Praha [1] on Tšekin pääkaupunki ja samalla myös suurin kaupunki. Kaupungissa asuu noin 1,2 miljoonaa ihmistä ja esikaupunkialueineen asukasluku on vajaa 2 miljoonaa.
Ymmärrä
muokkaaPraha on Euroopan suosituimpia kaupunkimatkakohteita, ja varsinkin Vanhassakaupungissa on kesäisin enemmän turisteja kuin paikkakuntalaisia. Kaupungissa on paljon hyvin säilyneitä nähtävyyksiä ja vanha keskusta on UNESCOn maailmanperintölistalla. Kaupungin läpi virtaa Vltava, ja sen silloista tunnetuin lienee Kaarlen silta (Karlův most).
Tule
muokkaaLentokoneella
muokkaaRuzyněn kansainvälinen lentoasema (IATA: PRG, [2]) on parin kymmenen kilometrin päässä keskustasta luoteeseen. Finnair lentävät Helsingistä Prahaan suoria lentoja. Kentälle laskeutuu myös paljon halpalentoja, joten yhteydet muualle Eurooppaan ovat hyvät. Vaikka lentokenttä sijaitseekin suhteellisen lähellä keskustaa, sinne ei ole raideyhteyksiä vaan vaihtoehtoina ovat taksi tai bussi. Taksimatka keskustaan maksaa noin 500-700 CZK. Bussilla 119 pääsee Dejvickán metroasemalle ja bussilla 100 Zličínin asemalle. Bussilippu maksaa 26 CZK ja kelpaa myös metrossa.
Junalla
muokkaaJunalla [3] pääsee Prahaan muualta Tšekistä, Berliinistä, Wienistä, Krakovasta (9 h), Bratislavasta ja Budapestista. Keskusrautatieasema (Hlavní nádraži) sijaitsee Uudessakaupungissa kävelyetäisyydellä merkittävimmistä nähtävyyksistä.
Autolla
muokkaaAutolla pääsee suhteellisen hyvin kaupunkiin, mutta auton pysäköinti voi olla ongelma. Varsinkin vanha kaupunki ei ole rakennettu autoja varten, ja autovarkaudetkin ovat valitettavan yleisiä. Varsinkin ruuhka-aikoina autolla ajaminen Prahassa voi olla todella stressaavaa. Auto kannattaa pysäköidä vartioidulle pysäköintipaikalle (sellaisia löytyy useimpien hotellien yhteydessä).
Linja-autolla
muokkaaLiiku
muokkaaAutolla
muokkaaAutolla ei kannata liikkua Prahassa, ks. "Tule-Autolla".
Bussilla
muokkaaPrahan kaupungin sisäiset linja-autovuorot: [4] [5].
Kävellen
muokkaaKaupungin keskusta on yllättävän pieni, ja melkein kaikki merkittävimmät nähtävyydet ovat alle vartin kävelymatkan päässä Vanhasta kaupungintorista.
Metrolla
muokkaaKaupungissa on kolme metrolinjaa [6], jotka kattavat kaikki tärkeämmät nähtävyydet. 90 minuutin aikuisten kertalippu maksaa 32 korunaa (noin 1,2€). Vaikka lentokenttä sijaitseekin lähellä keskustaa, sinne ei pääse metrolla.
Näe
muokkaaMerkittävät kaupunginosat
muokkaaMerkittävimmät nähtävyydet löytyvät kaupungin keskustasta, jota myös tunnetaan nimityksellä "Praha 1", ja joka jakaantuu viiteen osaan:
- Staré město - Vanha kaupunki, Prahan alkuperäinen keskusta, jossa mm. Vanha Raatihuoneentori ja Astronominen kello (Pražský orloj).
- Nové město - "Uusi kaupunki", 1400-luvulla rakennettu kaupunginosa.
- Josefov - Vanhassakaupungissa sijiatseva juutalainen kaupunginosa.
- Hradčany - Linna; Vltavan länsipuolella sijaitseva kaupunginosa jossa Prahan linna sijaitsee.
- Malá strana - "Pieni kaupunki", Prahan hallinnollinen keskus Linnan vieressä.
Nähtävyydet
muokkaa- Praha Zoo , U Trojského zámku 3. Eläintarhaan pääsee Prahan keskustasta linja-autolla nro. 112. Aikuinen 150 CZK (6,14 euroa), 3-15 -vuotiaat ja opiskelijat 100 CZK (4,09 euroa).
- Vanha raatihuoneentori. (Staroměstské náměstí) Monien mielestä Prahan sydän. Torin vierellä on Tynin kaksitorninen tuomiokirkko sekä Astronominen kello (Pražský orloj). Kello lyö joka tasatunti jolloin sen eteen kerääntyy runsaasti matkailijoita.
- Kaarlensilta. (Karlův most) Yksi maailman tunnetuimmista silloista. Siltaa reunustavat kuninkaiden ja pyhimysten patsaat. Päivisin sillalla on tungosta, joten paras aika käydä on aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
- Prahan linna. (Pražský hrad) Maailman suurin muinaislinna, joka ei ole vain linna vaan kokonainen kaupunginosa ja jossa säilytetään Tšekin kruununjalokivet. Linna toimii myös maan presidentin virka-asuntona.
- Václavské náměstí. Historiallisesti merkittävä bulevardi uudessakaupungissa. Bulevardin eteläpäässä on Kansallismuseo.
- TV-torni , Mahlerovy sady 1, ☎ + 420 210 320 081, e-mail: info@towerpark.cz. Klo 10.00-23.30. Torni on 216 m korkea, ylin näköalatasanne on 93 m korkeudella.
- Petrin-torni (Petřínské sady -puisto).
- Prokopské údolí (10 km keskustasta koilliseen Dalejský potok -joen varrella). Virkistysalue metsäisessä laaksossa.
Tee
muokkaa- Risteily Vltavalla . Toinen tapa katsella Prahan nähtävyyksiä. Edullisin risteily kestää tunnin, kalliimmat vaihtoehdot ovat pitempiä ja niihin sisältyy usein myös ruoka. alk. 220 CZK.
- Ilmainen opastettu kierros. Kesäisin astronomisen kellon vierestä yleensä kahdesti päivässä lähtevä (~10.00 ja 14.00) kävelykierros Prahan keskustan tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Keltapaitaiset tai keltaisella sateenvarjolla varustetut oppaat on helppo bongata. Ainakin espanjan ja englannin kielellä on opastus. Kierros kestää noin kaksi tuntia, jonka jälkeen oppaalle voi antaa halutessaan tippiä.
Osta
muokkaaVanhassakaupungissa myydään tavallisten turistiesineiden lisäksi myös kaikenlaisia posliini- ja kristalliesineitä, jotka ovat yllättävän edullisia.
- Kauppakeskus Černá růže , Na Příkopě 12, ☎ +420 221 014 111.
- Kauppakeskus Palladium , náměstí Republiky 1, ☎ +420 225 770 250, e-mail: infokiosek@palladiumpraha.cz.
- Kauppakeskus Palác Flóra , Vinohradská 151. Rakennuksessa myös 3D-elokuvateatteri.
- Kauppakeskus Letňany , Veselská 663, ☎ +420 284 051 111, e-mail: recepce.ocl@oc-letnany.cz,. avoinna joka päivä 10-21. Prahan suurin kauppakeskus sijaitsee Letňanyn kaupunginosassa keskustan pohjoispuolella, D8 E55-moottoritien vieressä. Julkisista liikennevälineistä kauppakeskukseen pääsee parhaiten bussilla [7]. Sinne pääsee metrollakin, mutta kävelymatka Letňanyn metroasemalta on reilut 1,5 kilometriä joten tämä ei ole hyvä idea jos aikoo ostaa paljon.
Syö
muokkaaEdulliset
muokkaa- U peronu , Nádražní 40, Praha 5, ☎ +420 721 441 440, e-mail: uperonu@uperonu.cz. Smichovské Nádrazi -metroaseman lähellä. Erittäin viihtyisä, edullinen. Ruokalista myös englanniksi.
Keskihintaiset
muokkaa- U Fleku , Křemencova 11, ☎ +420 224 934 019, e-mail: ufleku@ufleku.cz. Kaupungin tunnetuin ravintola ja panimo on toiminut jo yli 500 vuotta, ja on jo itsessään nähtävyys.
- Černý Baron , Václavské náměstí 52, ☎ +420 222 210 453. Klo 11.00-23.00.
Hintavat
muokkaaJuo
muokkaaOluttuvat
muokkaaTsekki on kuuluisa maukkaista oluistaan. Suositiommat olutmerkit Prahassa ovat Pilsner Urquell (Plzeňský Prazdroj), Budejovicke Budvar, Gambrinus ja Staropramen
- U Vejvodu, Jilska 4. Tyylikäs oluttupa, josta saa ehkäpä kaupungin parasta Urguellia. Olut tulee isosta tankista, toisin kuin perus tynnyriolut. Tankkiolut on pasteröimatonta, ja sen maku on helposti tunnistettava ja erilainen kuin tynnyrioluen maku. Usein pubeissa, joissa on tankki, se on ilmoitettu sanalla tankovna tai tankove. U Veijvodu on varsinkin iltaisin turisteja taynnä.
- U Medvidku , Na Perštýně 7. Perinteisestä oluttuvasta saa ehdottomasti kaupungin parasta Budvaria. Täälläkin on käytössä Oluttankki. U Medvidkussa on vielä paikallisia ainakin lounasaikaan, mikä on aina plussaa.
Kahvilat
muokkaaBaarit & pubit
muokkaaYökerhot
muokkaa- Lavka. Prahan suurin yökerho, aivan vanhan kaupungin tuntumassa.
- U Sudu. Rockimpaa musiikkia tarjoava luolamainen yökerho Prahan keskustassa, Vodickova 677/10, Prague 110 00. [8]
Nuku
muokkaaEdulliset
muokkaa- Hostel Dejvice, Zikova 13, ☎ +420 222230858.
- Hotel Saint George , Tyršova 1803/2, ☎ +420 224 261 577. 2 hh omalla kylppärillä noin 40 e / yö, sis. aamupala.
Keskihintaiset
muokkaa- Ibis Praha Wenceslas Square , Katerinska 36, ☎ +420 222 865 777. Keskitason hotelli uudessakaupungissa 1hh tai 2hh 76,30€.
- Hotel Atlantic , Na Poříčí 9, ☎ +420 224 811 084. Kolmen tähden hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä tärkeimmistä nähtävyyksistä. 2hh 70€.
Hintavat
muokkaa- Hotel Josef , Rybná 20, ☎ +420 221 700 111. Keskellä keskustaa sijaitseva hyvänlaatuinen ja viihtyisä hotelli. Ilmainen wi-fi. 1hh 120€-250€.
Pysy turvassa
muokkaaPrahassa on paljon turisteja, joten heitä kärkkyviä taskuvarkaita kannattaa varoa pitämällä hyvin huolta omaisuudesta.
Pysy terveenä
muokkaaPrahan hanavesi on periaatteessa ja käytännössäkin juotavaa, mutta bakteerikanta on kuitenkin hieman erilainen Suomeen verrattuna. A-hepatiittirokotetta suositellaan.
Ota yhteyttä
muokkaa- Suomen suurlähetystö , Hellichova 1, 11800 Prague 1, ☎ +420-2511 77251, e-mail: sanomat.pra@formin.fi.
Jatka matkaa
muokkaaTämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu! |