saksalainen rannikkokaupunki

Rostock [1] on kaupunki Saksassa.

Vanhoja taloja Rostockin keskustassa

YmmärräMuokkaa

Rostock on 200000 asukkaan kaupunki Itämeren rannalla. Rostock kuului hansaliittoon keskiajalla.

TuleMuokkaa

LaivallaMuokkaa

Tallink-silja sekä Finnlines liikennöivät matkustaja-autolautoilla Helsingistä Rostockiin. Lautoilta pääsee kaupunkiin joko bussilla tai paikallisjunalla. Laivamatka Helsingistä Rostockiin kestää noin 1,5 vuorokautta.

LiikuMuokkaa

Matkaliput raitiovaunuihin ja linja-autoihin saa ostettua pysäkkien läheisyydessä sekä raitiovaunuissa ja linja-autoissa sijaitsevista automaateista, jotka toimivat sekä kolikoilla että seteleillä. Kertalippu maksaa 1,7 euroa ja päivälippu 4,5 euroa.

AutollaMuokkaa

Autolla pääsee liikkumaan Rostockista joka suuntaan, paitsi tietysti merelle. Tiet ovat hyväkuntoisia ja Rostockista lähtee isoja ja hyväkuntoisia teitä muihin kaupunkeihin.

KävellenMuokkaa

Kaupunki on suhteellisen pieni, joten kävellenkin pääsee liikkumaan melko hyvin. Jalkakäytävät ovat pääosin hyväkuntoisia.

RaitiovaunuMuokkaa

Raitiovaunulla pääsee liikkumaan nopeasti ja vaivattomasti ympäri kaupunkia. Pysäkkejä on ympäri kaupunkia.

BussillaMuokkaa

NäeMuokkaa

  • Rostock Zoo   Barnstorfer Ring. Eläintarhasta löytyy 250 eri eläinlajia. Paikalle pääsee raitiovaunuilla 3 ja 6. Sisäänpääsymaksu: aikuiset 11,5e ja 3-16 -vuotiaat 6e.
  • Petrikirche   . kesällä 10-19. Kirkon tornista avautuvat hienot näköalat koko kaupunkiin. Ahtaan 196 askelman ja 45 metrin portaikon kiipeämisen lisäksi vaihtoehtona on hissi, jolla myös pyörätuolista käsin pääsee nauttimaan näkymistä. Kirkkoon sisäänpääsy luonnollisesti maksuton, tornin pääsymaksu 2 euroa.

TeeMuokkaa

  • Warnemünde. Mainio pieni kalastajakylästä kasvanut asutuskeskus noin 20 minuutin paikallisjunamatkan päässä. Isot hienohiekkaiset rannat, mahdollisuus vuokrata rantatuoleja yms. Kalaravintoloita.

OstaMuokkaa

SyöMuokkaa

JuoMuokkaa

Paikalliset oluet ovat varmasti mieleen oluen ystäville. Esim. Rostocker on paikallista olutta.

KahvilatMuokkaa

Baarit & pubitMuokkaa

YökerhotMuokkaa

NukuMuokkaa

Hotelleja on melko runsaasti. Jokaiseen hintaluokkaan löytyy hotelleja.

EdullisetMuokkaa

  • Gästehaus HostelWarnowallee 23/24, +49(0)381-77697-0, e-mail: . Hostelli sijaitsee Lütten Kleinin lähiössä, jonne pääsee keskustasta raitiovaunuilla 1, 4 ja 5. Huoneessa pieni keittiö ja TV. Suihku- ja WC-tilat käytävällä. Hostellin yhteydessä toimii myös samanniminen hotelli. 1hh 20e/yö, 2hh 30e/yö, 3hh 40e/yö.
  • Jellyfish Hostel   Beginenberg 25-26, +49 (0) 381 - 444 38 58, e-mail: . Steintorin vieressä ja Neuer Marktin läheisyydessä, noin kilometri rautatieasemalta, raitiovaunureittien varrella. Aamiainen lisämaksusta. Mukava entisöity vanha rakennus. alk. 14 euroa 8 hengen dormissa.

KeskihintaisetMuokkaa

HintavatMuokkaa

Pysy turvassaMuokkaa

Rostock on turvallinen kaupunki. Kaduilla voi liikkua vapaasti öisinkin, mutta tervettä järkeä on kuitenkin syytä käyttää.

Pysy terveenäMuokkaa

Mitään erityisiä terveysriskejä ei ole. Hanavesi on juomakelpoista.

Ota yhteyttäMuokkaa

InternetMuokkaa

Hotelleissa on yleensä WLAN-yhteys. Nettikahviloitakin löytyy Rostockista.

PuhelimellaMuokkaa

GSM-yhteys on hyvä Rostockissa.

Jatka matkaaMuokkaa

 

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!