Satakunta on Suomen maakunta, joka käsittää Satakunnan historiallisen maakunnan länsiosan. Sitä ympäröivät Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Satakuntaa rajaa lisäksi lännessä Selkämeri [1]. Maakuntaa halkoo Kokemäenjoki [2]. Satakunnan väkiluku 30.9.2014 oli noin 224 060, joten se on suomen maakunnista 7:nneksi väkirikkain. Porin seutukunnassa asukkaita on noin 138 000, Rauman seutukunnassa noin 66 000 ja Pohjois-Satakunnassa noin 24 000. Satakunnan maapinta-ala on 7 957 m2 [3].
Satakunnan asutus on keskittynyt maakunnan eteläosaan. Merkittävin asutuskeskittymä seuraa Kokemäenjoen vartta, jonne on muodostunut yli 40 kilometrin pituinen Meri-Porista aina Harjavaltaan saakka ulottuva lähes yhtenäinen taajama-alue. Erityisesti maakunnan pohjoisosassa asutus on huomattavasti vähäisempää ja siellä on myös laajoja asumattomia alueita. Maakunnan koillisinta osaa Kankaanpään, Honkajoen ja Karvian seuduilla on kutsuttu luonnon karuuden vuoksi joskus "Satakunnan Lapiksi". Pinnanmuodoiltaan Satakunta on pääosin melko alavaa, mutta korkeuserot suurenevat siirryttäessä maakunnan itä- ja pohjoisosiin, joissa maaston korkeus merenpinnasta on monin paikoin yli 150 metriä.
Kaupungit
muokkaaKunnat
muokkaaYmmärrä
muokkaaSatakuntalaisten monipuoliset murteet ovat alueen suuri rikkaus [25]. Rauman murretta [26] jopa kieleksi kutsutaan, sillä se on niin omintakeista. Satakuntalaisissa murteissa lyhennetään sanoja ja käytetään paljon ruotsin kielestä tulleita lainasanoja. Satakuntalaiset ihmiset ovat sanansa mittaisia. Mitä satakuntalainen lupaa, sen hän myös pitää. Joskus suoraan asiaan menevä tyyli saattaa vaikuttaa tylyltä, mutta satakuntalaisella on lämmin sydän, kun sitä likelle tutustumisen jälkeen pääsee. Satakuntalainen huumori on itseironista ja jopa sisäänpäinkääntynyttä, mutta omasta paikkakunnasta, ihmisistä ja maakunnasta ollaan kuitenkin aidosti ylpeitä.
Ilmasto
muokkaaSatakunnan ilmastoon vaikuttaa meren läheisyys. Selkämeri leudontaa talvia, eivätkä lumiset talvet Satakunnan rannikolla ole itsestäänselvyys. Maakunnan sisäosissa, erimerkiksi Jämijärvellä sijaitsevalla Jämillä lumiolosuhteet ovat huomattavasti rannikkoalueita paremmat.
Tule ja liiku
muokkaaMatka.fi -reittiopas sisältää tietoja junaliikenteestä ja paikallisbussiliikenteestä. Matkahuolto Reittiopas sisältää tiedot seutuliikenteestä ja kaukobussiliikenteestä.
Lentokoneella
muokkaaPorin lentokentälle [27] liikennöi KarhuAero Helsingistä. KarhuAeroa operoi Budapest Aircraft Service. Porin lentokentällä on myös tilausliikennettä. Kentältä lentävät myöskin Porissa sijaitsevan Suomen ilmailuopiston [28] opiskelijat. Harrastajalentäjät käyttävät kenttää myös.
Jämin lentokenttä [29] Jämijärvellä on ilmailuharrastajien suosiossa ja runsaassa käytössä.
Junalla
muokkaaVR:n junaliikennettä on radalla Pori-Tampere, josta edelleen voi jatkaa muualle maahan.
Autolla
muokkaaValtatie 2 Porista Vihdin kautta Helsinkiin Valtatie 8 Turusta Porin ja Rauman kautta Ouluun Valtatie 11 Porista Nokian kautta Tampereelle
Maakunnan sisäinen tieverkosto on kattava ja Satakunnan etäisyydet mahdollistavat helposti autolla maakuntaan tutustumisen. Matka Raumalta Karviaan on 143 km, Merikarvialta Huittisiin 116 km ja Porista Kiikoisiin 49 km [30].
Bussilla
muokkaaSatakuntaan on kattavat yhteydet maan suurimmista kaupungeista. Yhteyksistä pitää huolta muun muassa Satakunnan Liikenne [31]. Maakunnan sisäistä liikennettä hoitavat useat paikalliset yhtiöt.
Laivalla
muokkaaSatakunnassa on kaksi suurta kaupallista satamaa, Raumalla [32] ja Porissa [33]. Matkustusaluksia satamiin ei kulje.
Satakunnassa on paljon yksityisveneitä ja pienvenesatamia, mm. Raumalla sijaisteva Syvänraumanlahden pienvenesatama on Suomen suurimpia. Rannikolla ja joissa kulkee myös risteilylaivoja [34]. Aluksilla voi matkata mm. Kokemäenjoella [35], Luvian saaristossa [36] tai Kylmäpihlajan majakkaan [37].
Kaljaasi Ihanan [38] vesillelasku on kesällä 2010 ja neitsytpurjehdus kesällä 2011. Kaljaasin rakentamiseen voi tutustua tai vaikka osallistuakin Luvialla.
Näe
muokkaaSatakunnassa Raumalla on kaksi UNESCO:n maailmanperintökohdetta: Vanha Rauma [39] ja Sammallahdenmäki [40].
Vanha Rauma valittiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Vanha Rauma kuhisee elämää edelleen; siellä asuu satoja ihmisiä, siellä on monia liikkeitä, kahviloita, ravintoloita ja gallerioita.
Sammallahdenmäen pronssikautinen hautakiviröykkiöalue, joka on skandinaavisestikin ainutlaatuinen kokonaisuus, hyväksyttiin maailmanperintökohdeluetteloon vuonna 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena.
Yyterin upeat hiekkarannat ovat klassikko. Jo Rolling Stones 1960-luvulla halusi tulla Yyteriin. 5 kilometriä valkoista, hienoa hiekkaa ja matala hiekkapohjainen ranta ovat upea yhdistelmä, ja turvallinen lapsillekin.
Muita kohteita:Kauttuan ruukki Eurassa, Vuojoen kartano Eurajoella, Pyhäjärvi Köyliö ja Säkylä, Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa, Puurijärven ja Isonsuon kansallispuisto, Leineperin ruukki Ulvilassa, Kirjurinluoto Pelle Hermannin puistoineen Porissa, Satakunnan Museo Porissa, Porin Taidemuseo Porissa, liikunnan riemua Jämillä hiihtäen ympäri vuoden Jämijärvellä, Pesämäen moottoriurheilukeskus Honkajoella, Kankaanpään taidekehä, Melontaa Karvianjoessa, Kiikoisten purpurit, Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto.
Tapahtumat ja festivaalit
muokkaaSatakunta ja erityisesti Pori ovat profiloituneet tapahtumistaan [41]
Porissa: Pori Jazz-musiikkifestivaali [42], Pori Jazz Kids Festival -lasten musiikkifestivaali [43], SuomiAreena - yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma [44], Porispere -rockfestivaali [45], Yyteri Beach Futis - rantajalkapalloa [46], Yyteri Beach Volley - rantalentopalloa [47], Lainsuojattomat-teatterifestivaali [48], Pori Folk –kulttuurifestivaali [49]
Raumalla: Blue Sea Film Festival -elokuvafestivaali [50], Rauma Festivo-musiikkifestivaali [51], Rauma Blues-musiikkifestivaali [52], Rauman Pitsiviikko -kulttuuritapahtuma [53]
Muualla maakunnassa: Kiikoisten Purpurit –musiikki- ja kulttuuritapahtuma [54], Jämijärvellä Jämi Fly In –ilmailutapahtuma [55], Satakunnan Kansansoutu Kokemäenjoella [56], Harjavallassa Karmarock-musiikkitapahtuma [57], Euran Kauttualla Ruukkifestivaali - designia, maakunnan makuja ja musiikkia [58], Kankaanpäässä Pohjois-Satakunnan Taideviikko [59], Harjavallassa ja Kokemäellä Satasoitto –kamari- ja puhallinmusiikkifestivaali [60]
Syö ja juo
muokkaaSatakunnan ravintolahakemisto [61]
Lisää tietoa Satakunnasta
muokkaa- [62] Satakunnan maakuntaportaali
- [63] Satakunnan palveluhakemisto
- [64] Satakunnan rannikkoalueen palvelusivut
- [65] Porin seudun matkailu
- [66] Rauman seudun matkailu
- [67] Pohjois-Satakunnan matkailu
- [68] Tilastotietoa Satakunnasta
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |