Stonehenge on nähtävyys Wiltshiressa.
YmmärräMuokkaa
Stonehenge on esihistoriallinen monumentti Englannin Wiltshiressa. Se on megaliiteista koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä. Stonehengeä rakennettiin useassa vaiheessa: rakentaminen aloitettiin noin vuonna 3 000 eaa., ja monumentti oli käytössä noin 1 500 vuoden ajan.
Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää, kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista kehistä on hevosenkengän muotoinen. Korkeimpien kivipaasien päälle on nostettu vaakapaasia, ja korkeimmat ryhmät ovat lähes kahdeksanmetrisiä. Suurimmat kivet painavat noin 50 tonnia, ja kaukaisimmat on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista. Moni alkuperäisistä kivistä on jo kadonnut tai kaatunut. Kivikehien ympärillä on halkaisijaltaan 115-metrinen kaivanto, jonka molemmin puolin on maavallit. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella on yksittäisiä paasia.
Stonehengen tarkoituksesta ei ole varmuutta. Se on saattanut olla aurinko- ja kuukalenteri, temppeli, hautapaikka tai kokoontumispaikka. Monumentin koillispuolen sisäänkäynti on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun. (Lähde: Wikipedia)
TuleMuokkaa
Stonehenge on aivan A303-tien varressa ja helpoiten sinne pääseekin autolla. Auto täytyy kuitenkin jättää pysäköintialueelle, joka on muutaman kilometrin päässä monumentistä. Stonehengelle myös järjestetään bussiretkiä mm. Lontoosta.
LiikuMuokkaa
AutollaMuokkaa
Auto täytyy jättää Visitor Centren pysäköintialueelle muutaman kilometrin päähän Stonehengestä. Parkeeraus kuuluu pääsylipun hintaan.
BussillaMuokkaa
Visitor Centeriltä on shuttlebussikuljetus lähelle monumenttiä. Kuljetus kuuluu pääsylipun hintaan.
KävellenMuokkaa
Visitor Centeriltä voi kävellä 2,1 km matkan monumentille ja tutustua samalla ympäröivään luontoon. Itse monumentillä kävely on ainoa tapa liikkua.
MetrollaMuokkaa
NäeMuokkaa
Pääsymaksu monumentille on £15.50 aikuisilta ja £9.30 lapsilta (perhelippu 2 aikuista ja 1-3 lasta £40.30) etukäteen varattuna. Paikan päällä ostettaessa liput ovat hiukan kalliimmat (perhelippu £47). Aukioloajat voi tarkistaa English Heritagen sivuilta (http://www.english-heritage.org.uk/). Lisäksi alueella on näyttelyitä ja neoliittisia taloja, joihin voi tutustua.
TeeMuokkaa
OstaMuokkaa
Visitor Centerissä on matkamuistomyymälä.
SyöMuokkaa
Visitor Centerissä on kahvila.
JuoMuokkaa
KahvilatMuokkaa
Baarit & pubitMuokkaa
YökerhotMuokkaa
NukuMuokkaa
EdullisetMuokkaa
KeskihintaisetMuokkaa
HintavatMuokkaa
Pysy turvassaMuokkaa
Pysy terveenäMuokkaa
Ota yhteyttäMuokkaa
Jatka matkaaMuokkaa
Lähistöllä on toinenkin kiinnostava muinainen kivimuodostelma, Woodhenge.
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |