kaupunki Kainuun maakunnassa
Kauppakatu

Kajaani (ruots. Kajana) on kaupunki Pohjois-Suomessa, Kainuun maakunnassa. Kaupunki on vehreä ja luonnonläheinen, ja se sijaitseekin kauniilla paikalla Kajaaninjoen varrella. Se on kooltaan keskikokoinen. Kunnan pinta-ala on kohtalaisen iso, ja kaupunkia ympäröi kaunis maaseutu.

Ymmärrä

muokkaa

Historia

muokkaa

Kajaanin kaupungin perusti kreivi Pietari Brahe 6. maaliskuuta 1651. Kajaanin väkiluku oli 1650-luvulla vain 400 asukasta, ja taloja kaupungissa oli joitain kymmeniä.

Finnairilla on säännöllisiä reittilentoja Helsingistä Kajaaniin (IATA: KAJ). Myös junalla ja busseilla pääsee Kajaaniin kätevästi eripuolilta Suomea.

Autolla

muokkaa

Kajaaniin pääsee ainakin valtateitä 28, 22, 6 ja 5. Liikennesuunnitteluun on panostettu paljon, ja autolla pääsee liikkumaan kaikkialla kunnan alueella vaivattomasti.

Bussilla

muokkaa

Kajaanin paikallisbussiliikenne rajoittuu lähinnä arkipäiviin ja lauantaihin ja tietyt vuorot kulkevat vain muutaman vuoron päivässä. Tarpeeseen tulee Kajaanin paikallisliikenteen reittiopas. Matkahuollon reittiopas sisältää tietoja sunnuntaisin liikennöitävistä vuoroista.

Bussilla kohtalaisen hyvät kulkuyhteydet muihin kaupunkeihin.

Kävellen

muokkaa

Kajaanin keskustassa liikkuu hyvin kävellen, ja vieraileminen syrjäisemmissä kaupunginosissa onnistuu lähes poikkeuksetta alle viiden kilometrin kävelyllä yhteen suuntaan.

Kajaanin linnan rauniot
Kajaanin kirkko
  • Kajaanin taidemuseo
  • Kajaanin kirkko
  • Kajaanin linnan rauniot
  • Karolineburgin kartano
  • Kajaanin ortodoksinen kirkko
  • Kainuun museo
  • Kajaanin rautatieasema
  • Urho Kekkosen patsas
  • Raatihuone
  • Riihipiha-museo
Riihipiha-museon tuulimylly
  • Kajaanin kaupunginteatteri .
  • Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus.
  • Ravintola Ranch , Kauppakatu 26, (08) 636 696, e-mail: . ma: 10.30 – 14.30, ti: 10.30 – 20.00, ke: 10.30 – 22.00, to: 10.30 – 22.00, pe: 10.30 – 23.00, la: 12.00 – 23.00, su: 14.00 – 20.00.
  • Ravintola Sirius Oy , Brahenkatu 5, (08) 612 2087. ma-pe 10.30-13.30 la tilauksesta su suljettu.
  • Rosso.
  • Hesburger.
  • Casa Bianca.
  • Torero
  • Golden Dragon
  • Kotipizza

Kahvilat

muokkaa
  • Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & Kumpp. , Välikatu 7, (08) 617 890, e-mail: . arkisin kello 7.30 – 17.30 lauantaisin kello 7.30 – 14.00.
  • Cafe Mokka, Lönnrotinkatu 18.
  • Cafe Iida, Kauppakatu 18.

Baarit & pubit

muokkaa

Yökerhot

muokkaa
  • Onnela Kajaani , Linnankatu 18, 020 7759 485, e-mail: . ke,pe-la 22-04.
  • Club 96.

Edulliset

muokkaa

Keskihintaiset

muokkaa

Hintavat

muokkaa

Pysy turvassa

muokkaa

Kajaani on erittäin turvallinen kaupunki yölläkin, jos ei itse haasta riitaa kenenkään kanssa ja käyttää tervettä järkeä, kuten muuallakin maailmalla liikkuessa.

Jos kuitenkin tarvitsee apua:

  • Kajaanin pääpoliisiasema

Pysy terveenä

muokkaa

Kaupungissa on Kainuun maakunnan keskussairaala eli KAKS, monta terveyskeskusta ja apteekkia.

Ota yhteyttä

muokkaa

Jatka matkaa

muokkaa
  • Vuokatti, laskettelukeskus noin 30 km päässä Kajaanista.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!