Ero sivun ”Valko-Venäjä” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kulmalukko (keskustelu | muokkaukset)
Kulmalukko (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 155:
==Osta==
===Hintataso===
Hintataso Valko-Venäjällä on todella matala. Paikallisen väestön ansiot ovat noin 250 dollaria kuukaudessa eli penninvenyttäjä on matkalla suu messingillä. Yllättävää on, että halpuuteen nähden maa on kuitenkin entisen Neuvostoliiton maista turvallisimpia.
Baltian Venäjä eli Valko-Venäjä on lähimaista ehdottomasti halvin ja turvallisin.
 
===Matkabudjetti===
Leijonanosan matkabudjetista vie viisumin hankkiminen. Senkin hankkimisessa voi säästää jos sen hankkii ennen matkalle lähtöä Virosta. (Lähettää passin kirjattuna kirjeenä kolme viikkoa ennen matkaa, sillä perusviisumin käsittelyaika on suhteellisen pitkä.) Oikeanhetkinen hinta löytyy eri maiden suurlähetystöjen sivuilta. Viisumin hinta on suurlähetystökohtainen. Jos hankkii viisumin esim. Virosta tai Latviasta (Riika, Daugavpils), kannattaa viisumi poimia matkan päältä mukaan. Täten myös lähetyskustannukset pysyvät minimissä. On tajuttava, että pikaviisumilla on n. kaksinkertainen hinta.
 
Kun viisumi on taskussa, hinnallisesti matalin kuljetusmuoto Virosta on linja-auto (yömatkalla). Toinen halpa vaihtoehto on ottaa Estonian Airin [http://estonia.belembassy.org/index.php?lang=eng&main_id=285] tai Belavian [http://www.belavia.by/index_en.htm] lento Tallinnasta Minskiin.
 
Venäjältäkin pääsee toki matkaan, mutta silloin budjetti moninkertaistuu. Valko-Venäjän viisumi ja Venäjän viisumi eivät täydennä toisiaan, vaan ovat täysin kaksi eri asiaa, eli Venäjältä matkustaessa joudut hankkimaan ensin Venäjän viisumin (pahassa tapauksessa pikaviisumin) ja erikseen Valko-Venäjän viisumin (pahassa tapauksessa myös pikaviisumin), eli penninvenyttäjille suositellaan EU-maan kautta matkustamista.
 
Suht halpa ja selkeästi nopein vaihtoehto suomalaiselle matkaajalle tällähetkellä (vuosi 2009) on hankkia kolme kuukautta etukäteen lentoliput Estonian Airilta tai Belavialta Tallinnasta Minskiin (kustannukset ~80€) ja Lindalinesiltä laivalippu parikuukautta etukäteen (n. 20€). Lentokentällä voi hankkia viisumin (180 $ -> 90€). Matka taittuu Suomesta Valko-Venäjälle tällä matkustavalla n. neljässä tunnissa. Ideana tällätavalla matkustaessa tosiaan on varata kaikki liput hyvissä ajoin (2-3 kk) etukäteen. Hintojen eroja (varaushetki / matkapäivä) kannattaa verrata
 
===Rahanvaihto===