Sinaia
Kartta
Koordinaatit
Väkiluku
9 071View and modify data on Wikidata
Korkeus merenpinnasta
767 m tai 860 mView and modify data on Wikidata

Sinaia on kaupunki pohjois-Wallachian alueella Romaniassa. Sinaia sijaitsee lähellä Bukarestia (120 km) sekä Braşovia (50 km) ja se onkin keskeisen sijaintinsa vuoksi yksi paikallisten suosimista lomakohteista.

Tule muokkaa

Sinaiaan pääsee helpoiten junalla, sillä kaupunki sijaitsee Bukarestista Braşovin kautta Transylvanian Cluj-Napocaan kulkevan rautatien varrella.

Naapurikaupunki Buștenista on noin 20 minuutin linja-automatka Sinaiaan.

Liiku muokkaa

Sinaian keskusta-alue on melko tiivis, joten liikkuminen jalkaisin on helppoa. Kaupungissa kulkee myös jonkin verran maxitaxeja, joilla pääsee esimerkiksi naapurikaupunki Buşteniin alle kymmenellä leillä.

Näe muokkaa

  • 1 Peleşin linna (Castelul Peleş). Vuonna 1883 valmistunut linna on monien mielestä yksi kauneimpia linnoja Euroopassa ja koko maailmassa. Linnan rakennutti Romanian kuningas Carol I ja se oli ensimmäinen täysin sähkövalaistu linna Euroopassa. Linna on avoinna turisteille kesällä (kesäkuusta syyskuuhun) tiistaista sunnuntaihin klo 10:00-17:00 ja talvisin (lokakuusta toukokuuhun) keskiviikosta sunnuntaihin klo 10:00-17:00. Linna on kokonaan suljettu marraskuun ajan. Viimeinen opastettu kierros lähtee n. kello 16.15, mutta se on yleensä tarjolla vain romaniaksi. Englanninkielinen kierros järjestetään aina kun halukkaita on tarpeeksi, niillä ei siis ole erillistä aikataulua. Kello 16 jälkeen linnaa ei enää pääse kiertelemään itsenäisesti, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.
  • 2 Sinaian luostari (Manastirea Sinaia). Mihai Cantacuzino perusti luostarin vuonna 1695 12 apostolin innoittamana 12 munkin asumukseksi. Vuosien saatossa munkkien lukumäärä on vaihdellut ja vuonna 2007 Sinaian luostarissa asuu 13 munkkia. Luostariin on myös haudattu Romanian entinen pääministeri Take Ionescu, joka lapsena parantui luostarissa vaikeasta sairaudestaan. Luostarin kokoelmista löytyy monia uskonnollisia esineitä sekä esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäinen romaniankielinen Raamattu.
 
Bucegin luonnonpuisto
  • Bucegi-vuoret (Muntii Bucegi). Sinaiasta pääsee telecabinalla ylös Bucegi-vuorille yli 2000 metrin korkeuteen. Paremmat mahdollisuudet vuoristossa patikoimiseen ja kuuluisimmat vuoristonähtävyydet saavuttaa kuitenkin helpoiten naapurikaupunki Buştenin telecabinalla. Buştenista pääsee mm. näihin kohteisiin:
    • 3 Babele. Kuuluisa kivimuodostelma, jonka sanotaan esittävän kolmea akkaa.
    • 4 Sfinksi. Egyptin Sfinksiä muistuttava kalliolohkare, joka on valitettavasti aikojen saatossa rapistunut lähes tunnistamattomaksi.
    • 5 Caraimanin risti. 2. maailmansodan uhrien muistoksi pystytetty valtava risti, jonka näkee Sinaiasta ja Buştenista asti. Ristille johtaa melko hyväkuntoinen vaellusreitti, jonka kulkemiseen ei vaadita erikoisvarusteita. Ristille ja takaisin kulkeminen kestää noin 2-4 tuntia tahdista riippuen.

Tee muokkaa

Osta muokkaa

Syö muokkaa

Juo muokkaa

Kahvilat muokkaa

Baarit & pubit muokkaa

Yökerhot muokkaa

Nuku muokkaa

Sinaian keskustassa on hotelleja vierivieressä. Lisäksi paikalliset tarjoavat majoitusta (cazare) rautatieaseman tuntumassa.

Pysy turvassa muokkaa

Pysy terveenä muokkaa

Ota yhteyttä muokkaa

Jatka matkaa muokkaa

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!