Biarritz (bask. Biarritz tai Miarritze) on kaupunki Aquitainen maakunnassa Pyrénées-Atlantiques'n departmentissa.

Biarritz sijaitsee Biskajanlahden rannalla vain 18 kilometrin päässä Espanjan rajalta. Kuninkaallisten ja aristokraattien suosiossa olleen Biarritzin kaupunkikuvassa on edelleen nähtävissä 1800-luvun palatseja ja kuninkaallisten asuinpaikkoja. Nykyisin kaupunki on erityisen suosittu purjehtijoiden, golffareiden sekä surffaajien keskuudessa, mutta pitkä ja hienohiekkainen ranta houkuttelee myös muita auringonpalvojia.

Ymmärrä muokkaa

Biarritz oli uinuva kalastajakylä vuoteen 1854 asti, jolloin Napoleon III:n puoliso Eugenie houkutteli puolisonsa viettämään kanssaan kesän kaupungissa. Matkalle kutsuttiin mukaan joukko aatelisia ja diplomaatteja ja Biarritzin kultakausi hienostuneena kylpyläparatiisina saattoi alkaa.

Tule muokkaa

Biarritz on parhaimmillaan kesäsesonkina, jolloin surffaajat kokoontuvat tänne Euroopan lainelautailun pääkaupunkiin ja auringonpalvojat valloittavat hienohiekkaiset rannat. Biarritzissa ja sen läheisyydessä on myös useita hyvinhoidettuja golfviheriöitä, jotka ovat auki ympäri vuoden.

Lentokoneella muokkaa

  • Biarritz-Anglet-Bayonnen kansainvälinen lentokenttä   . Sijaitsee kahden kilometrin päässä Biarritzin keskustasta. (IATA: BIQ)

Finnair lentää kesällä Helsingistä Biarritziin. Muina aikoina paras yhteys Biarritziin on Air Francella Helsingistä Pariisin kautta.

Liiku muokkaa

Autolla muokkaa

Bussilla muokkaa

Kävellen muokkaa

Biarritzin keskusta on pyhitetty suurelta osin kevyelle liikenteelle. Välimatkat ovat lyhyitä, joten jalkaisin näet ja koet Biarritzin omimmillaan.

Metrolla muokkaa

Näe muokkaa

Tee muokkaa

Golfkentät muokkaa

  • Golf de Biarritz le Phare   . Jo vuonna 1888 avattu 34 hehtaarin alueelle levittyvä golfkenttä aivan Biarritzin keskustassa.
  • Ilbarritz International Training Centre   . 9-reikäinen hyvin tekninen kenttä.

Rannat muokkaa

Ui, surffaa ja palvo aurinkoa!

  • Côte des Basques. Ihanteellinen ranta surffareille laskuveden aikana.
  • Grande Plage. Biarritzin keskustassa sijaitseva suosittu ranta. Erillisiä sääntöjä koskien surffausta.
  • Miramar. Surffaaminen kielletty ja kovia virtauksia tulee varoa.
  • Port Vieuz. Pieni ranta perheystävällinen ranta.

Osta muokkaa

Syö muokkaa

Juo muokkaa

Kahvilat muokkaa

Baarit & pubit muokkaa

Yökerhot muokkaa

Nuku muokkaa

Edulliset muokkaa

Keskihintaiset muokkaa

Hintavat muokkaa

Pysy turvassa muokkaa

Pysy terveenä muokkaa

Ota yhteyttä muokkaa

Jatka matkaa muokkaa

Sijaintinsa vuoksi Biarritz on portti Pohjois-Espanjaan, Baskimaahan.

 

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!