Salo [1] on kaupunki Varsinais-Suomessa.

Ymmärrä muokkaa
Vuoden 2009 alusta tapahtui Suomen suurin kuntaliitos, jossa olivat mukana Salon lisäksi Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Pertteli, Perniö, Suomusjärvi ja Särkisalo. Joissain näissä entististä kunnista ei vieläkään ajatella, että oltaisiin "salolaisia".
Kunnioita muokkaa
Nokia on Salon suurin työllistäjä ja kaupungin suuri ylpeydenaihe. Nokian halveksuminen saattaa joidenkin salolaisten mielestä olla loukkaavaa. Jos olet pääkaupunkiseudulta, älä sano Saloa "pikkukaupungiksi", sillä sellainen koetaan halventavaksi.
Tule muokkaa
Saloon pääsee Helsingistä ja Turusta kätevästi junalla tai bussilla. Moottoritie kulkee kaupungin pohjoispuolelta.
Liiku muokkaa
Autolla muokkaa
Salon infrastruktuuri on autoilijan kannalta ihanteellinen, joskin paikallinen liikennekulttuuri on holtitonta. Liikenteessä vaaratilanteita aiheuttavat liian suuret nopeudet, uhkarohkeat ohitukset sekä piittaamattomuus kevyttä liikennettä kohtaan. Takseja on runsaasti, mutta jos olet ottamassa kyytiä kauemmas, kannattaa hinnasta sopia etukäteen.
Bussilla muokkaa
Salossa on toimiva paikallisliikenne, joskin ruuhka-aikaan linja-autosta voi olla vaikea saada istumapaikkaa. Salossa paikallisbussia kutsutaan "paikkuriksi". Paikallisliikenteen reittiopas on saatavilla.
Kävellen muokkaa
Salossa on hyvät pyörätiet ja tästä johtuen paljon pyöräilijöitä. Jalankulkijoiden onkin syytä olla valppaina hurjastelijoiden varalta.
Näe muokkaa
- Salonjoki virtaa kaupungin läpi. Kesällä joen varrella näkee kalastajia.
- Meriniitty on ollut alkujaan Joensuun kartanon omistamaa peltoa. Alue kaavoitettiin teollisuusalueeksi ja sinne on rakennettu suuri määrä teollisuushalleja. Alueen suurimpana työnantajana on Nokian matkapuhelintehdas.
- Lehmijärvi sijaitsee n. 15 km keskustasta etelään. Kuumimmilla kesähelteillä ranta on tupaten täynnä auringonpalvojia.
- Vuohensaari on myös auringonottajien suosiossa. Vuohensaaressa voi myös kalastaa tai tuulisella ilmalla kokeilla surffausta.
- Uskelan kirkko
- Salon taidemuseo Veturitalli
- Halikon kirkko on keskiaikainen kivikirkko 1400-luvulta.
- Rikalan linna, tunnettu myös nimellä Halikon linnamäki, on muinainen linnavuori, jossa ei ole jäljellä selkeästi havaittavia rakennuksia, mutta, joka on kohtuullisen suosittu matkakohde.
Tee muokkaa
- Salon markkinat lokakuun alussa
- Iltatori kesäisin joka torstai, tähtiesiintyjiä
- Lasten laulukaupunki kesäkuun alussa
- Vuohensaari on suosittu paikka kesäpiknikille
Osta muokkaa
- Kauppakeskus Plaza tarjoaa ostosmahdollisuudet vaativammallekin shoppailijalle. Plazan vieressä on Kauppakeskus Linjuri, josta löytyy mm. Anttila tavaratalo ja keskustan ainoa Alko. Salon linja-autoasema sijaitsee kauppakeskus Linjurin yhteydessä.
- Salon Turkisateljee houkuttelee turkisten ystäviä hieman kauempaakin.
Salossa on useita kirpputoreja. Aarresaari-kirpputori on aivan keskustan kauppakeskusten vieressä. Radio-kirppis sijaitsee Helsingintiellä ja Salon Suurkirppis on Ollikkalassa Raitalankadulla.
Finlandia-ehdokas Turkka Hautalan kirja "Salo" (Gummerus 2009)
Syö muokkaa
Salossa on monta kebab-ravintolaa. Paikallisten keskuudessa hyvin suosittu on myös yli 40 vuotta toiminut Repen nakki. Kauppakeskus Plazassa on trendikäs ravintola Antonio.
Lounas muokkaa
- Lounaat.info . Lounaat.info:sta löydät helposti Salon lounasravintolat ja ruokalistat.
Juo muokkaa
Kahvilat muokkaa
Torikahvilat ovat suosittuja istuskelupaikkoja. Plazasta löytyy Cafe Figaro ja Länsirannasta Cafe Rio.
Baarit & pubit muokkaa
- Rockin' Hood rock-musiikkia, alakerrassa joskus bändejä
- Jokibaari karaokea
- Toriterassi on suosituimpia kesäterasseja, sijaitsee torin reunalla.
- Pub Häh on entisen Mollyn paikalla sijaitseva istuskelupaikka
- Pub Wanha Seppä
Yökerhot muokkaa
- Tivoli uusi SK-ravintola, varsinkin nuorten suosiossa.
- Rikala kaksikerroksinen menomesta, yläkerrassa karaokea.
- The Disco legendaarinen entinen Pulpukka.
Nuku muokkaa
Edulliset muokkaa
- Hotel Fjalar
Keskihintaiset muokkaa
- Hotelli Cumulus Salo , Länsiranta 10, ☎ (02) 211 4500, e-mail: salo.cumulus@restel.fi. Cumulus Salo on kodikas ja
viihtyisä sekä moderni hotelli.
Hintavat muokkaa
- Sokos Hotel Rikala
Pysy turvassa muokkaa
Salo on yleisesti turvallinen paikka. Suojatietä ylitettäessä kannattaa varmistaa, että auto pysähtyy, sillä Salossa ei juuri jalankulkijoita kunnioiteta. Yöaikaan liikkumista torin lähistöllä kannattaa välttää. Ala-Ollikkala oli pitkään vaarallisen alueen maineessa, mutta poliisin tehopartiot ovat siistineet yleisilmettä.
Pysy terveenä muokkaa
Salonjokeen ei kannata hypätä uimaan, vaikka jotkut uhkarohkeat paikalliset tätä kesäisin harrastavatkin. Keskustassa on useita apteekkeja. Läntinen Terveysasema sijaitsee Vilhonkadulla, lähellä Anttilaa.
Ota yhteyttä muokkaa
Jatka matkaa muokkaa
Kemiönsaari on idyllistä seutua. Kokeile Kokkilan lossia!
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |