kaupunki Päijät-Hämeen maakunnassa
Lahti on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki. Kaupungissa on noin 103 000 asukasta.
Tule
muokkaaAutolla
muokkaa4-valtatietä pitkin Helsingistä on noin 100 kilometriä eli tunnin ajomatka Lahteen.
Junalla
muokkaaBussilla
muokkaaLaivalla
muokkaaKesäisin Lahteen on laivayhteys Päijänteen läpi Jyväskylästä ja Heinolasta.
Linja-autolla
muokkaaNäe
muokkaa- Radiomastot.
- Keskusta. Lahden keskustan keskeisin paikka on Lahden kauppatori, lähellä Mariankatua. Sen keskeltä näkee Kolkanmäellä Kirkkokadun varrella olevan Alvar Aallon suunnitteleman Ristinkirkon ja etelässä Eliel Saarisen suunnitteleman Lahden kaupungintalon. Kauppatorin eteläpuolella on kävelykaduksi muutettu osa Mariankatua, jolla on Hakkapeliittain kotiinpaluu -patsas.Muita keskustan merkittäviä rakennuksia on Hämeenkadulla sijaitseva Etelä-Suomen Sanomien Jugend-tyyliä edustava kivitalo.
- Alatori. Kauppatorin itäpuolella on Alatori. Alatorilla on penkkejä istuttavaksi ja Alatorin WC on muutettu kellariravintolaksi. Alatorin ja Aleksanterinkadun välissä on funktionalistista arkkitehtuuria edustava entinen Starckjohannin rautakauppa, joka muuttui ensin Postipankiksi ja Leoniaksi sekä on nykyään Sampo Pankki.
- Fellmanin kartano. Kapteeni August Fellmanille kuulunut Lahden kartano sijaitsee Lahden linja-autoaseman pohjoispuolella ja on samalla Lahden kaupungin museo. Kartanolta voi jatkaa Lahden kisapuiston vieritse linja-autoaseman pysäköintialuetta pitkin Pikku-Vesijärvelle. (Vertaa Pikku-Vesijärvi ja satama!)
- Lahden urheilukeskus. Kokonaisuuteen kuuluvat mm. mäkihyppytornit, urheilustadion ja maauimala.
- Suurmäen näkötorni ja tuolihissi. Näkötorni ja tuolihissi ovat käytössä kesäisin. Edestakainen matka tuolihissillä ja pääsy näkötorniin maksaa 6e.
- Pikku-Vesijärvi ja satama. Lahden uusi vapaa-ajan keskus on yhdistelmä Vesijärven satamaan rakennettua Ankkurinlahti-kokonaisuutta ja jo perinteistä Pikku-Vesijärven rantaa. Kävelykierroksen voi aloittaa Pikku-Vesijärven pysäköintialueelta Pikku-Vesijärven suihkulähtelle ja kiertää Pikku-Vesijärven puiston. Jos pidempi matka kiinnostaa niin puolessa välissä matkaa voi jatkaa Vesijärven satamaan vanhan rautatieaseman ja Sibeliustalon luokse sekä sieltä takaisin Pikku-Vesijärven toista rantaa.
- Lahden patsaat, . Olavi Lanun veistokset mukaan luettuna yli 40 patsasta muodostava kokonaisuus. Veistoksia on eniten Lahden keskustassa tai sen lähettyvillä.
- Sibeliustalo, säveltäjämestari Jean Sibeliukselle nimetty talo Vesijärven satamassa avattiin vuonna 2000. Arkkitehtien Hannu Tikan ja Kimmo Lintulan työssä yhdistyy lahtelainen teollinen historia uuteen suomalaiseen puuarkkitehtuuriin. Puun tuoksu, hienostunut arkkitehtoninen värimaailma ja loistava akustiikka tekevät jokaisesta hetkestä nautinnollisen elämyksen. Pääsalin ranskalaisromanttiset urut maustavat konsertteja ja juhlia. Kansainvälistä kiitosta saanut pääsali luokitellaan maailman parhaiden joukkoon. Sibeliustalon viihtyisät tilat sekä joustava ja ammattitaitoinen palvelu mahdollistavat monenlaisten tilaisuuksien järjestämisen. Talon kuuluisan keittiön herkut maistuvat yhtä lailla konsertti- ja kokouskävijöille, juhlien järjestäjille kuin valtioiden päämiehillekin. Vuosittain Sibeliustalossa käy yli 140 000 vierasta noin 130 erilaisessa konsertissa ja yli 700 tapahtumassa, kokouksessa tai taloesittelyssä.
- Radio- ja televisiomuseo
- Lahden kaupunginteatteri
- Apulandia (Hennalan kasarmialue). Apulanta-yhtyeeseen liittyvä museo ja kahvila
- Sotilaslääketieteen museo, Helsingintie 199 (Hennalan kasarmialue).
Puistot
muokkaa- Launeen perhepuisto, Kaarikatu 26.
- Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha, Neljänkaivonkatu 47. Auki kesäisin.
- Lanu-puisto.
Aktiviteetit
muokkaa- Lahden Minigolfkeskus Laune , Kaarikatu 30. 7e/kierros.
- Kuvapalatsi , Vapaudenkatu 13. Finnkinon elokuvateatteri
- Lahden luontopolut
Uimarannat
muokkaa- Mukkulan ranta (Sijaitsee Vesijärven rannalla Mukkulan kartanon läheisyydessä).
- Möysän uimaranta, Uimarannankatu (Joutjärven länsipuoli). Alueella WC ja pukukopit
- Mytäjäisten ranta, Väinönkatu (Mytäjärvi-lampi). Alueella WC ja pukukopit
Tapahtumat
muokkaaOsta
muokkaaShoppailu
muokkaa- Kauppakeskus Trio , Aleksanterinkatu 18.
- Kauppakeskus Karisma , Kauppiaankatu 2.
- Kärkkäinen , Pasaasi 2, e-mail: keskus@karkkainen.com.
- Lanttila , Keijutie 29. Kirpputori
Syö
muokkaa- Adanüs. City-lehdenkin palstoilla komeillut kebab-ravintola, joka on siirtynyt Forumista Hämeenkadulle
- Jonel thai elokuvakeskuksen vieressä Suomen parhaita Thai ravintoloita.
- Capossa, pienessä paikassa, tarjolla hyvää palvelua ja maistuvaa ruokaa edullisin hinnoin. Jonel thai-ravintolan lähellä, vapaudenkatu viidessätoista.
- Marry Dian Mukkulan ostoskeskuksessa. ( Lahden parhaat kebabit ja pizzat )
- Viikinkiravintola Harald , Vesijärvenkatu 24, ☎ +358 44 766 8400, e-mail: lahti@ravintolaharald.fi. ma-to 11-24,pe 11-01, la 12-01,su 13-21. Viikinkimiljöö tervan tuoksuineen, saa asiakkaan siirtymään ajassa taaksepäin aikaan, jossa iloiset Valkyyriat tarjoilivat suunmukaisia herkkujaan. Haraldissa tarjoiltava ruoka on runsasta ja taidolla valmistettua. Ravintolan menu koostuu maukkaista metsän, veden, ilman ja maan antimista viikinkihenkeen valmistettuna. Erityisesti Haraldin miekalta tai kilveltä tarjotut herkut ovat saaneet ystäviä aina kotikonnuilta maan ääriin asti. Jopa Roomasta asti saapuneet keisarit hiljenevät Haraldin herkkujen ääressä, pahoja puheitaan pyörtäen. Herkkujen lisäksi voi Haraldissa kokea vaikka Viikinkikasteen
- Taivaanranta.
Juo
muokkaaNuku
muokkaa- Mukkula Camping , Ritaniemenkatu 10 (Vesijärven rannalla), e-mail: info@mukkulacamping.fi.
- Omenahotelli , Rauhankatu 14.
Keskihintaiset
muokkaa- Hotelli Cumulus Lahti , Vapaudenkatu 24, ☎ +358 (0)3 813 711, e-mail: lahti.cumulus@restel.fi. Mutkaton ja viihtyisä majoitus.
- Next Hotel Salpaus , Vesijärvenkatu 1, ☎ +358 (0)3 339 3911. salpaus@nexthotels.fi.
Pysy turvassa
muokkaaPysy terveenä
muokkaa- Yliopiston apteekki, Aleksanterinkatu 13. Auki päivittäin klo 7-23.
Ota yhteyttä
muokkaa- Visitlahti - Lahden matkailuneuvonta , Aleksanterinkatu 18 (Kauppakeskus Trio), e-mail: info@lahtiregion.fi.
Jatka matkaa
muokkaa- Messilä on Lahden länsipuolella Hollolan kunnassa sijaitseva talviurheilukeskus. Kesäisin Messilässä voi pelata golfia.
- Hollolaan Hollolan kulttuuritietä pitkin.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu! |