kaupunki Uudenmaan maakunnassa

Järvenpää [1] (ruotsiksi Träskända) on kaupunki Etelä-Suomessa Uudenmaan maakunnassa. Järvenpää muodostaa yhdessä Tuusulan ja Keravan kanssa Keski-Uusimaana tunnetun alueen.

Järvenpää

Ymmärrä muokkaa

Järvenpää on syntynyt rautatiehen tukeutuen 1960-luvun suuren maaltamuuton aikaan. Rautatiekaupunki tukeutuu vahvasti Helsinkiin ja kaupungin asukkaista suuri osa käy töissä pääkaupunkiseudulla. Palvelut rajoittuvat peruspalveluihin, erikoisemmat palvelut haetaan mm. Helsingin keskustasta.

Historia muokkaa

Järvenpään kauppala perustettiin 1.1.1951 ja siitä tuli Järvenpään kaupunki 1.1.1967. Kaupungin väkiluku on 42,344 (31.8.2017).

Tule muokkaa

Junalla muokkaa

Järvenpää sijaitsee pääradan varressa n. 40 km Helsingistä pohjoiseen. Kaupungissa on neljä juna-asemaa: Ainola, Saunakallio, Haarajoki ja Järvenpää. Järvenpäähän pääsee seuraavilla junilla:

  • R ja T (Ainola, Järvenpää, Saunakallio)
  • D (Järvenpää)
  • Z (Haarajoki)

Bussilla muokkaa

Järvenpäähän kulkevat bussit lähtevät Helsingissä Kampin terminaalista.

Autolla muokkaa

Järvenpää sijaitsee Lahden moottoritien vieressä. Lisäksi Tuusulan moottoritietä pääsee Tuusulan kautta Järvenpäähän. Tampereen suunnasta Järvenpäähän pääsee kätevimmin kantatien 45 kautta Hyvinkään liittymästä.

Liiku muokkaa

Koska Järvenpää on tiiviisti rakennettu rautatiekaupunki, sen etäisyydet ovat lyhyet. Parhaiten kaupungissa pääsee liikkumaan jalkaisin, pyörällä tai omalla autolla. Paikallisjuna R palvelee puolen tunnin välein kaupungin kolmea seisaketta pääradan varrella. Haarajoki taas on Helsinki-Lahti-radan varressa ja Järvenpään muilta asemilta Haarajoelle täytyy kiertää Keravan kautta junaa vaihtaen. Pääradalla liikennöi ruuhka-aikaan D-juna, joka pysähtyy ainoastaan Järvenpään asemalla. Myös paikallisbussiyhteyksiä [2] kulkee noin tunnin välein eri puolille kaupunkia. Vuorot lähtevät rautatieasemalta ja linja-autoasemalta.

Taksilla muokkaa

VM Limo   , +358504773777, e-mail: . 24/7 ennakkotilauksin. Varaukset tilausalustan kautta (Älypuhelin applikaatio tai selainpohjainen versio nettisivuilta). Hinnat luksusluokan sedanilla (1-3 matkustajaa): Luokseajo 15,00€, 1,25€ / km, 1,00€ / min.

Näe muokkaa

 
Ainola
  • Ainola   Ainolankatu, pari kilometriä keskustasta etelään, +358 (0)9287 322, e-mail: . Järvenpää tunnetaan parhaiten Jean Sibeliuksen asuinpaikkana. Sibeliuksen kuolinkoti Ainola on avoinna turisteille. aikuiset 5,50€, opiskelijat 3€, 7-16v 1€.
  • Rantatie   . Kuuluisien taiteilijoiden (mm. Järnefeltit, Pekka Halonen) aikoinaan asuttama Rantatie alkaa Järvenpään ja Tuusulan rajalta ja kulkee Tuusulanjärven rantaa Tuusulan puolelle.
  • Villa KokkonenTuulimyllyntie 5, 041 4326166. Säveltäjä-akateemikko Joonas Kokkonen rakennutti vuonna 1969 taiteilijakodin Järvenpäähän. Talon on suunnitellut Alvar Aalto.
  • Järvenpään taidemuseoKirjastokatu 8, 040 3153881, e-mail: . 10-17, suljettu maanantaisin ja tiistaisin.. Kirjaston alakerrassa sijaitseva pienehkö taidemuseo. Sisäänkäynti Järvenpää-talon puolelta. 7/6/4€ tai museokortti.

Tee muokkaa

  • Puistoblues   . Kesäkuun lopulla Järvenpään keskustan ja Vanhankylänniemen valtaa Puistoblues-festivaali. Festivaalin aikana keskustassa on myyntikojuja, ilmaistapahtumia ja muita keikkoja. Puistoblues huipentuu aina lauantaina järjestettävään pääkonserttiin Vanhankylänniemessä.

Osta muokkaa

Syö muokkaa

  • Casa ToscanaAsema-aukio, 09 271 41. ma—to 17:00—22:00, pe—la 17:00—22:00. Kehuttu italialaistyylinen ravintola
  • KulmakonditoriaSibeliuksenkatu 17, 09 2790 3001. Kahvila, joka tunnetaan etenkin suurista korvapuusteistaan.
  • Martina.
  • Ravintola Huili   Rantakatu 6, 09 273 2155. Kesän aukioloajat: ma ja ti 11–22, ke ja to 11–23, pe ja la 11–24, su 11–21. Tarjolla myös kokouspalveluita ym. rantapuiston kauniissa maisemissa.
  • Cantina Zapata   Mannilantie 44, Baari 09 - 2711 511, Keittiö 09 - 2911 007. Meksikolaistyylinen ruokapaikka ja baari. Tarjolla myös tilaussauna yms. palveluita.
  • Star Pizza   Kartanontie 14, 09-271 5754. Ma - pe 10 - 22, La - su 11 - 22. Yksi kaupungin pizza/kebab-paikoista

Juo muokkaa

Kahvilat muokkaa

Ks. Kulmakonditoria ylempänä, Coffee House prismakeskuksessa.

Baarit & pubit muokkaa

  • FridaMannilantie 43, 040 4875060.
  • RT.
  • ZapataMannilantie 44.
  • McArthur   Mannilantie 37, 010 3202510. Ma - Ti 14 - 24, Ke - Pe 14 - 02, La 12 - 02, Su 12 - 24. Pieni irkkupubi

Yökerhot muokkaa

Nuku muokkaa

  • Scandic Järvenpää -hotelli   Asema-aukio, +358 (0)9 27141, e-mail: . 24/7. Check-in: Klo 14:00 alkaen, check-out: Klo 12:00 asti.

Pysy turvassa muokkaa

Terveellä järjellä pärjää Järvenpäässä. Kaupungissa on muutamia vuokratalovaltaisia alueita, jotka saattavat olla levottomia yöaikaan ja viikonloppuisin. Saunakallion aseman lähellä sijaitseva Jamppa on näistä kenties tunnetuin.

Pysy terveenä muokkaa

Lähin sairaala on Hyvinkään sairaala, mutta terveyskeskuksia Järvenpäässä on kaksi. Haarajoella on myös päihdesairaala.

Ota yhteyttä muokkaa

Jatka matkaa muokkaa

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!