Tämä artikkeli on matkailuaihe.


Jos oleskelet liikaa auringon UV-säteilyssä, ihosi palaa. Matkailijan pitää muistaa tämä erityisesti rantalomalla, muuten matka voi mennä pilalle.

Oireet muokkaa

 
Iho kuoriutuu palamisen jälkeen

Ensimmäisiin oireisiin kuuluu ihon punottuminen ja kipu. Iho muuttuu punaiseksi noin 2-6 tunnin päästä. Kipu on pahimmillaan 6-48 tuntia ihon palamisen jälkeen. 3-8 päivää palamisen jälkeen ihoa alkaa irrota. Muita oireita ovat väsyneisyys ja mahdollisesti kuume. Auringonpolttamat voivat olla ensimmäisen tai toisen asteen palovammoja.

Pienempiä aurinkopolttamia eivät juurikaan muuta kuin ärsytä, sen sijaan suuremmat voivat vaatia jopa sairaalahoitoa. Auringonpolttamat voivat myös ajan myötä johtaa ihosyöpään.

Varo muokkaa

Matkustaessasi liikut todennäköisemmin enemmän ulkona joten sinun tulee silloin olla entistä varovaisempi varsinkin kun matkustat etelään tai vuoristoon. Ennen matkaa kannattaa ottaa selvää matkakohteen aurinko-olosuhteista.

Suuremmat riskit muokkaa

Riski että ihosi palaa lisääntyy sen mukaan miten vaalea iho sinulla on.

Riski lisääntyy kun tulet lähemmäksi päiväntasaajaa jossa UV-säteily on vahvimmillaan. Jos käytät jotain antibiootteja tai muita lääkkeitä se voi usein altistaa ihosi auringonpolttamille.

Etenkin eteläpuoliskolla otsonikierros on ohentunut, mikä johtaa siihen että entistä enemmän UV-säteilyä pääsee maan pinnalle, ja näin myös riski lisääntyy.

UV-indeksi muokkaa

UV-indeksi on kansainvälinen standardi UV-säteilyn intensiteetistä. Mitä korkeampi UV-indeksi, sitä vaarallisempi on säteily.

Varsinkin jos matkustat kehitysmaihin kannattaa ottaa selvää UV-olosuhteista netistä UV-raportteja ei ehkä ole saatavana paikan päällä.

Säteilyn intensiteettiin vaikuttaa muun muassa:

  • latituudi - säteily on voimakkaimmillaan päiväntasaajalla
  • korkeus - vuorenhuipulla säteily on huomattavasti korkeampi kuin laaksossa
  • vuodenaika - säteily on voimakkaimmillaan kesäisin
  • sää - pilvettöminä, kuivina päivinä säteilyä on eniten
  • ympäristö - hiekka, vesi tai lumi heijastaa ja vahvistaa säteilyä

Suojaudu muokkaa

Vinkkejä suojautumiseen:

Aurinkolasit muokkaa

Aurinkolaseja on erittäin hyvä käyttää etenkin siellä missä ympäristö heijastaa auringon säteitä kuten rannalla, jäätiköllä tai aavikossa.

Varoitus: aurinkolasit ilman UV-suojausta vahingoittaa silmäsi enemmän kuin se että et käyttäisi aurinkolaseja lainkaan.

Jos lasisi on liian pienet saatat altistaa silmäsi UV-säteilylle. Jos hiihdät vuoristossa, käytä hiihtolaseja silmien suojaamiseksi aurinkolasien sijaan.

Kevyesti tummennetut aurinkolasit ovat parempia koska silloin pupillisi pysyvät pieninä ja päästävät vähemmän auringonvaloa silmiisi.

Pukeutuminen muokkaa

Ehdottomasti paras suojautuminen auringolta on oikea pukeutuminen. Tropiikeissa kannattaa käyttää hattua tai muuta päähinettä, vaaleaa pitkähihaista paitaa, pitkähihaisia housuja sekä kenkiä sandaalien sijaan. Niska kannattaa suojata käyttämällä kaulapaitaa ja kääntämällä kaula ylöspäin.

Rannalla vaatteet kannattaa pitää päällä aina kun et ole vedessä. Muista että ihoa voi palaa vedessäkin.

Aurinkovoiteet muokkaa

Aurinkovoiteet eivät toimi vaatteiden korvikkeena ja tehokkaimmistakin aurinkovoiteista ei ole hyötyä jos makaa tuntikausia autingossa. Laita uutta kerrosta päälle joka toinen tunti.

Liikkuminen muokkaa

Tropiikeissa ei pidä liikkua ulkona keskipäivän aikaan. Paikallisetkin viettävät siestaa auringon ollessa korkeimmillaan. Uida kannattaa aikaisin aamuisin tai myöhään illalla.

Hoida muokkaa

Jos ihosi on palanut pahasti, mene lääkäriin.

Vastusta kiusausta hypätä veteen auringonpolttaman kanssa, vesi viilentää ihoa mutta jos aurinko paistaa, iho palaa vielä enemmän. Sen lisäksi meren suolavesi kirveltää ihoa. Varo infektiota. Ota viileä (ei kylmä) suihku tai kylpy ja kuivaa itsesi pehmeällä pyyhkeellä.

Laita iholle auringonpolttamia varten tehtyä kipua lieventävää geeliä. Lepää, juo vettä ja pysy poissa auringon säteilyltä auringonpolttaman keston ajaksi.

Lämpöhalvaus muokkaa

Lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tilanne jossa keho ei enää pysty hallitsemaan lämpötilaansa. Korkean lämpötilan lisäksi lämpöhalvausta edistää ilman kosteus koska silloin keho ei pysty hikoilemalla viilentämään kehoasi. Juo aina paljon vettä kun on korkea lämpötila, äläkä tee mitään sellaista mitä on fyysisesti rasittavaa.