Morogoro on kaupunki Tansaniassa.

Morogoro

Ymmärrä

muokkaa

Morogoro on noin 200 000 ihmisen kaupunki Uluguru-vuorten juurella, noin 190 kilometriä Dar es Salaamista länteen. Se on Morogoron läänin pääkaupunki ja vilkas kauppapaikka. Monet kaupungin taloista ovat peräisin siirtomaa-ajoista ja näin ollen rakennettuja saksalaiseen tyyliin.

Bussilla

muokkaa

Bussi on paras kulkuväline matkustaa Morogoroon, jos omaa autoa ei ole käytössä ja ajaminen Tansaniassa on vierasta. Ubungon asemalta Dar es Salaamista lähtee iltaan asti linja-autoja Morogoroon noin puolen tunnin välein. Asemilla kannattaa varautua aika moiseen vilskeeseen ja agressiiviseen myyntitapaan, eritoten taksikuskien toimesta. Jos kannat mukanasi arvokasta matkatavaraa, kannattaa harkita toisen paikan ostamista matkatavaroitasi varten. Tällä hetkellä (joulukuu 2008) bussimatkan hinta on noin 6000Tsh. Jos jano tai nälkä yllättää kesken matkan, voi pysähdyspisteillä ostaa kätevästi ikkunasta tuoreita hedelmiä, pähkinöitä ja virvoitusjuomia. Kannattaa maksaa kuitenkin tasarahalla, sillä bussi ei odota.

  • Hood on hieman kalliimpi linja matkustaa ja on usein aikataulusta jäljessä, mutta Hoodilla on vähemmän tilastoissaan kuolonkolareita kuin Aboodilla.
  • Abood on linja Morogoroon, joka pysyy melko usein aikataulussa. Toisinaan linja-autoissa esitetään elokuvia. Aboodilla on kuitenkin melko runsaat onnettomuustilastot.

Junalla

muokkaa

Dar es Salaamin ja Morogoron välillä liikennöi junayhteys, mutta bussi on nopeampi ja miellyttävämpi kulkuväline matkustaa.

Lentäen

muokkaa

Kihondan alueella on lentokenttä, mutta Morogoroon ei ole julkista lentopalvelua. Dar es Salaamin lentokentälle ei ole suoria lentoja Suomesta, yhdellä vaihdolla selviää lentämällä KLM:llä Amsterdamin kautta, British Airwaysilla Lontoon kautta tai Swissillä Zürichin kautta.

Autolla

muokkaa

Tiet Dar es Salaamista Morogoroon ovat melko hyvässä kunnossa ja riippuen ajonopeudesta matka kestää noin 3 tuntia.

Kartta
Morogoro

Autolla

muokkaa

Muista vasemmanpuoleinen liikenne. Varo hyvin lähellä tietä ajavia pyöräilijöitä.

Daladalalla

muokkaa

Daladalat ovat minibusseja, joilla liikkuminen Morogoron sisällä käy melko kätevästi ja edullisesti. Daladalat lähtevät usein matkaan, silloin kun ne ovat täynnä, joten selkeitä aikatauluja ei ole. Jos kärsit ahtaanpaikankammosta tai liikennepelosta, kannattaa daladala jättää väliin. Kaupungin sisäiset matkat maksavat 300 Tsh (joulukuu 2008).

Taksilla

muokkaa

Morogorossa on paljon takseja, mutta varmista, että taksilla on valkoiset kilvet ja taksimerkintä kyljessä. 6 kilometrin sisällä ei päiväsaikaan kannata taksista maksaa enempää kuin 2000 Tsh. Maksu tulee sopia aina ennen matkaan lähtöä. Jos löydät hyvän ja luotettavan taksikuskin, kannattaa hänen kanssaan vaihtaa yhteystietoja. Keskittämällä palvelusi saat todennäköisesti hintoja alas. Varaudu korkeampaan taksaan yöaikaan. Taksit ajavat lähes aina tyhjällä tankilla, joten varaudu siihen, että joudut pysähtymään huoltoasemalle kesken matkan tankkaamaan.

Kävellen

muokkaa

Keskustassa kävely on hyvä tapa nähdä Morogoroa ja sen upeita vuoristomaisemia, mutta kannattaa katsoa tarkkaan jalkoihinsa, sillä kävelytiet kulkevat ojitusten lomassa ja kaduilla on kuoppia sekä teräviä esineitä. Myös liikennettä täytyy seurata tarkasti, sillä kolarit ovat hyvin yleisiä. Iltaisin kannattaa yksin kaupungilla kävelemistä välttää. Boma Roadin ja Old Dar es Salaam Roadin lähistöllä on paljon taskuvarkaita.

  • Morning side on Uluguru-vuorten aamuauringon puoleinen rinne, jonne on hyvä retkeillä jalan, mutta tarvittaessa sinne voi myös ajaa. Jalan retkeen kannattaa varata koko päivä. Ylhäältä on upea näköala Morogoroon. Retkelle kannattaa varata opas tai henkilö, joka tuntee seudun hyvin.
  • Bahati Camp on partiolaisten keskus lähellä pormestarin taloa. Siellä on upeita vanhoja puita ja vuorilta virtaava vesi on muodostanut joenuomaan hienoja kivimuodostelmia. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta jos seutu ei ole tuttu, kannattaa matkaan palkata opas tai tuttava, jolle alue on tuttu.
  • Rock Garden on kivipuutarha, jonne löytää, kun jatkaa muutaman kilometrin Morogoro Hotellilta vievää tietä vuorille päin. Sen yhteydessä on ravintola, jossa voi kävelyn jälkeen nauttia virkistävää juotavaa. Rock Garden on hyvä paikka piknikille. Sisäänpääsymaksu on 2000 Tsh. Opas kuuluu sisäänpääsyyn mutta on aika turha sillä puutarhaan tuskin eksyy, eikä oppaalla ole paljoakaan kerrottavaa paikasta.
  • Nane Nane on maanviljeliöiden päivä 8.8. Tänä jokavuotisena juhlapäivänä järjestetään suuret markkinat, joilla esitellään maanviljelystä, uusia tuotteita ja myydään kaikkea vaatteista traktoreihin. Juhlapäivänä järjestetään runsaasti konsertteja, joissa esiintyy maan kuuluisimpia muusikoita sekä toisinaan ulkomaisia esiintyjiä. Markkinoilla tulee kuitenkin olla varovainen, sillä siellä on paljon taskuvarkaita ja huijareita.
  • Jamhuri stadionilla pelataan jalkapalloa.

Pankkipalvelut

muokkaa
  • Kaikista parhaiten rahannosto tapahtuu Visa-, Mastecard- ja Visa electron-korteilla automaatista. Toimintahäiriöitä kuitenkin ilmenee toisinaan.
    • NBC sijaitsee pääpostia vastapäätä.
    • CRDBsijaitsee Old Dar es Salaam Roadilla postin ja daladala-aseman välissä.
    • NMB sijaitsee lähellä Morogoromarketia, mutta automaatti ei hyväksy ulkomaisia kortteja.
    • Barclay´s sijaitsee muutaman rakennuksen päässä Piraksesta päätiellä, Exim pankkia vastapäätä.
    • Exim Bank sijaitsee Barclay´sia vastapäätä.

Uiminen

muokkaa
  • Oasis Hotelilla on usein melko ruuhkainen uima-allas. Uima-altaalta on tosin loistava näkymä Uluguru-vuorille. Uiminen maksaa 3000 Tsh/päivä.
  • Morogoro Hotelilla on pienehköt, mutta siistit uima-altaat sekä aikuisille että lapsille. Näkymä ravintolaan saattaa häiritä toisinaan.
  • Morogoro International Schoolissa on myös uima-allas, joka maksaa 4000 Tsh/päivä.
  • Morogoro Golf Course sijaitsee vastapäätä Morogoro Hotellia. Pelaajalla täytyy tosin olla omat mailat.

Parturikampaamot

muokkaa
  • Morogorossa on paljon kampaamoita, joissa voi halutessaan ottaa "afrikkalaiset letit". Niiden tekemiseen kannattaa varata kuitenkin aikaa ja prosessi voi olla herkkähipiäisille kivulias.
    • Boma Roadilla moskeijan vieressä on loistava intialainen parturikampaamo A Cut Above +255 754 291 408, jossa saa laadukkaan miesten hiustenleikkuun.

Kirjastopalvelut ja sanomalehdet

muokkaa
  • Kaupunginkirjasto löytyy pääkadun varrelta, kun jatkaa daladala-asemalta postia kohti.
  • Daladala-asemaa vastapäätä on useita lehtikojuja, joista saa päivän sanomalehden niin swahiliksi kuin englanniksikin. Englannin kielisiä sanomalehtiä ovat ainakin The Guardian ja The Citizen.
  • Morogoromarket on mainio paikka ostaa hedelmiä ja vihanneksia, mutta siellä yksin liikkumista kannattaa välttää ja ostaessa kannattaa olla varovainen, ettei tule huijatuksi.
  • Pira's Cash and Carry +255 23 261 3310 on kaupungin paras marketti, josta löytyy kattava valikoima länsimaisia elintarvikkeita. Marketissa on kattava säilyke-, karkki- ja alkoholivalikoima.

Vaatteet, korut, veistokset ja tekstiilit

muokkaa
  • Kanga on värikäs kietaisuvaate, joka sisältää swahilin kielisen mietelauseen. Morogorossa on yksi maiden parhaista kanga ja tenge valikoimista. Morogomarketin ja daladala-aseman väliin jäävällä alueella sekä Saba-Saba marketilta löydät hyviä kangakauppoja. Tansaniassa valmistetut kangat ja tenget ovat usein paksumpia kuin intialaiset kangat ja ne päästävät vähemmän väriä. Erityisen laadukkaita, mutta usein hieman hintavampia ovat Urafikin kangat.
  • Keskustassa on paljon räätäleitä, joilla voi teettää itselleen vaatteita, esimerkiksi mekon tengestä. Hyvän ja luotettavan räätälin löytäminen ei tosin aina ole itsestäänselvyys.
  • Saba-Saba market on loistava paikka tehdä edullisia ostoksia varsinkin sunnuntaisin, mutta arvotavaroiden kanssa tulee olla erittäin varovainen ja siellä yksin liikkumista tulee välttää.
  • Pira's Cash and Carryn edessä on usein korumyyjiä, joilta saa Dar es Salaamin tai Arushan hintoihin verrattuna melko edullisesti koruja ja makonde-veistoksia, mutta valikoima ei ole kovin laaja.
  • Dragonair´sissa on joinakin perjantai-iltoina koruja ja veistoksia myynnissä.

Musiikki ja elokuvat

muokkaa
  • Daladala-asemaa vastapäätä on melko kattava musiikki- ja dvd-kauppa, mutta valtaosa musiikista on c-kasetteina. Jos jotain paikallista levyä ei ole paikan päällä, voit tilata sen ja hakea kaupasta myöhemmin.
  • Yksi Morogoron parhaista ja kattavimmista paikallisen musiikin levykaupoista löytyy vasemmalta puolelta pääkatua, liikenneympyrän luota, kun kulkee pääkatua Morogoromarketille päin. Paikan löytää myös liian kovalla pauhaavan musiikin tähden. Kaupan vieressä on hengellistä musiikkia myyvä Jerusalem-niminen levykauppa. Tinkiminen kannattaa ja uusista cd-levyistä saattaa joutua maksamaan 4000-7000 Tsh. Aidon levyn tunnistaa yleensä hologrammista ja leimasta.
  • Ngoto Streetiltä löytyy pieni punainen koppi, joka vuokraa länsimaisia elokuvia 700 Tsh:n päivähintaan.
    • Tansaniassa suosituimpia ovat kuitenkin nigerialaiset elokuvat, joita löytyy lähes jokaisesta elokuvavuokraamosta ja kaupasta. Tottumattomalle ne saattavat tuntua pitkäveteisiltä pitkän kestonsa tähden, mutta edes yhden nigerialaisen draamaelokuvan katsominen on kokemisen arvoista.
    • Myös intialaiset elokuvat ovat hyvin suosittuja Tansaniassa ja niitä löytyy lähes kaikista elokuvavuokraamoista ja kaupoista.
    • Jos pidät 90-luvun toimintaelokuvista, niin Tansaniasta löydät kattavan valikoiman niitä.

Ravintoloita

muokkaa
  • Dragonaire's. Tarjoilee perjantaisin pitsaa.
  • New Green restaurant. Erinomainen intialainen ravintola aivan Morogoron keskustassa.
  • Mama Pierina's.
  • Lege Bush Bar. Suomalaisomistuksessa oleva ravintola, joka tarjoilee toisinaan myös riistaa ja perjantaisin siellä on mahdollisuus saunoa.

Useimpien hotellien yhteydessä on myös ravintola.

Edullisempia vaihtoehtoja

muokkaa
  • Daladala-asemaa vastapäätä on loistava pieni leipomo, josta saa tuoretta ja suussa sulavaa leipää aamiaiseksi.
  • katuravintolat tarjoavat usein hyvää mishkakia (kebablihaa vartaassa), chipsi mayaita (ranskalaisia perunoita leivottuna omelettiin) ja olutta. Aamiaiseksi monista katuravintoloista saa mandazeja (donitsimaisia leivoksia).
  • Kaupungilla on paljon pieniä katubaareja, joihin mennä syömään ja ottamaan muutama olut. Erityisesti suurien jalkapallo-otteluiden aikaan nämä paikat saattavat olla hyvinkin värikkäitä.

Edulliset

muokkaa
  • Priteje Quest House.
  • Sofia House.

Keskihintaiset

muokkaa
  • Vanilla Lodge, +255 717 009 308.
  • Tex Palace, +255 23 260 0044.
  • Longido Hotel, +255 713 200 351.
  • B One lodge.

Hintavat

muokkaa
  • Morogoro Hotel.
  • Oasis Hotel , +255 23 261 4178.
  • New Acropol Hotel , +255 754 309 410.
  • Dragonair´s.

Pysy turvassa

muokkaa
  • Morogoro on melko turvallinen kaupunki liikkua, mutta matkustaessa on hyvä muistaa köyhyys ja maan valtavat tuloerot, jotka aiheuttavat tiettyjä lieveilmiöitä.
  • Erityisesti Mansesen kaupunginosassa liikkumista jalan tulee välttää runsaan rikollisuuden tähden.
  • Yöaikaan on turvallisempaa liikkua taksilla, kuin kävellen.

Pysy terveenä

muokkaa

Malaria

muokkaa
  • Morogorossa on ympärivuotinen malariariski ja huomatessa malarian oireita, on hyvä mennä testeihin. Malariatesti on ei ole kovin kallis ja tulokset tulevat nopeasti.

Terveydenhuolto

muokkaa
  • Aga Khan Clinic on todennäköisesti Morogoron paras klinikka. Se sijaitsee Boma Roadilla, lähellä daladala-asemaa. Aukioloajat tosin rajoittuvat lähinnä virka-aikaan.
  • Shalom Mazimbu Clinic on kauempana keskustasta, mutta auki 24 tuntia päivässä.
  • Regional Hospital on alueen isoin sairaala, mutta se on usein täynnä ja palveluntason kanssa tulee olla tarkkana.

Apteekit

muokkaa
  • Keskustassa on paljon apteekkeja (Duka la Dawa) ja erityisesti intialaisista apteekeista saa hyvin länsimaisia lääkemerkkejä.

Ota yhteyttä

muokkaa

Puhelin

muokkaa
  • Jos viivyt maassa pidemmän aikaa, tulee melko edulliseksi hankkia matkapuhelimeen paikallinen pre-paid liittymä. Niitä saa lähes jokaisesta kadunkulmasta ja palveluntarjoajiin kuuluvat ainakin:Zain, Vodacom, Zantel ja Tigo. Kun ostat puheaikaa, varmista ostaessa, ettei tunnuslukusarjaa ole raaputettu.

Internet

muokkaa
  • Morogorossa on suhteellisen paljon internetkahviloita, mutta yhteydet Itä-Afrikassa ovat hitaat ja monissa paikoissa koneet kaatuilevat usein, eivätkä sähkökatkoksetkaan ole harvinaisia. Internetin käyttö on kuitenkin melko edullista. Hinnat vaihtelevat 500 ja 1000 Tsh:n välillä tunnille. Uusia paikkoja avautuu melko usein. Internetkahviloihin kannattaa mennä hiljaiseen aikaan, esimerkiksi aamupäivästä, jolloin yhteydet toimivat nopeammin.
  • Morogoro Internet Connections on hyvä internetkahvila Boma Roadilla. Paikka on siisti, ilmastoitu ja melko edullinen. Koneet toimivat usein ja kahvilassa on myös kopiopalvelu.
  • Pääpostille (posta) löytää, kun kävelee Old Dar es Salaam Roadia itään daladala-asemalta; kävelee sillan yli ja jatkaa postin liikenneympyrälle.

Jatka matkaa

muokkaa
  • Morogoro on mainio levähdyspaikka matkalla Mikumin luonnonpuistoon.
Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!