan tunnelman koripalloareenalla, suuntaa Zalgirisin peliin. Tulevaisuudessa joukkueen on määrä muuttaa Akropolis-ostoskeskuksen viereen rakennettavalle uudelle areenalle.
Jos haluat itse urheilla, kaupungin urheilupuisto sijaitsee Azuolynas puiston eteläpäädyssä. Täällä on myös maksulliset tenniskentät ja suuri kuntosali.
Kulttuuria
muokkaaTapahtumat
muokkaa- Bikeshow Millenium , Laisves Aleja sekä Aleksotasin Lentokenttä, e-mail: julius666@takas.lt. Vuosittainen moottoripyöräjuhla pidetään yleensä ennen juhannusta. Ohjelmaan kuuluu peinkonelentokentällä pidettävä moottoripyöräshow ja seuraavan päivän autonäyttely Laisves Alejalla.
- Hanza Kaunas . Kesän alun hansa-teemainene festivaali järjestetään seuraavan kerran vuonna 2011. Ehkä sitä ennen heillä on ollut mahdollisuus kääntää sivut myös englanniksi.
- Kaunas Jazz , ☎ +370 37 750 145, e-mail: festival@kaunasjazz.lt. 29. huhtikuuta - 3. toukokuuta. Kahdeskymmenes Kaunas Jazz lähestyy. Jazz oli neuvostoaikoina kapinallisten musiikkia, ja täten jäi elämään myös jälkipolville.
- Kaunasin päivät , Laisves alejalta raatihuoneenaukiolle. Kaunasin kaupunkijuhla järjestetään toukokuun loppupuolella. Musiikkiesityksiä, Laisves alejalta aina raatihuoneenaukiolle ulottuvat katumyyjäiset ja monet katuravintolat ovat osa tätä kesänaloitusjuhlaa.
- Kaziuko Muge, Laisves aleja, Vilniaus g.. Käsityöt tulevat kaupunkiin tämän maaliskuun keskivaiheilla olevan torin aikana. Laisves aleja täyttyy ravintoloista ja peinistä kojuista missä saat kaikkea aina tumpuista luomutuotteisiin. Vuonna 2010 tapahtuma järjestetään 12-14 maaliskuuta.
Teatterit
muokkaa- Musiikkiteatteri.
- Nukketeatteri.
- Draamateatteri.
- Kauno Valstybine Filharmonija , L. Sapiegos g. 5. Huonoista sivuista huolimatta Kaunasin filharmonija on aivan kuulemisen arvoinen. Lippuja voit kysellä turistitoimistosta, tai varata Tiketan sivuilta
- Forum Cinemas , Ostoskeskus Akropolis. Forum Cinemas, eli Finnkino, pyörittää Akropolisin elokuvateatteria. Elokuvaliput maksavat yleensä noin 18 litaa. Lastenelokuvat ovat poikkeusetta dubattuja, ilman englanninkielistä tekstiä. 11-22 ltl.
- Cinamon , Ostoskeskus Mega (Bussi numero 21). Ostoskeskus Megan elokuvateatteri on myös moderni multiplex, kuten Akropolisin Forum. 10-16 ltl.
- Romuva , Laisves aleja. Romuva on Kaunasin vanhin elokuvateatteri, ja nykyään käytössä lähinnä elokuvafestivaalien aikana. Täällä muistat jälleen, millaista teattereissa oli silloin, kun elokuvat olivat oikeasti hyviä.
Osta
muokkaa
Made in Kaunas Yleensä turisti haluaa mukaansa paikallisia tuotteita, eikä niitä ainaisia Zaran housuja tai Bossin partavettä. Tämä on ajoittain hivenen ongelmallista, kun tarjolla oleva turistirihkama on poikkeuksetta Made in China jopa Egyptissä. Seuraavassa listassa joitakin Kaunasissa tehtyjä tuotteita, jotka mahtuvat matkalaukkuun.
|
Hyviä ostoksia Kaunasista ovat käsityöt, jalometallit, alkoholituotteet, vaatteet sekä Suomesta puuttuvat elintarvikkeet. Silmälasit sekä hammashoito ovat myös edullisia.
Ostoskeskukset
muokkaa- Akropolis , Karaliaus Mindaugo pr. 49, ☎ +370 65 938 262, e-mail: infoakropolis@resolution.lt. ma-su 08.00-24.00, erikoisliikkeet 10.00-21.00. Suuri 4-kerroksinen kauppakeskus, pinta-alaltaan yli 59 000 m2. Kuten kaikissa Akropolis -kauppakeskuksissa, myös täällä on ravintola-alueen keskellä luistelurata. Mainitsemisen arvoisia liikkeitä ovat useat puolalaiset vaateliikkeet, kiitettävä valikoima alusvaateliikkeitä, edulliset lemmikkieläintarvikeliikkeet, joka fanboyn lempikauppa iDeal, sekä runsaslukuiset kultakaupat. Sijaitsee keskustassa.
- Hyper Maxima , Savanorių pr. 255, ☎ +370 37 307 408. ma-su 08.00-23.00. HyperMaxima on eräs Kaunasin suurimmista Maxima-liikkeistä. Delano-ravintolan tuulimyllystä tunnistettava ostoskeskus sijaitsee Savanoriu-tien varrella, noin 10 min bussimatkan päästä keskustasta.
- Maxima Baze , Veiverių g. 150b, ☎ +370 37 328 604. ma-su 08.00-22.00. Baze on Maximan jättimyymälä, ja sijaitsee Julijanavan kaupunginosassa kaupungin etelälaidalla. Lähistöllä sijaitsee myös verovirasto.
- Mega , Islandijos pl. 32, ☎ + 370 37 239 000, e-mail: info@mega.lt. ma-su 08.00-23.00, erikoisliikkeet 10.00-21.00. Mega on kaupungin laidalla sijaitseva ostuskeskus, josta löytyy mm. Baltian suurin akvaario sekä valtava Keskon omistama "Senukai" rauta- ja rakennustarvikeliike. Saatavilla on lähes kaikkea, ravintoloita, vaatteita, kultaa, kenkiä ja elektroniikkaa. Tänne pääsee parhaiten hyppäämällä bussin 21 kyytiin Kestucio gatven varrelta (ei Donelaicio gatvelta, sillä silloin päädyt Savasin lähettyville ja lopulta Partizanun alueelle).
- Molas , K.Baršausko g.66a, ☎ +370 37 451 441, e-mail: info@pcmolas.lt. ma-su 08.00-24.00, erikoisliikkeet 10.00-21.00. Molas sijaitsee Teknologisen yliopiston lähistöllä, ja on se oikea paikka hakea evästä jos ja kun haluat mennä joen varrella olevalle hiekkarannalle. Tai vaikket rannalle haluaisikaan, haluathan kuitenkin nähdä Niemen joen ylitse kulkevan kävelysillan? Molasissa toimii monia liikkeitä, mainitsemisen arvoisia ovat useat "Isparduotuve" myymälät, joissa myydään muiden kauppojen poistoeriä. Esim. Espritin farkut maksavat alle 30 euroa. Sijaitsee Girciupisin kaupunginosassa. Keskuksen keilahalli toimii klo 12.00-24.00.
- Savas , Savanorių pr. 346, ☎ +370 37 730 600. ma-su 08.00-23.00, erikoisliikkeet 10.00-21.00. Savas on Rimin ympärille kehittynyt kauppakeskus, josta löytyy monia liikkeitä aina sisustuksesta kultakauppoihin. Savas sijaitsee Dainavan kaupunginosassa, Savanoriu -tien varrella.
- Senukai , Draugystes g. 8C, ☎ +370 37 304 999, e-mail: pdezute@senukai.lt. ma-pe 08.00-21.00, la 08.00-20.00, si 09.00-18.00. Keskoon kuuluva ketju, joka on lähtöisin Kaunasista. Senukain jättihalli sijaitsee keskustan ulkopuolella Naujasodisin alueella. Täältä löydät yhden katon alta kaikki remontti ja sisustustarpeet, mitä liettualainen sisustaja voi kuvitella tarvitsevansa. Parhaiten pääset trolleybussi numero kolmella Donelaicio gatvelta.
- Senukiu Prekybos Miestelis , Jonavos g. 62, ☎ +370 37 212 121, e-mail: pdezute@senukai.lt. ma-pe 08.00-19.00, la-su 09.00-17.00. Keskoon kuuluva ketju, joka on lähtöisin Kaunasista. Prekybos Miestelis sijaitsee Neris-joen itärannalla, vanhasta kaupungista rantatietä noin 700 m pohjoiseen. Täällä on moneen halliin jaettuna kaikki remontti ja sisustustarpeet, mitä liettualainen sisustaja voi kuvitella tarvitsevansa. Erikoisuutena voit ostaa "Spiritual Management" -kirjan, jota käytännössä Keskon nimissä myydään (Senukain perustajasuvun hengellisen johtamisen tuotos on myös luettavissa osoitteessa http://www.senukai.lt/book/)
Terveys
muokkaa- A.Černikis Dental Clinic , Šiaures pr. 5b, ☎ +370 37 201 072, e-mail: cernikisdental@gmail.com. Hampaiden tarkastuksesta implanttien kautta aina hammaslääketieteellisiin kursseihin - täyden palvelun hammastalo kaupungin laidalla 30-3000 ltl, hoidosta riippuen.
- Fielmann , Laisvės al. 83, ☎ +370 37 223 255. ma-pe 09.00-19.00, la 10.00-17.00. Kansainvälinen ja suhteellisen edullinen silmälasiketju. Alk. 100 ltl.
- Kubilių odontologija, Parodos g. 10-3, ☎ +370 37 320 413, e-mail: ricardas.kubilius@kmuk.lt. Eräs Kaunasin parhaista hammasklinikoista
- Optikos pasaulis , Laisvės al. 89, ☎ +370 65 072 335. ma-pe 09.00-19.00, la 10.00-16.00. Koko Liettuan kattava optikkoketju.
- Ortho Baltic , Taikos pr. 131a, ☎ +370 37 473 970, e-mail: info@orthobaltic.lt. Ortho Baltic tekee mittatilaustyönä ortobedisia kenkiä. Menet vain kotisivuille, otat mitat ja lähetät heille tilauksesi. Yhteystiedot vievät sinut tehtaalle, mutta he kyllä toimittavat tuotteet Suomeenkin.
Käsityöt
muokkaaKäsitöitä myydään pääasiassa vanhassa kaupungissa. Meripihkasta tehty kaulakoru on suosittu tuliainen Liettuasta, ennen ostoa kannattaa kuitenkin tarkistaa että se on aito eikä muovista tehty.
- Dovanos & Suvenyriai, Laisves Aleja. Monos Gelerijan naapurissa oleva tuliaismyymälä, josta saat saviastioita ja koruja.
- Lino namai , Laisvės al. 88, ☎ +370 37 209 711. Pellavatuotteiden erikoismyymälä. Kaikki tuotteet tehty Pohjois-Liettuassa, Birzaissa.
- Monos Galerija, Laisves Aleja. Hieman arvokkaampi käsityömyymäjä Laisves Alejan keskivaiheilla.
- Ruta Zalioji , Vilniaus g. 30, ☎ +370 65 068 990, e-mail: d.tamosaitiene@gmail.com. ma-pe 11.00-18.00, la 11.00-15.00. Kansanasuistaan tunnettu liike, jossa myös tarjolla koruja sekä keramiikkaa. Pukujen tekijä omistaa liikkeen.
Vaateliikkeet
muokkaaKaunasissa on runsaasti vaateliikkeitä. Aikoinaan täällä valmistettiin Hugo Bossin neuleita, ja tästä muistona on vieläkin Laisves Alejalla Bossin liike. Tässä kuitenkin hieman liettualaisia vaateketjuja sekä valmistajia.
- Apranga , Akropolis, 1. kerros, ☎ +370 37 407 081, e-mail: apranga2.kaunas@sritis.lt. ma-su 10.00-21.00. Apranga myy pääosin siistimpään pukeutumiseen tarkoitettuja vaatteita, a'la Koiso Tampereella, mutta joukosta löytyy myös tanskalaisia nuorisomerkkejä. Yhtiön nuorisomyymälä Aprangos Galerija, toimii Akropolisin toisessa kerroksessa. Täällä hinnat ovat vähintään Suomen tasoa.Yhtiöllä on Kaunasissa myymälä myös Mega-ostoskeskuksessa.
- Champion , Akropolis, 2. kerros, ☎ +370 61 072 391, e-mail: ruslanas@champion-baltic.eu. ma-su 10.00-21.00. Mitä Champion tekee tällä listalla? Tämä ei ole mikään vitsi, sillä Championin myymälä Akropolis -ostoskeskuksessa on Zalgirisin fanituotteiden virallinen myymälä. Täältä saat paidat tai vaikka vihreät pikkarit.
- DaNa , Laisvės al.. Laisves alejalla oleva sukkahousujen tehtaanmyymälä. Todella hyvä valikoima, mutta valitettavasti täällä käy ainoastaan käteinen. Suomessa DaNan sukkahousuja myy mm. Vapaa Valinta.
- Desimtas Teksas , Laisvės al. 34. ma-pe 10.00-18.00 La 10.00-16.00. Kauluspaitoja ja kravaatteja joka lähtöön. Yhtiö tekee vaatteensa Kaunasissa.
- Lelija , Laisves al. 57, ☎ +370 37 206 042, e-mail: info.lelija@takas.lt. Lelija tekee vaatteita siistimpään pukeutumiseen. Tällä Vilnasta kotoisin olevalla yhtiöllä on myymälöitä myös kaikissa ostoskeskuksissa.
- Lituanican tehtaanmyymälä , Jonavos g. 3, ☎ +370 37 422 594. ma-pe 09.00-17.00, la 09.00-15.00. Lituanica kengät ovat saaneet nimensä aikansa pisimmän lennon aikana tippuneen lentokoneen mukaan. Kenkiä löytyy joka lähtöön, ja tietenkin tehty Kaunasissa.
- Tauras, Laisves al.. Tauras myy pääasiassa naistenkenkiä. Kaikki tuotteet on tehty Kaunasissa. Liikkeitä Laisves Alejan päädyssä sekä vanhassa kaupungissa.
- Utenos Trikotazas , Laisves al. 33, ☎ +370 37 205 879. Utenos Trikotazas myy käyttövaatteita sekä alusasuja. Kaikki tuotteet kotoisin Utenasta.
Erikoisliikkeet
muokkaa- Skiro , Akropolis. 10.00-22.00. Skiron valikoima on suppea, mutta tasokas. Täältä saat yirgacheffet ja muut korkeatasoiset erikoiskahvit. Myös erilaisia tee-laatuja on tarjolla. Muista mainita mihin käyttöön kahvi tulee, että saat sen oikein jauhettuna - totta kai myös papuja tarjolla. 3-15 ltl /100g.
- Ruta , Laisvės al. 88, ☎ +370 618 27060. Ark. 10-18, La 10-15. Laisves alejan varrella, sekä eri ostoskeskuksissa toimiva suklaapuoti, josta voit ostaa siauliailaisen Rutan hyviä suklaamakeisia. Erityisesti, likööritäytteiset kilohinnalla myytävät konvehdit ovat hyviä, kuten vihreätee-suklaa. Yhtiö myy myös joitakin eksoottisempia tuotteita, kuten tammenterhokahvia.
- Sarma , Akropolis ja muut keskukset, ☎ +370 372 08418. ma-su 10.00-21.00. Tasokas parfumeriaketju yllättää Tax-free liikkeitä laajemmalla ja jopa edullisemmalla valikoimallaan. Täältä voit löytää myös liettualaisen suunnittelijan, Juozas Statkeviciusin, oman parfuumin.
- Parfum Express , Akropolis (ja muut keskukset), ☎ +370 372 14621, e-mail: info@parfumexpress.lt. Päivittäin 10:00 - 21:00. Parfum Express on parfuumikioski, joka myy kekseliäällä konseptillaan tasokkaita parfuumeja edullisesti. Valikoima on riittävä, mutta ei tarjoa suuria yllätyksiä. Katso hinnat vaikka verkkokaupasta
Torit
muokkaa- Ostoskaupunki Urmas , Pramonės pr. 16, ☎ +370 3735 0662, e-mail: info@urmas.net. Ostoskeskus: ma-pe 9.00-18.00, la 9.00-17.00, su 9.00-15.00. Tori: ma-pe 07.00-17.30, la 07.00-16.00, su 07.00-15.00. keskustan ulkopuolella oleva valtava, neljästä hallista koostuva, yli tuhannen kaupan keskus. Ensimmäiset rakennukset ovat täynnä vaatteita, taaimmaisessa on kauppahalli ja muita elintarvikeliikkeitä. Niin autenttista kuin kopiotavaraa on saatavilla. Alueella on myös ravintoloita sekä ajoittain myös antiikkimyyjäisiä. Liikkeiden aukioloajat viikonloppuisin voivat olla huomattavasti lyhyempiä. Tänne pääset trolleybusseilla 15 ja 16. Urmasin kauimmaisissa rakennuksissa sijaitsee vastauusittu tuoretavaratori, joka on mitä loistavin kauppahalli. Erityisesti suositeltavia liikkeita alueella ovat käsityötarvikeliikkeet (lukuisia), eläintarvikeliikkeet (paras vasemmanpuoleisen hallijonon toisessa hallissa käytävällä 13 sijaitseva liike), useat makeisliikkeet, sekä tietenkin lihatuotteita myyvät liikkeet. Liettuassa tehdään äärimmäisen hyviä savustettuja lihatuotteita.
- Aseman tori, M.K.Čiurlionio g. 25 (Linja-autoaseman ja rautatieaseman välisellä alueella). Stoties Turgus, eli aseman tori, kuuluu Kaunasin realismi-kiertueen nähtävyyksiin. Vanhempi alue on vielä likainen ja hyvinkin vastenmielinen, mutta parhaillaan käynnissä olevan uudistus on tekemästä torista sieluttoman, mutta länsimaisemman. Täältä voit ostaa romaneilta "verovapaata" tupakkaa, nähdä kerjäläisiä, tulla vaikka ryöstetyksi, jollet varo. Alueella kuitenkin sijaitsee Kaunasin paras kukkatori, josta 24h vuorokaudessa voit ostaa pilkkahinnalla suuren kimpun kukkia.
- . Hiljattain uusiin tiloihin muuttanut Dainavan tori sijaitsee Draugystes -puiston pohjoispuolella, lähes Swedbankia vastapäätä. Täältä saat pääasiassa kauppahalli-tuotteita.
- Viljampolen tori , Varniu g. 48 B. Urmasin tytärtori toimii Neriksen länsirannalla. Jos haluat katetulle torille, mutta Urmas on liian kaukana, voit toki tulla myös tänne.
- Kaunasin autotori , Taikos pr. 135B, ☎ +370 3735 3730, e-mail: gintaras@kaunoturgus.lt. su-pe 08.00-18.00, la 06.00-18.00. Heräät aamulla ja autosi on hukassa? Ehkä se suuntasi tänne, Kaunasin suurelle autotorille etsimään uutta, onnellista omistajaa. Alueella myydään tietenkin pääasiassa laillisia autoja, mutta on siellä aina muutama lainattukin tarjolla. Saatavilla runsaasti varaosia erityisesti vanhempiin malleihin.
Syö
muokkaaKaunasissa ravintoloita löytyy joka lähtöön, ja paikalliseen kulttuuriin kuuluu ulkona syöminen. Halvassa paikassa saat täytettyäsi itsesi alle 20 litalla, keskihintaisessa ateriaan kuluu vähintään tämä summa, mutta ei enempää kuin 40 ltl. Kallis ravintola Kaunasissa tarjoaa sinulle koko aterian alkaen 40 ltl.
Kaunasissa on hyvin monta pitseriaa, ja kebabiakin myydään tienvarrella. Lihapiirakoita saat mm. linja-autoasemalta. Allaolevassa listassa on listattu myös paikkoja nopeaan ruokailuun (symboli tulossa) - vaikkei pitseriat aina niin pikaisia olekaan. Kaupungissa on myös monta kiinalaista ravintolaa, mutta ne eivät ole laadultaan erikoisia ja tarjoilevat lähinnä paikallisista aineksista koottua kiinalaistyylistä ruokaa.
Liettuassa on lounasaika 12-13 päivällä, jolloin ravintoloissa voi olla ruuhkaa. Yleensä lounastarjoukset ovat voimassa 12-14 välisen ajan, jolloin voit syödä todella edullisesti. Kattavan listan ravintoloista voit lukea osoitteesta Meniu.lt.
Katso myös: Liettua#Syö
Mitäs hyvää perunasta tänään laitetaan? Liettuaan ja Kaunasiin tulevan on ehdottomasti kokeiltava liettualaisia ravintoloita. Peruna, joka yleistyi Venäjän vallan aikana, on muodostunut dominoivaksi elementiksi. Kummista kummin perunaruoka on Cepeliniai, jota kutsutaan myös nimellä Didzkukuliai. Nämä harmahtavat puikulat ovat yleensä täytetty jauhelihalla ja itse perunamassa on sekoite keitettyä ja raastettua perunaa. Ceppeliinit tarjoillaan yleensä hapankerman (Grietine) ja paahdetut läskinpalojen (Spirguciai) kanssa. |
Edulliset
muokkaa- Berneliu Uzeiga , M. Valančiaus g. 9, ☎ +370 61 405 236, e-mail: senamiestis@berneliuuzeiga.lt. su-to 11.00-24.00, pe-la 11.00-01.00. Perinteinen liettualainen ravintola Berneliu Uzeiga toimii Kaunasissa neljässä eri osoitteessa. Parhaimmat näistä ovat vanhankaupungin ja keskustan perinteisiin puutaloihin tehdyt ravintolat, toiset ravintolat ovat Akropolisissa sekä Panemunessa. Annokset ovat riittäviä ja usein melko raskaista. Tarjolla on myös eksoottisempaa ruokaa sekä kasvisruokaa. Annetut yhteystiedot ovat vanhan kaupungin ravintolaan. Uzeiga, eli krouvi, on myös hyvä paikka tulla pelkästään oluelle kattavan snack-listan takia. Tiedosto:Lh-flag.png Cepeliniai 9 ltl, liharuuat 12-30 ltl, olut 5-6 ltl.
- KFC , Akropolis (3. kerros, elokuvateatterin vieressä). ma-su 10.00-24.00. KFC tarjoaa sinulle paistettua kanaa sekä hampurilaisia. Ravintolan vieressä toimii samaan ketjuun kuuluva Pizza Hut tarjoaa kaupungin parhaat pitsat.Tiedosto:Us-flag.png Ateriat 10-20 ltl.
- Pizzeria Milano, A. Mickeviciaus (Laisves alejalta Akropolisiin päin käännyttäessä ensimmäinen 1930-luvun tyylin rakennettu massiivinen rakennus. Massiivisista ovista sisään ja ravintola on aulan päässä olevien ovien takana). 11-03. suurin aitoitalialainen pitseria Keskustassa, Mickeviciaus tien ja Laisves alejan risteyksesta noin 20 m. joelle päin. Pizza noin 2,5 euroa, annokset 2-10 euroa. Erikoisuutena, kuten kaikissa pitserioissa Liettuassa, voit valita pitsan kanssa tarjoiltavaksi kastikkeeksi joko tomaattikastikkeen tai valkosipulimajoneesikastikkeen.Tiedosto:It-flag.png Pizza 8 ltl, muut ruuat 8-16 ltl, olut 5,5 ltl.
- Spurgine, Laisves Aleja (Soborasilta tultaessa oikealla puolella, hieman ennen pankkeja). Spurgine myy munkkeja sekä piiraita. Hyvästä valikoimasta löydät taatusti mieleisellä täytteellä olevan tuotteen. Miten olisi ihra- (kulinaristit kutsuvat sitä yleensä pekoniksi) tai nakkitäytteinen munkki? Niitä välttämättömiä vierailupaikkoja Kaunasissa. Tiedosto:Lh-flag.png 1-10 ltl.
- Sushi Express , Laisvės al. 12a (Soborasin kirkolta vielä 300 m. poispäin keskustasta Vytauto Prospektasin ylitse,), ☎ +370 69 996 611. su-to 11-21, pe-la 11-22. Laisves Alejan aivan alussa löytyy sushibaari, joka on paitsi hyvä, myös edullinen. Sakea ja japanilaista olutta on saatavilla. Tiedosto:Ja-flag.png Sushiannos 7-20 ltl, Asahi olut 5 ltl.
Keskihintaiset
muokkaa- Bella Italia , S. Daukanto g. 14, ☎ +370 37 777 444, e-mail: daukanto14@gmail.com. 9-24. Laisves Alejalta Nemunasis saarelle suunnattaessa tämä pitseria sijaitsee vasemmalla Pas Paoloa vastapäätä. Bonuksena, ruoan jälkeen voit tilata kakun ja kahvin sentin hintaan. Tiedosto:It-flag.png Pizza 9-20 ltl, muut ruuat 10-25 ltl, olut 5 ltl.
- Bravarija , Akropolis, ☎ +370 69 992 462, e-mail: info@bravaria.lt. ma-su 10.00-24.00. Saksalaistyylinen panimoravintola tekee liettualaistyylistä olutta sekä kelpo ruokaa. Täältä saa myös isommat annokset koko seurueelle, kuten 4-6 hengen makkaralautasen 60 litalla.Tiedosto:Lh-flag.pngTiedosto:Gm-flag.png Cepeliniai 12 ltl, liharuuat 15-40 ltl olut 6 ltl.
- Cili Kaimas , Akropolis (kolmas kerros, luistinradan takana), ☎ +370 37 209 799. ma-su 10.00-24.00. Cili ketjuun kuuluva liettualaistyylinen ravintola sijaitsee Akropolis-ostoskeskuksen ravintola-alueella neljännessä kerroksessa. Ravintolassa lapsia viehättävät elävät kanat. Annokset eivät ole suuria, mutta hintataso on kohtuullinen. Tiedosto:Lh-flag.png 8-40 ltl.
- Cili Pica , Akropolis (3. kerros, luistinradan päädyssä), ☎ +370 68 654 629. ma-su 08.00-24.00. Mm. Akropolis -ostoskeskuksessa sijaitseva Cili-ketjuun kuuluva pitseria, joka on Liettuan vastaveto Koti Pizzalle. Yhtiö on kuuluisa siitä, että he yrittivät varata pizzan tuoksun omaksi tavaramerkikseen. Ruokavalikoima on hyvä ja pitsoja on montaa eri lajia, mutta annokset ovat hieman pienehköjä.Tiedosto:It-flag.pngTiedosto:Lh-flag.png 10-40 ltl.
- Forto dvaras , K.Baršausko g. 66A, ☎ +370 37 765 101, e-mail: molas@fortodvaras.lt. su-to 10.00-21.00, pe-la 10.00-22.00. Ostoskeskus Molaksen yhteydessä oleva ravintola on tunnetuin Ceppeliineistään. Ravintola käyttää hyvin nirsosti suolaa. Sijaitsee Girciupisin kaupunginosassa. Tiedosto:Lh-flag.png Ceppeliniai 11 ltl, liharuuat 15-30 ltl, olut 5 ltl.
- Olialia Pizza , Akropolis, ☎ +370 61 833 998, e-mail: olialia.pizza@soprano.lt. Olialia pizza on osa Olialia konseptia, ja vastaa suurinpirtein pizzerioiden Hootersia. Olialia -tytöt ovat lähes poikkeuksetta isorintaisia blondeja, mutta ravintola sopii myös lapsiperheille.Tiedosto:It-flag.png 10-30 ltl.
- Pizzeria Pas Paolo , S. Daukanto g. 17, ☎ +370 37 779 999, e-mail: picerijapaspaolo@gmail.com. ma-su 09-24. Laisves Alejalta Nemunasis saarelle (jossa myös vuoden 2011 koripallon EM kisojen areena sijaitsee) suunnattaessa tämä pitseria sijaitsee heti kioskien jälkeen tulevassa porttikongissa oikealla. Hieman laadukkaampi kuin Milano, mutta tarjonnaltaan lähes identiteettinen. Tiedosto:It-flag.png Pizza 12-20 ltl, muut ruuat 10-25 ltl, olut 3,5-6 ltl.
- Sudaruška, Pramonės pr. 15, ☎ +370 37 455 987, e-mail: sudaruska@mail.ru. su-to 11.00-22-00, pe-la 11.00-02.00. Hieman hankalassa paikassa toimiva venäläinen ravintola. Tarjolla venäläistä ruokaa, olutta ja vodkaa.Tiedosto:Rs-flag.png Pääruuat alk. 12 ltl.
Hintavat
muokkaa- Bokstas , Kęstučio g. 86, ☎ +370 61 401 111, e-mail: info@bokstas.com. ma-su 11.00-01.00. Kaunasin kaupunginmuurin turnin taakse uuteen liikekeskukseen rakennettu ravintola. Kesällä pöytiä pihalla, jolloin ravintola on parhaimmillaan.Tiedosto:Ee-flag.png Pääruuat alk. 25 ltl.
- Gralis , Trumpoji g. 10, ☎ +370 37 209 373. ma-su 12.00-24.00. Todella korkeatasoinen ravintola, jolla englantilainen keittiömestari. Hinnat lähes Suomen tasoa, oleta maksavasi ainakin 50 litaa per henkilö.Tiedosto:Ee-flag.png Pääruoka alk. 28 ltl, Dom Perignon 900 ltl.
- In Tilsit , Vytauto pr.32, ☎ +370 37 210 405, e-mail: info@intilsit.lt. ma-to 11.00-22.00, pe 11.00-24.00, la 12.00-24.00, su 12.00-21.00. Uusi ravintola linja-autoaseman lähellä ortodiksista kirkkoa vastapäätä. Hyvää ruokaa, vaikka ehkä hieman hankala löytää. Tiedosto:Gm-flag.png Pääruuat 15-35 ltl.
- Jachtklubas , M. Gimbutienės g. 35, ☎ +370 37 460 623, e-mail: jachtklubas@miestosodas.lt. su-to 12.00-21.00, pe-la 11.00-23.00. Ravintola Miesto Sodasin sivukonttori pursiseuralla. Riittävän pätevä ravintola nälkäiselle. Tiedosto:Ee-flag.pngTiedosto:Lh-flag.png Pääruuat 12-40 ltl, olut 6 ltl.
- Medziotoju Uzeiga, Rotuses a. 10, ☎ +370 37 320 956. Metsästäjän krouvi tarjoaa täytettyjen eläinten ja nahkojen puitteissa metsästys-aiheista ruokaa. Sijaitsee vanhassa kaupungissa, raatihuoneentorilla.Tiedosto:Lh-flag.png Liharuuat alk. 20 ltl.
- Miesto Sodas , Laisvės al. 93, ☎ +370 37 424 424,, e-mail: info@miestosodas.lt. su-ke 11.00-21.00, to-la 11.00-23.00. Mukavalla paikalla musiikkiteatterin vieressä oleva ravintola, joka ei ehkä ole loistelian vaihtoehto hienolle illalliselle, mutta menettelee lounaspaikkana. Eläinmuseoa vastapäätä. Tiedosto:Ee-flag.png 15-50 ltl.
- Portofino , Savanorių pr. 404, ☎ +370 37 490 302, e-mail: info@portofino.lt. Italialaistyylinen ravintola Kaunasin sisääntulotien alkupäässä. Ihan maittavaa italialaistyylistä ruokaa. Tiedosto:It-flag.pngTiedosto:Ee-flag.png Pääruuat alk. 20 ltl.
- Sadutė , Rotušės a. 4, ☎ +370 68 508 662, e-mail: info@sadute.lt. su-to 11.00-22.00, pe-la 11.00-24.00. Liettuan ensimmäisen ammatti-sommalierin johtama ravintola. Viini tietenkin fokuksessa, mutta hyvää ruokaa hyvällä sijainnilla. Tiedosto:Ee-flag.pngTiedosto:It-flag.pngTiedosto:Eu-flag.pngTiedosto:Lh-flag.pngTiedosto:Uk-flag.pngTiedosto:Sp-flag.png
- Senieji Rusai , Vilniaus g. 34, ☎ +370 60 102 525. 11-02. Tasokas holviravintola vanhassa kaupungissa. Tiedosto:Ee-flag.png
- Svarstykles , T. Masiulio g. 18e, ☎ +370 61 463 664, e-mail: pphotel@hotmail.com. su-to 10.00-23.00, pe-la 10.00-24.00. Hyvätasoinen ravintola hotelli Pazaislisin yhteydessä.Tiedosto:Ee-flag.png Pääruuat alk. 16 ltl.
- Žalias Ratas , Laisvės al. 36b, ☎ +370 37 200 071, e-mail: info@zaliasratas.lt. ma-su 11.00-24.00. Heiman kalliimpi ravintola Hotelli Reval Neriksen takana. Palvelu on todella nopeaa ja ruoka herkullista. Tiedosto:Lh-flag.png Cepeliniai 15 ltl, liharuuat 20-40 ltl olut 5 ltl.
Juo
muokkaaKahvilat
muokkaa
Pahvikupin kosto Kaunasin pääkatu oli aikoinaan kaupungin vilkas ja sykkivä sydän. Sitten keskustan viereen rakennettiin Akropolis ostoskeskus, minne useat liikkeet avasivat toisen myymälän. Vuosi 2009 toi tullessaan laman, jolloin monet liikkeet sulkivat Laisves Alejna myymälänsä. Tyhjiin tiloihin alkoi ilmestyä uusia asukkaita: aluksi tulivat kirpputorit, sitten kiinalaista krääsää myyvät puodit, ja nyt viimeisimpänä aaltona pahvikuppikahvia myyvät "erikoiskahviot". Kohtalo pelasi bingoaan, ja näistä kalliista ja huonolaatuisista kahviloista tulikin yllättäen suosittuja, näivettäen tavalliset kahviot. Elämän kävyt ovat karvaita. |
- AJ Sokoladas , Rotušės a. 26, ☎ +370 61 295 724. Kaunasin raatihuoneentorilla sijaitseva suklaapuoti tarjoilee myös kahvia. Ehkä Liettuan paras suklaantekijä, joka myy myös kalliita kakkuja.
- Alkava , mm. Mickevičiaus g. 40, ☎ +370 37 209 981. ma-pe 07.30-19.00, la 07.30-18.00, su 09.00-18.00. Ympäri Kaunasia sijaitsevia kahviloita, joissa hintataso on kohtuullinen, sekä erilaisia kakkuja ja leivoksia on aina tarjolla. Yhtiö on tunnettu kakuistaan. Kahvi on Löfbergs Lilaa automaatista, mutta leipomotuotteet ovat melko hyviä. Kahvi 2 ltl, Kakku alk. 20 ltl, leivos 3-5 ltl.
- Kioskit, Ympäri kaupunkia. Coffee to go - suoraan kioskista. Saat yleensä kupin Paulig Original kahvia, jossa porot on sekoitettu kuumaan veteen. Näin Liettuassa juodaan kahvia, ja tätä sinun pitää ehdottomasti kokeilla. Sano kioskin myyjälle "Viena kava" ja kohta kuppi on kädessäsi. Kaupungin paras kahvikioski on linja-autoaseman nurkalla: litalla saat kupin kahvia ja vohvelikarkin, joiden voimalla voit odottaa linja-autoa vaikka vesisateessa. 1,5- 3 ltl.
- Presto , Laisves aleja 90, ☎ +370 37 221 087. ma-su 08.00-21.00. Presto on suhteellisen kallis kahvio, joka on kuuluisampi teevalikoimastaan. Täältä saa myös pikkupurtavaa ja erilaisia jälkiruokia Kahvi alk. 3 ltl.
Baarit & pubit
muokkaaJos minä juon, niin minä juon olutta! Tämän lausahduksen sopiessa suuhusi, Kaunas on ehdottomasti paikka juuri sinulle. Liettualainen olut on yleensä lageria, mutta maultaan vahvempaa ja täyteläisempää kuin suomalainen. Tuopista joutuu maksamaan paikasta ja merkistä riippuen 3,5 - 6 litaa. Siideriä on saatavilla, kiitos Olvin Kaunasissa sijaitsevan tytäryhtiö Ragutiksen, myös long drinkeja on joissakin paikoissa saatavilla.
- Avilys , Vilniaus g. 34, ☎ +370 37 203 476, e-mail: kaunas@avilys.lt. su-to 12.00 - 24.00, pe-la 12.00-02.00. Vanhan kaupungin kävelykadun varrella sijaitseva ravintola panee olutta, tarjoilee sitä, sekä tekee olutaiheista ruokaa. Asiakkaat pääsevät halutessaan panimokiertueelle. Olut alk. 8 ltl / 0,5 l.
- Blue Orange , Multines g. 9, ☎ +370 37 206 542. Hyvällä valikoimalla varustettu juottola, joka on opiskelijoiden ja vaihto-oppilaiden suosiossa. Kalusto on vanhaa, olut tulee ruuhka-aikana muovituopeissa, ja vessaan ei kannata mennä - tuntuu kuin niitä ei pestäisi koskaan. Kuitenkin, tämä on mitä parahin paikka nähdä vaihto-opiskelijabileitä ja katsastaa paikallista boheemielämää. Tarjolla pientä purtavaa ja tietenkin paistettua leipää. Olut 3,5-7 ltl.
- Liberty Pub , Putvinskio g. 48, ☎ +370 65 760 121, e-mail: giesha@dzempub.lt. ma-to 11.00-24.00, pe 11.00-03.00, la 14.00-03.00. Dzem pubin sisarbaari sijaitsee rauhallisella kadulla keskustassa. Mukava paikka, myös purtavaa saatavilla.
- Pas Stanley , Vilniaus g 24. su-to 09.00-24.00, pe-la 09.00-04.00. Se pakollinen brittipubi. Stanley Klemmensenin omistama baari vanhankaupungin ehkä rumimmassa rakennuksessa. Mutta älä anna ulkonäön hämätä! Tarjolla myös ruokaa, keittiö auki keskiyöhön.
- Skliautas , Rotušės aikštė 26, ☎ +370 37 206 843, e-mail: info@skliautas.com. Torin pohjoislaidalla, porttikongissa sijaitseva taiteilijakapakka/ravintola on tunnelmallinen paikka ruokailla ja totta kai ottaa muutama olut. Valikoima on suppea, palvelu voi olla hidasta kovan suosion takia, mutta puitteet ovat hienot. Tarjolla ruokaa ja tietenkin paistettua leipää Olut 6-8 ltl.
Yökerhot
muokkaaJos haluat vilkasta yöelämää, sinun kannattaa suunnata muualle. Kaunasissa on kyllä kauniita naisia, mutta heitä joudut katselemaan kadulla - yökerhoja on hyvin, hyvin vähän. Tästä kertoo mm. se, että allaoleva lista on lähes täydellinen.
- Dzem pub , Laisvės al. 59, ☎ +370 65 745 003. ti-to 14.33-02.00, pe 14.00-03.00, la 16.00-03.00. Draamateatterin viereisessä talossa Laisven Alejan varrella sijaitseva jazz-klubi. Erikoistunut livemusiikkiin. Huom! Sijaitsee viidennessä kerroksessa, sisäänkäynti hissillä.
- Escape , K. Mindaugo 49, ☎ +370 68 383 824. ma-su 21.30 - 06.00. Akropolisin 4. kerroksessa sijaitseva yökerho, jossa tanssijat ovat... alasti! Jos haluat nähdä balttialaista kauneutta ilman häiritsevää vaatetusta, tämä on eräs turvallisimmista strippiklubeista, sillä se kuuluu kv. ketjuun. Naapurista löytyy erotiikkaliike ja kasino.
- Latino , Vilniaus g. 22, ☎ (+370) 68 528 117, e-mail: latinobaras@mail.lt. pe-la 20.00-04.00. Vanhan kaupungin kävelykadun varrella oleva pikkuklubi. Erittäin suosittu.
- 3 M CLub , M. Riomerio g. 37., ☎ +370 60 173 737, e-mail: info@3mclub.lt. pe-la 22.00-04.00. Lähellä VI Fortasia oleva yökerho Girciupisin kaupunginosassa.
- Nautilus , Savanoriu pr. 124, ☎ +370 37 338 228, e-mail: info@nautilusclub.lt. Aiemmin nimellä Los Patrankos legendaariseksi tullut yökerho sijaitsee hieman huonolla paikalla Savanoriu prospektasin varrella, mutta sitä pidetään usein eräänä Kaunasin parhaista klubeista.
- Siena , Laisvės al. 93, ☎ +370 67 063 060, e-mail: clubsiena@gmail.com. to-la 21.00-04.00. Ravintola Miesto Sodasin alakerrassa sijaitseva klubi. Huhun mukaan legendaarinen 2 vuotta sitten Kaunasissa suljettu klubi Metelica avaa ovensa uudestaan juuri tämän kerhon tiloissa.
Nuku
muokkaaKaunasista puuttuu Riiassa niin yleiset hostellit, ja halpaa majoitusta etsivä joutuu maksamaan huomattavasti enemmän kuin muualla Itä-Euroopassa. Hyvä puoli tässä on se, että täällä ei näe turisteja sikailemassa, vaan he suuntaavat Liettuassa yleensä suoraan Vilnaan. Edullisiksi tässä kutsutaan hotelleja, joista saa kahden hengen huoneen 150 litalla. Keskihintaisissa huoneen voit saada alle 250 litaa, ja kalliita ovat kaikki tästä ylöspäin. Huomaathan, että hinnat ovat alkaen-hintoja: käytännössä voit joutua maksamaan huoneestasi enemmän.
Edulliset
muokkaa- Motel Baltosios Burės ** , M.Gimbutienės g. 35, ☎ +370 37 370 422, e-mail: motelis@jachtklubas.lt. Kaunasin marinan oma motelli, jota pursiseura pyörittää. Huoneita: 35. Huoneissa: tv, langaton internet, lainattava huistenkuivain. Aamiainen: ei sisälly hintaan. Alk. 80 ltl.
- Metropolis ** , S. Daukanto g. 21, ☎ +370 37 205 992, e-mail: metropolis@metropolishotel.lt. Metropolis on Kaunasin sydämessä oleva, vanha kahden tähden hotelli. Osa huoneista on hieman nuhruisia, mutta uusittu puoli on hieno. Huoneita: 74. Huoneissa: tv, puhelin. Aamiainen: sisältyy hintaan. Alk. 140 ltl.
- Kaunas Archdiocesan guest house ** , Rotušės a. 21, ☎ +370 37 322 597, e-mail: sveciunamai@kn.lcn.lt. Check-in: 12.00, check-out: 11.00. Kaunasin arkkihiippakunnan vierastalo on loistava paikka majoittua heille, jotka eivät halua luksusta, vaan hyvällä paikalla olevan majoituksen. Loistava sijainti vanhan kaupungin sydämessä rauhallisella paikalla. Tämä kohde ei sovi olutturisteille tai lemmenlomalaisille. Huoneita: 21. Huoneissa: internet-yhteys, juomavesiautomaatti. Aamiainen: Ei sisälly hintaan. Alk. 80 ltl.
- Reval Hotel Neris *** , K. Donelaicio g. 27, ☎ +370 37 306 100, e-mail: neris.sales@revalhotels.com. Check-in: 14.00, check-out: 12.00. Vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella sijaitseva suuri, vastauusittu konferenssihotelli. Huoneita: 206. Huoneissa: ilmastointi, tv, puhelin, langaton internet, hiustenkuivain, minibaari. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 135 ltl.
- Sandija ** , Jonavos g. 45, ☎ +370 37 332 487, e-mail: hotel@sandija.lt. Sandija on motelli Kaunasin sisääntulotiellä Nerisin rannalla. Huoneita: 26. Huoneissa: minibaari, tv, hiustenkuivain. Aamiainen: Ei sisälly hintaan, +20 ltl/henkilö. Alk. 120 ltl.
Keskihintaiset
muokkaa- Apple Hotel ** , M. Valančiaus g.19, ☎ +370 37 321 404, e-mail: info@applehotel.lt. Vanhan kaupungin sivukadulla sijaitseva perusmajoitus, jossa 14 huonetta. Huoneita: 14. Huoneissa: Lainattava huistenkuivain. Aamiainen: Ei sisälly hintaan. Alk. 180 ltl.
- Best Western Santakos Hotel **** , J. Gruodzio g. 21, ☎ +370 37 302 702. Check-in: 14, check-out: 12. Best Westernin hotelli on eräs kaupungin parhaista. Tämä punatiilitalossa oleva hotelli sijaitsee rauhallisella sivukadulla keskustassa, noin 200 metriä vanhasta kaupungista. Huoneita: 92. Huoneissa: tv, hiustenkuivain, minibaari, internet, kahvin/teenkeitin. Aamiainen: hintaan. alk 184 ltl.
- Europa Royale Kaunas **** , Misko g. 11, ☎ +370 37 407 500, e-mail: kaunas@europaroyale.com. Neljän tähden hotelli lähellä Akropolisia ja noin 500 metriä linja-autoasemasta. Huoneita: 91. Huoneissa: hiustenkuivain, ilmastointi, puhelin, minibaari, tv, talletuslokero. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 175 ltl.
- Hermis **** , Savanoriu pr. 404, ☎ +370 37 490 300, e-mail: info@hermishotel.lt. Huoneita: 13. Huoneissa: tv, puhelin, minibaari, hiustenkuivaaja, wlan. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 200 ltl.
- Hotel Kaunas **** , Laisves Aleja, ☎ +370 37 750 850, e-mail: conference@kaunashotel.lt. Kävelykadun varrella oleva neljän tähden hotelli. Huoneita: 85. Huoneissa: puhelin, internet, tc, minibaari, hiustenkuivaaja, osassa huoneista ilmastointi. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 249 ltl.
- Magnus Hotel *** , Vytauto pr. 25, ☎ +370 37 340 000, e-mail: info@magnushotel.lt. Linja-autoasemaa vastapäätä sijaitseva hotelli avattiin hieman yli vuosi sitten. Hotellissa on 82 huonetta, 30 ilmaista parkkipaikkaa vieraille, ravintola ja 9. kerroksessa näköalabaari. Huoneita: 89. Huoneissa: tv, puhelin, hiustenkuivaaja. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 190 ltl.
- Sfinksas **** , Aukštaičių/V. Kudirkos 55/19a, ☎ +370 37 301 982, e-mail: hotelsfinx@takas.lt. Pieni hotelli rauhallisessa Zaliakalnis-kaupunginosassa, poissa keskustan melusta. Hotellissa sauna ja ravintola. Huoneita: 12. Huoneissa: TV, ilmastointi, puhelin, hiustenkuivain. Aamiainen: Sisältyy hintaan, voidaan tarjoilla huoneeseen. Alk. 230 ltl.
Hintavat
muokkaa- Hotel Klaipeda **** , Rotušės a. 5 / V. Kuzmos g. 8, ☎ +370 37 229 981, e-mail: kaunas@klaipedahotel.lt. Vanhassa kaupungissa raatihuoneen aukion vieressä sijaitseva rauhallinen, vastauusittu hotelli. Huoneita: 28. Huoneissa: tv, puhelin, minibaari, hiustenkuivan, wlan. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 280 ltl.
- Daniela **** , Mickevičiaus g. 28, ☎ +370 37 321 505, e-mail: daniela@danielahotel.lt. Hiljattain Moskovassa ammutun israelilaismiljonäärin omistama hotelli sijaitsee loistavalla paikalla. Huoneita: 75. Huoneissa: tv, puhelin, internet, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivain. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 320 ltl.
- Daugirdas **** , T.Daugirdo g. 4, ☎ +370 37 301 561, e-mail: hotel@daugirdas.lt. Check-in: 14, check-out: 12. Eräs Liettuan parhaista hotelleista sijaitsee Kaunasin vanhassa kaupungissa. Täällä voit tilata erikoisuutena gootti-tyylisen huoneen ja samaan tyyliin sisustetun neuvottelusalin. Sijainti rauhallisella sivukadulla, noutavat lisämaksusta lentokentältä. Huoneita: 48. Huoneissa: ilmastointi, tv, minibaari, wlan, puhelin (myös suihkussa), hiustenkuivaaja. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 320 ltl, goottilainen huone 600 ltl.
- Pazaislis Park Hotel *** , T.Masiulio g. 18e, ☎ +370 61 463 664, e-mail: pphotel@hotmail.com. Rauhallinen ja hyvätasoinen hotelli sijaitsee Pažaislisin puistossa. Upeat ja hyvätasoiset huoneet. Huoneita: 10. Huoneissa: hiustenkuivaaja, talletuslokero, tv, puhelin, minibaari. Aamiainen: sisältyy hintaan. Alk. 259 ltl.
- Perkuno Namai **** , Perkuno al. 61, ☎ +370 37 320 230, e-mail: hotel@perkuno-namai.lt. Zaliakalnis kukkulalla Azuolynas-puiston läheisyydessä sijaitseva tasokas hotelli. Huoneita: 29. Huoneissa: tv, puhelin, minibaari, hiustenkuivain, ilmastointi. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 259 ltl.
Bed and Breakfast
muokkaa- Jurates B&B , Tulpiu g. 9, Karmelava, ☎ +370 69 949 150, e-mail: info@gguesthouse.lt. Lentokentän lähistöllä sijaitseva B&B. Käytössä ilmaiseksi paikoitus, kahvia ja teetä sekä internet. Lisämaksusta sauna ja uima-altaat. Ilmainen paikoitus. Huoneita: Huoneistoissa: keittiö, internet, hiustenkuivain, tv; huoneissa hiusteinkuivain ja tv. Aamiainen: 17 ltl lisämaksusta. Alk. 120 ltl 2hh, huoneisto alk. 400 ltl.
- Solo B&B , Dysnos g. 10, ☎ +370 68 754 443, e-mail: info@solohotel.lt. Austoji Sanciain kaupunginosassa rauhallisella paikalla sijaitseva B&B. Alle 6-vuotiaat lapset ilmaiseksi. Ilmainen paikoitus. Tarjolla 2 huoneistoa, joilla molemmilla oma terassi. Huoneita: 2. Huoneissa: tv, internet, hiustenkuivaaja, erillinen lämmitysjärjestelmä, työtila, keittiö. Aamiainen: Sisältyy hintaan. Alk. 150 ltl.
Muu majoitus
muokkaa- Kaunas Apartments , Eri sijainteja, ☎ +370 68 701 233, e-mail: info@kaunas-apartments.lt. Kaunas Apartments vuokraa huoneistoja keskustasta. Hinnat ovat melko hyvät pidemmälle vierailulle, sillä ne ovat vain noin kaksi kertaa vastaavan huoneiston sisustamatonta vuokraa vastaavat. Alk. 120 ltl yö / 1400 ltl kuukausi.
- Old-Town Apartments , Mapu g., ☎ +370 68 241 569, e-mail: info@oldtown-apartments.com. Old Town Apartments vuokraa pääosin asuntoja Vilnassa, mutta heillä on myös Kaunasin vanhassa kaupungissa yksi huoneisto. Alk. 172 ltl yö / alk. 1900 ltl kuukausi.
Pysy turvassa
muokkaa
Apinaa koijataan Eräänä kauniina kesäpäivänä kaksi italialaista vaihto-oppilasta päätti mennä Kauno Mariosille. Heidän seuraansa lyöttäytyi kolme liettualaista nuorta, kaksi poikaa ja tyttö, jotka olivat mitä iloisinta porukkaa. Italialaiset miettivät uimaan menoa, ja heidän uudet ystävänsä sanoivat että kyllä täällä sopi uida myös ilman uimahousuja - alusvaatteilla veteen niin kuin kaikki muutkin. Sillä aikaa kun italot uivat, heidän tavaransa ja vaatteensa katosivat liettualaisten mukana. Mariosilta on noin 5 km lähimmälle poliisiasemalle ja saman verran keskustaan. Älä siis jätä tavaroitasi vartioimatta tai muiden vartioimaksi, jollet halua kävellä boksereissasi pitkää catwalkia. |
Alkuun aika erikoinen varoitus: Kaunasin pääkävelykadulla tupakointi on kielletty ja siitä voidaan rankaista. Tämä uusi säännös on hyvin ristiriitainen kadunvarsien kahviloiden tuhkakuppien kanssa, mutta sitä kannattaa noudattaa hankaluuksien välttämiseksi.
Kaunasissa on aivan yhtä turvallista kuin muuallakin itäisen Euroopan kaupungeissa. Seuraavassa muutama ohje, miten välttää riskitilanteita:
- Älä pidä reppua selässä ollessasi julkisissa kulkuneuvoissa. Älä myöskään pidä arvotavaroita taskuissasi. Linja-autot ovat ehkä kaikkein riskialttein paikka tulla ryöstetyksi. Muutenkin, jos tapaamasi ihmiset osoittautuvat hyvin ystävällisiksi ja avuliaiksi, ole varuillasi: liettualaiset ovat yleensä hieman varautuneita, jolleivät ole humalassa.
- Jos joku kadulla haluaa vaihtaa kanssasi rahaa, hän yrittää takuuvarmasti huijata sinua. Vaihda rahasi vain rahanvaihtopisteissä. Toisaalta, kortti käy lähes kaikkialla, joten käteistä rahaa et paljoa tarvitse (pl. käsityöliikkeet, torit, jotkut ravintolat).
- Vältä juopunutta nuorisoa, aivan samoin kuin Suomessakin. He voivat tietyissä tilanteissa käyttäytyä väkivaltaisesti, erityisesti jos osoittaudut ulkomaalaiseksi. Älä lähde haastamaan riitaa ja poistu välittömästi paikalta. Käsiaseet ja teräaseet ovat paljon yleisempiä jopa koululaisten joukossa, kuin Suomessa.
- Jätä autosi aina vartioidulle parkkialueelle yöksi. Suomalaisen rekisterin hyvänä puolena on se, että se ulkonäöllisesti vastaa lähes yksi yhteen liettualaista. Päivällä kadunvarsipaikat ja tavaratalojen parkkipaikat ovat aivan hyviä vaihtoehtoja. Liettuassa naapurin autoa kunnioitetaan siinä missä Suomessakin, mutta jos jotakin tapahtuu, niin (aivan kuin kotipuolessakin) tekijä haihtuu useimmiten paikalta.
- Vältä sivukujia ja pimeitä alueita yöaikaan. Erityisesti, älä lähde lähiöihin seikkailemaan.
Pysy terveenä
muokkaaLiettuassa on helppo pysyä terveenä: kelit ovat samanlaiset kuin Suomessa ja hyttysiä on vähemmän. Hätänumero täälläkin on tuttu 112. Muista kuitenkin, että jos päädyt sairaalaan, sinulla tulisi olla mukana Kelasta saatava EU:n kattava kortti, muuten voi reissu tulla kalliiksi. Kaunasissa apteekkeja on enemmän kuin laki sallii ja lääkkeiden hinnat ovat alhaisia. Reseptin tarvitset samoihin lääkkeisiin kuin Suomessakin. Apteekit ovat auki yleensä klo 09.00-19.00, joten iltaisin tai öisin apua ei ole saatavilla. Päänsärkypillerit maksavat noin euron paketti ja vatsavaivoihin lääkityksen saa myös muutamalla eurolla. Ainoa varoituksen sana tuleekin vedestä: Älä juo vesijohtovettä ilman totuttelua, sillä bakteerikanta eroaa suomalaisesta. Teknisesti Kaunasin vesi on korkeaa tasoa, mutta joidenkin talojen putkia ei ole uusittu ja täten saatat kohdata vedessä haju- ja makuhaittoja.
Ota yhteyttä
muokkaaLiettuassa voit käyttää omaa puhelintasi, mutta jos haluat soittaa halvemmalla, voit ostaa mistä tahansa kioskista tai kaupasta itsellesi prepaid-kortin. Pildyk, Ezys ja Labas ovat suosittuja ja yleensä edullisia. Laisves alejalla ja useissa ravintoloissa ja ostoskeskuksissa toimii ilmainen langaton internet. Maksullisia internetkahviloita ei ole enää kovin useita, mutta ainakin Hyper Maximan yhteydessä toimii vielä yksi nettisalonki.
Lisätietoja Kaunasista
muokkaa- Kaunasin Turistineuvonta palvelee myös neljällä toimipisteellä (Laisves aleja, Hotel Neris, vanha kaupunki, rautatieasema) Kaunasissa.
- Kaunasin kaupungin liikennelaitos tarjoaa tietoa linja-autojen reiteistä ja aikatauluista.
Muita hyödyllisiä Yhteystietoja
muokkaa- Ulkoministeriön matkailutiedote Liettuaan on tunnettu sanoistaan "Varkauksia ja ryöstöjä tapahtuu erityisesti Kaunasissa ja Panevezysissä." Vilnassa sijaitseva suurlähetystö ei todennäköisesti ole käynyt Kaunasissa viiteen vuoteen, sillä ainakin sen aikaa tuo sanamuoto on pysynyt samana.
- StydyKaunas -opiskeluportaali
- Baltian kirjeenvaihtaja -blogi, tapahtumia ja uutisia Liettuasta ja Kaunasista
- Kaunasin maahanmuuttotoimisto, Chemijos av. 4 b, ☎ + 370 37 303 256. Jos jäät pidemmäksi aikaa (yli 3 kk), joudut lähtemään tänne laitakaupungille pistämään paperisi kuntoon. Englantia ei välttämättä puhuta, ja sinulta varmasti puuttuu jokin tärkeä paperi. Pyydä apua joko työnantajaltasi tai yliopistoltasi. Oleskelulupa 15 ltl (vuonna 2008).
Jatka matkaa
muokkaaKaunas on Ryanairin hubi, joten matkan jatkaminen on helppoa - Barcelona, Edinburgh, Oslo... minne vain! Mutta miksi mennä sinne minne kaikki muutkin? Liettuassa on vielä paljon nähtävää, mm. Palanga - paikallinen versio Porin Yyteristä, Ristikukkula Siauliain lähellä, Trakai ja sen linna, Kernaven muinainen linnoitusalue, Druskininkain kylpyläkeskus, ja kaipa Vilnankin voi mainita. Liettuasta kannattaa jatkaa joko Kaliningradiin, Via Balticaa eteenpäin Puolaan, tai sitten lähteä todelliselle seikkailulle Valko-Venäjälle.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu! |