Baku on Azerbaidžanin pääkaupunki ja suurin kaupunki. Kaupungissa asuu yli 2 miljoonaa asukasta.
Ymmärrä
muokkaaBaku on Azerbaidžanin pääkaupunki ja maan taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Azerbaidžan on autoritaarinen valtio, joten älä puhu politiikasta paikallisten kanssa. Presidenttiä täytyy kaikissa muodoissa kunnioittaa.
Valtaosa Azerbaidzhanin väestöstä on islaminuskoista, suurin osa heistä kuuluu shiiamuslimeihin. Azerbaidzhan on sekulaarinen valtio kuten Turkki ja uskontoa pidetään yksityisasiana. Islamin oppeja ei noudateta erityisen tarkasti, joten suhtautuminen muun muassa alkoholiin on liberaalia. Vaikka maassa pukeudutaan yleisesti länsimaiseen tapaan, paljastavaa pukeutumista on kuitenkin suositeltavaa välttää.
Azerbaidzhanin kulttuuri ja suvaitsevaisuus eivät ole samanlaisia kuin Pohjoismaissa, mikä matkailijan tulisi ottaa huomioon osana yleistä paikallisen kulttuurin ja tapojen kunnioitusta.
Huumausaineiden käytöstä voi saada pitkiä vankilatuomioita ja huomattavan korkeita sakkoja. Rangaistus huumausaineiden salakuljetuksesta on 3-7 vuotta vankeutta.
Sotilaskohteiden valokuvaamista ei suositella. Niiden lähistölle pyrkineitä matkailijoita on pidätetty kuulusteluja varten. Uskonnollisia kohteita kuvattaessa on hyvä pyytää siihen lupa.
Tule
muokkaaHeydar Aliyevin kansainvälinen lentoasema (IATA: GYD) sijaitsee 25 km kaupungista. British Airways ja Lufthansa operoivat Bakuun, mutta Air Balticilla on useita lentoja viikossa.
Bakuun voit saapua junalla Venäjältä, Georgiasta tai Iranista.
Liiku
muokkaaAutolla
muokkaaBussilla
muokkaaBakussa kulkee hyvin busseja. Bussikyyti maksetaan BakuCard-kortilla, jonka voi ostaa miltä tahansa metroasemalta sekä monilta bussipysäkeiltä. Busseissa on ilmainen wifi, tosin se ei välttämättä toimi.
Kävellen
muokkaaVanhassa kaupungissa on lähes pakko liikkua kävellen. Keskustassa myös mm. Baku Boulevard ja Suihkulähdeaukion ympäristö ovat kävelykatuja.
Metrolla
muokkaaBakussa toimii kaksilinjainen metro. Yksi metromatka maksaa 0.2 manaattia (10 eurosenttiä). Maksu tapahtuu erillisellä metrokotilla, joka pitää ostaa asemalta. Kortteja on kahdenlaisia: BakıKart (BakuCard) ja BakıKart Məhdud istifadə üçün (BakuCard with limited access). Ensimmäinen, eli ns. "normaali" BakuCard toimii siten, että se ostetaan asemalta (2 manaattia) ja siihen ladataan rahaa jota käytetään metrossa. Tämä vaihtoehto soopii niille, jotka kulkevat paljon julkisilla kaupungissa. Toinen vaihtoehto on Bakucard rajallisella käyttöoikeudella. Tähän versioon ladataan joko 20, 40, 60 tai 80 qepikiä (1 qepik=0.01 manaattia), eli 1, 2, 3 tai 4 metromatkaa. Kortti maksaa 20 qepikiä.
Metroasemia ei saa kuvata sisältä. Poliisit ja vartijat puuttuvat kuvaamiseen ja turistien on raportoitu joutuneen kuulusteluihin kuvattuaan metroasemia tai muita "strategisesti merkittäviä kohteita." Asemien kuvaamista riittävän kaukaa ulkoa ei tuota ongelmia, ja osa metroasemista (esim. Içerişəhər ja Avtovağzal) todella ovat kuvaamisen arvoisia. Metrot ovat siistejä ja puhtaita, tosin suhteellisen äänekkäitä. Asemat kuulutetaan sekä azeriksi että englanniksi. Varaudu satunnaisiin turvatarkastuksiin.
Näe
muokkaaBakussa on monia historiallisia kohteita. Lisäksi Bakun uudessa kaupungissa on monia erittäin hienoja pilvenpiirtäjiä mm. Flame Towers.
- 1 Suihkulähdeaukio. Hieno, sekä paikallisten että turistien suosima aukio useilla suihkulähteillä
- 2 Neitsyttorni (Qız Qalası). Tunnettu maamerkki. Tämä kahdeksan kerrosta korkea torni rakennettiin 1100-luvulla tai mahdollisesti jo aiemmin, joidenkin tietojen mukaan jopa 600-500-luvulla eaa.
- 3 Shirvanshahsin palatsi (Şirvanşahlar sarayı).
- 4 Bakun näköalatasanne (Baku viewpoint). 24/7. Hieno näköalapaikka Bakun yllä. Ilmainen.
- 5 Bakun TV-torni (Tele Qüllə) (Lähin bussipysäkki on 650m päässä. Bussi numero 3.). Pyörivä ravintola Bakun TV-tornissa. Ystävällinen henkilökunta. 20 manaattia.
- 6 Vanhakaupunki (Içerişəhər) (Metroasema Içerişəhər). Kaunis vanhakaupunki on rakennettu viimeistään 1100-luvulla, mutta joidenkin lähteiden mukaan jo 600-luvulla. Vanhakaupunki kuuluu Unescon Maailmanperintöluetteloon. Kapeine kujineen ja pienine myymälöineen se tarjoaa matkailijalle tekemistä moneksi tunniksi Ilmainen..
Tee
muokkaa- 1 Mini-Venetsia (Mini Venice) (Metroasema Içerişəhər). Hauska "pienois-Venetsia" rannan lähellä. Ei turhan kallis, mutta lippukioski hiukan piilossa.
- Bakun Bulevardi (Baku Boulevard) (Metroasema Içerişəhər tai Sahil). Idyllinen rantabulevardi kahviloineen, penkkeineen, kioskineen ja suihkulähteineen. Pituus n. 2.5km Ilmainen..
- Funikulaari (Baku Funicular). Bakun funikulaarilla pääsee helposti näköalatasanteen ja liekkitornien viereen.
Osta
muokkaa- Antiikkia Vanhasta kaupungista (İçəri Şəhər)
- Mattoja
- Omenoita
- Teetä
Syö
muokkaaJuo
muokkaaNuku
muokkaaKunnioita
muokkaaMaan presidenttisukua Aliyeveitä ei sovi pilkata. Maa on sekulaarinen, ja uskonnosta puhuminen ja uskon julkinen näyttäminen voi tuntua azereista epämukavalta. Poliiseja kannattaa kunnioittaa, jolloin he ovat ystävällisiä myös sinua kohtaan. Armeniaa ei kannata mainita ainakaan positiivisessa mielessä, sillä Azerbaijanilla ja Armenialla on käynnissä konflikti Vuoristo-Karabahin alueen hallinnasta. Metrossa ja bussissa nuoremmat ja terveemmät ihmiset antavat vanhemmille ja vähemmän terveille ihmisille paikkansa lähes poikkeuksetta. Azerbaijanissa naisia kunnioitetaan erityisesti, joten älä ihmettele jos azerimiehet ovat erityisen kohteliaita sinua kohtaan; se kuuluu kulttuuriin.
Pysy turvassa
muokkaaBaku on melko turvallinen kaupunki sen kokoon verrattuna. Poliisit partioivat katuja ja metroasemia, ja ovat ystävällisiä ja auttavaisia, vaikkeivat osaakaan englantia kovin hyvin. Paikalliset auttavat kielimuurin huomatessaan. Venäjän kielen taito on hyvä apuväline, ja ainakin matkasanakirjan kantaminen on avuksi. Varaudu satunnaisiin turvatarkastuksiin mm. metroasemilla. Maalaisjärjen käyttöä suositellaan, juuri niin kuin muissakin kaupungeissa.
Pysy terveenä
muokkaaJulkinen terveydenhuolto ei ole Azerbaidzhanissa länsimaisella tasolla. Sairaaloiden varustetaso on matala ja Bakun ulkopuolella voi olla pulaa lääkkeistä ja muista sairaalatarvikkeista. Yksityisiä ja englanninkielisiä terveyspalveluita on saatavilla vain Bakussa.
Azerbaidzhaniin saapuvalta ulkomaalaiselta ei edellytetä pakollisia rokotuksia. On kuitenkin suositeltavaa, että kurkkumätä-jäykkäkouristus-, MPR- ja hepatiitti A- rokotukset ovat voimassa. Hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy rajoitetusti kesäkuusta lokakuuhun maaseudun alankoalueilla, pääasiassa Kura- ja Arax- jokien välisellä alueella. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Vesijohtovesi ei ole juomakelpoista, mutta kaupoissa on yleisesti saatavilla pullotettua juomavettä.
Ota yhteyttä
muokkaaJatka matkaa
muokkaaBakusta Tbilisiin lähtee joka päivä yöjuna. Matka on noin 13 tuntia riippuen rajatarkastuksen kestosta. Junassa ei ole ravintolavaunua, mutta teetä saa manaatilla. http://ticket.ady.az/en
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |