Baltia sijaitsee Euroopassa. Baltia on alueena hyvin kyseenalainen, ja alueen maita alettiin kutsua Baltian maiksi vasta alle sata vuotta sitten. Virolla ja Latvialla on yhteistä historiaa sekä Ruotsin että saksalaisen ritarikunnan alaisuudessa, mutta Liettuan yhteys on lähinnä kulttuurinen, ja sekin pelkästään latviaan. Maista Viro ja Latvia ovat luterilaisia, Liettua katolinen ja Kaliningrad nykyään ortodoksinen
Alueet Muokkaa
Viro on alueen pohjoisin valtio ja maan kansa kuuluu suomen sukulaiskansoihin. Virolle kuuluu kaksi suurta saarta: Saarenmaa ja Hiidenmaa.
Latvian alue on pääosin saksalaisen ritarikunnan muinaista ydinaluetta. Myöhemmin, alueella sijaitsi Kuurinmaa, jolla oli omia siirtokuntia, mm. St. Andrews Island Gambiassa ja Tobago Etelä-Amerikassa.
Kaliningrad kuuluu Venäjälle. Se on preussi-nimisen kansan kotialuetta. Tämä baltti-kansa assimiloitui saksalaisiin, ja mutta nimenä heräsi uudelleen henkiin Preussina. Itä-Preussin pääkaupunki oli Köningsberg, nykyinen Kaliningrad.
Muut kohteet Muokkaa
- Ristikukkula Siauliain pohjoispuolella Liettuassa.
- Kuurinkynnäs
Ymmärrä Muokkaa
Baltian maat kuuluivat 2. maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle. Vuonna 1991 Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät Neuvostoliiton hajotessa.
Tule Muokkaa
Lentokoneella Muokkaa
Suomesta on lentoyhteydet kaikkiin Baltian pääkaupunkeihin. Kaliningradiin pääsee parhaiten Venäjän kautta.
- 1 Tallinnan lentokenttä .
- 2 Riian lentokenttä . Baltian suurin lentokenttä. Se toimii latvialaisen lentoyhtiö Airbalticin solmukohtana.
- 3 Vilnan lentokenttä .
- 4 Kaunaksen lentokenttä .
Junalla Muokkaa
Suomesta ei kulje junia Baltiaan, eikä maiden välisiä yhteyksiä juurikaan ole. Kaliningradin juna kulkee Liettuan lävitse.
Autolla Muokkaa
Helsingistä pääsee Tallinnaan laivalla, josta voi jatkaa ajaen mihin tahansa päin Baltiaa. Tai vaikka Puolaan Via Baltica -tietä pitkin.
Bussilla Muokkaa
Eurolines [1] ja Ecolines [2] omaa kattavan bussi verkoston ympäri Baltiaa.
Laivalla Muokkaa
Helsingistä on erinomaiset laivayhteydet Tallinnaan. Tukholmasta on laivayhteys Tallinnaan ja Riikaan.
Liiku Muokkaa
Maiden välillä ei kulje suoria kansainvälisiä junia. Maissa toimii sisäiset junalinjat: Virossa Eesti Raudtee, Eedesraudtee ja GoRail, Latviassa Latvijas dzelzceļš ja Liettuassa Lietuvos geležinkeliai.
- Via Baltica on tärkeä tie, joka lähtee Tallinnasta läpi Riian, Vilnan ja Kaliningradin kohti Keski-Eurooppaa.
Puhu Muokkaa
Virolla, Latvialla ja Liettualla on kaikilla omat kielensä. Englantia ei puhuta yleisesti, varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla. Vanhempi väestö puhuu yhä venäjää, mutta nuoremman polven kanssa voit keskustella englanniksi.
Syö Muokkaa
Baltian alueen ruoka on sekoitus slaavilaista ja germaanista keittiötä. Ruuat ovat yleensä hyvin raskaita, dominoivina aineksina ovat punajuuri, sianliha, smetana, piparjuuri ja silakka.
Juo Muokkaa
Pysy turvassa Muokkaa
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |