Mikkeli on kaupunki Etelä-Savossa.
Ymmärrä
muokkaaMikkeli on vanha varuskunta- ja päämajakaupunki. Mikkeli sijaitsee yhdellä Suomen suosituimmista mökkialueista ja alueen väkiluku kasvaakin tuntuvasti kesäasukkaiden myötä.
Mikkelin kaupunkiin liittyi vuonna 2001 Mikkelin maalaiskunta ja Anttola. Vuonna 2007 Mikkeli kasvoi taas Haukivuoren liityttyä kaupunkiin. Liitokset kasvattivat merkittävästi varsinkin kaupungin pinta-alaa ja järvien määrää. Järviä ja lampia on myös keskusta-alueella tuntuvasti. Mikkelin keskusta ja Anttola sijaitsevat Saimaan rannalla, Otavan taajamassa lainehtii Puula ja Haukivuorella päin Kyyvesi.
Tule
muokkaaMikkeli sijaitsee Etelä-Savon maakunnan lounaisosassa.
Lentokoneella
muokkaaMikkeliin ei toistaiseksi ole reittilentoja.
Autolla
muokkaaMikkeliin pääsee autolla valtateitä 5, 13 ja 15, sekä kantateitä 62 ja 72. Matkaa kertyy Helsingistä 230 km, Turusta 345 km, Oulusta 451 km, Jyväskylästä 115 km, Kuopiosta 162 km ja Lappeenrannasta 107 km.
Junalla
muokkaaMikkeli on Savon radan varrella. Rautatiesema sijaitsee Mannerheimintiellä. Suoria junavuoroja Mikkeliin on etelän suunnasta Helsingistä Kouvolan kautta ja pohjoisen suunnasta Rovaniemeltä, Oulusta, Kajaanista ja Kuopiosta. Helsingistä kestää junalla mallista riippuen Mikkeliin kaksi ja puoli tuntia tai noin kolme tuntia. Oulusta tullen matka-aika vaihtelee kuuden tunnin molemmin puolin.
Bussilla
muokkaaMikkelin matkakeskus on rautatieaseman vieressä Mannerheimintiellä. Mikkeliin tulee linja-autovuoroja mm. Helsingistä Kouvolan ja Lahden kautta, Joensuusta, Jyväskylästä, Lappeenrannasta, Savonlinnasta ja Oulusta Kuopion kautta.
Liiku
muokkaaAutolla
muokkaaBussilla
muokkaaKaupungin keskustaajaman alueella operoi 6 paikallislinjaa.
Kävellen
muokkaaMikkelin keskustassa voi hyvin liikkua kävellen, mutta keskustan ulkopuolella etäisyydet ovat turhan pitkiä.
Pyörällä
muokkaaPyörä on Mikkelissä kätevä kulkuväline. Etäisyydet kaupunkialueella ovat pieniä ja pyöräteitä on mukavasti. Myös Otavan taajamaan pääsee pitkin pyöräteitä Rantakylän kautta.
Näe
muokkaa- Mikkelin tuomiokirkko.
Puistot ja torit
muokkaa- Kenkävero ja Mikkelipuisto
- Mikkelin tori
- Kirkkopuisto
Museot
muokkaa- Jalkaväkimuseo , Jääkärinkatu 6-8, ☎ +358-15-369666.
- Päämajamuseo, Päämajankuja 1-3, ☎ +358-15-1942427.
- Viestikeskus Lokki (Vuorikadun ja Ristimäenkadun kulmasta), ☎ +358-15-1942429.
Edellä mainittuihin museoihin ja Naisvuoren näkötorniin on saatavilla yhteislippu.
- Mikkelin taidemuseo, Ristimäenkatu 5, ☎ +358-15-1942424.
- Suur-Savon museo, Otavankatu 11, ☎ +358-15-213606.
Muut
muokkaa- Naisvuoren näkötorni, Mikonkatu 23.
- Mannerheimin salonkivaunu (Rautatieaseman vieressä). 4.6.. Mannerheimin käyttämä juna.
- Tertin kartano , Kuopiontie 68 (n. 7 km valtatie 5 itään), ☎ +358-15-176012.
- Visulahden matkailukeskus , Visulahdenkatu 1 (n. 5 km valtatie 5 itään), ☎ +358-15-18281.
- Urpolan luontokeskus , Selännekatu 30. Alueella luontopolku ja nuotiopaikka.
Tee
muokkaaOsta
muokkaaOstosmahdollisuuksia on Mikkelissä paljon ja kompakti kaupunkikeskusta tekee liikkumisesta liikkeiden välillä helppoa.
- Carlson. Yksi alueen suurimpia myymälöitä.
Mikkelissä on kolme suurta kauppakeskusta:
- Akseli , Hallituskatu 7-9.
- Graani.
- Stella , Maaherrankatu 13.
Syö
muokkaaJuo
muokkaaNuku
muokkaaEdulliset
muokkaa- Asuntohotelli Huvikumpu
- Gasthaus Mikkeli
- Hotelli Uusikuu
- Ollinmäen Viinitila
- Puustellin paikka
- Sateenkaaren Majatalo
Keskihintaiset
muokkaa- Hotelli Cumulus Mikkeli , Mikonkatu 9, ☎ (015) 20 511, e-mail: mikkeli.cumulus@restel.fi. Majoitus Järviseudun keskuksessa.
- Annilan kartano
- Anttolanhovi Hovintie 224, 52100 Anttola phone 0207 57 5200 email: myyntipalvelu@anttolanhovi.fi Majoitusta Saimaan rantamaisemissa; hotellihuoneita- ja huviloita, Kokoustiloja, Day Spa, sauna- ja allasosasto, Ranta-ja kotaravintola tarjoaa maaseudun makuja ja lähiruokaa. http://www.anttolanhovi.fi
- Kyyhkylän kartano
- Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, Phone +358 15 20201, email:reception.vaakuna.mikkeli@sokoshotels.fi www.sokoshotels.fi
- Tertin kartano
- Rock and Lake Majoitusta Järvi-Suomessa; vuokramökit, huvilat ja huoneistomajoitusta. email: sales@rockandlake.com puhelin: 050 566 0905 .
Hintavat
muokkaaPysy turvassa
muokkaaPysy terveenä
muokkaaMikkelin pääterveysasema sijaitsee Pankalammella osoitteessa Kiiskinmäenkatu 5-7, 50130 Mikkeli. Terveysasema on auki ma-to klo 8-16 ja pe 8-15. Mikkelin keskusta-alueella sijaitsee myös keskussairaala, jonka päivystykseen voi hakeutua pääterveysaseman aukioloaikojen ulkopuolella.
Ota yhteyttä
muokkaa- Mikkelin matkailuneuvonta , Maaherrankatu 16 (Torin laidalla aluehallintoviraston rakennuksessa.), ☎ 044 794 5669. Auki talviaikana arkisin klo 9-17, kesäaikana arkisin 10-18 sekä lauantaisin 10-15.
Jatka matkaa
muokkaaTämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |