Ko Tao (เกาะเต่า), eli kilpikonnasaari sijaitsee Thaimaassa.

Pitkähäntävene rannassa, Ko Tao, Thaimaa

Ymmärrä muokkaa

Ko Tao tunnetaan ensisijaisesti yhdestä asiasta - sukeltamisesta. Ympäröivät vedet ovat kirkkaita ja lämpimiä, eikä merivirtoja ole liiaksi. Ko Tao on Aasian suurin sukelluskeskus ja välillä tuntuukin, että koko saari elää vain sukeltaakseen. Saarella myönnetään toiseksi eniten PADI-sertifikaatteja vuosittain koko maailmassa (Cairnsin ollessa ykköspaikalla). Tekemistä riittää kuitenkin myös veden tai maan pinnalla pysytteleville.

Saari sijaitsee Siaminlahdella, puolentoista tunnin pikavenematkan päässä Ko Samuilta. Mantereella lähimpänä ovat Chumphon sekä Surat Thani. Pieni, vain 21 neliökilometrin kokoinen saari on pääosin vihreän sademetsän peittämä ja sitä halkoo pohjois-eteläsuunnassa kulkeva päätie. Suurin osa ravintoloista, liikkeistä ja sukelluskouluista on saaren länsirannalla Saireella ja Mae Haadilla, johon myös veneet muualta saapuvat. Saarella asuu virallisesti n.5500 asukasta. Turisteja saarella käy vuosittain n.100 000. Tämä rasittaa suuresti saaren ekosysteemiä. Onneksi tähän on kiinnitetty huomioita ja perustettu kampanjoita saaren pitämiseksi siistinä ja viihtyisänä. Infrastruktuuri Ko Taolla on vielä melko kehittymätöntä. Esimerkiksi roskiksia voi olla vaikea löytää. Tämän vuoksi on suositeltavaa yrittää minimoida oman jätteen tuotto esimerkiksi välttämällä ylimääräisiä muovipakkauksia.

Ilmasto Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou
Max (°C) 31 32 33 33 31 31 31 30 31 31 31 31
Min (°C) 23 23 24 25 25 25 25 24 24 24 24 24
Sademäärä (cm) 38 8 12 62 186 113 143 123 210 260 302 98
Valoisia h/kk 280 258 237 231 215 162 108 138 128 176 231 290
Veden lämpö (°C) 26 27 27 28 28 28 28 28 28 27 27 27



Saari on kehittynyt nopeasti viimeisinä vuosina. Uusia ravintoloita, bungaloweja ja sukelluskouluja tulee Taolle joka vuosi enemmän ja enemmän. Suurin ranta, Sairee, on nopeasti muuttunut hiljaisesta tyhjästä rannasta turistirannaksi monine baareineen ja resortteineen - eikä valitettavasti liene kuin ajan kysymys kunnes ensimmäinen tyttöbaari avaa täälläkin. Kaikesta huolimatta turismi Ko Taolla on vielä pienessä mittakaavassa, jos verrataan vaikkapa Samuin tai Pha Nganin saareen. Jos et löydäkään etsimääsi paratiisirantaa Saireelta, ota allesi skootteri, lavataksi tai pitkähäntävene ja jatka matkaa ympäri saarta - rauhaa ja hiljaista rantaa löytyy kuitenkin vielä!

Nappaa saapuessasi satamasta mukaasi ilmainen taskukokoinen infoläpyskä, jossa on pari hyödyllistä karttaa ja erilaisten laivojen aikataulut.

Rannat muokkaa

 
Ko Taon kartta.

Hat Sairee muokkaa

Sairee on suosituin ja sitä myöten myös kaupallisin ranta Taolla. Lähes kaksi kilometriä pitkä puolikuun muotoinen hiekkaranta on päivisin hieman uneliaan oloinen, mutta iltaisin ranta herää eloon sukeltajien palatessa taas saarelle. Suurin osa ravintoloista, baareista ja sukelluskouluista löytyy tältä rannalta.

Hat Mae Haad muokkaa

Mae Haad on Saireelta vain lyhyen kävelymatkan päässä etelään. Laivat tulevat Mae Haadille, joten ranta ei juurikaan sovellu uimiseen. Kylä laiturin ympärillä itsessään on vilkas ja sieltä löytää myös paljon elämää ravintoloiden, kauppojen ja baarien muodossa.

Ao Chalok Baan Kao muokkaa

Chalok Baan Kao on Saireen ja Mae Haadin jälkeen suurin keskus. Vaikka kylässä ja rannalla onkin selvästi elämää, on Chalok Baan Kao kuitenkin selvästi hiljaisempi ja rauhallisempi kuin saaren läntiset rannat. Ranta ei ole kovin hyvä uimista ajatellen, mutta viereisen lahden, Thian Ogin, kauniinväriset hiekat ovat vain vartin kävelyn päässä.

Ao Chan Som (Jansom Bay) muokkaa

Yksityinen ja rauhallinen ranta, jossa tarjolla bungalow-majoitusta. 100 bahtin hintaisella juomakupongilla voivat myös muualla majoittuvat käyttää rantaa.

Ao Thian Og muokkaa

 
Ao Thian Ogin rantaa hallitsevat palmujen sijasta isot puskat.

Myös tämä eteläinen 300 metriä pitkä ranta on yksityinen, mutta kuitenkin vapaasti käytettävissä. Kävellen Chalok Baan Kaosta pääsee vartissa, muualta on parempi ottaa taksi tai pitkähäntävene.

Ao Leuk muokkaa

Puolimatkassa Tanote-lahdelle on hiljainen lahti Ao Leuk. Erittäin kauniissa ympäristössä vain muutama pieniä yksinkertaisia bungaloweja.

Ao Tanote muokkaa

Tälle kaukaiselle lahdelle pääsee parhaiten veneellä tai taksilla. Vain muutama pieni resortti, sukelluskoulu ja erinomaiset snorkkelointivedet.

Ao Hin Wong muokkaa

Etäällä kaikesta, tällä koillisrannalla on vain muutama pieni resortti ja tietysti sukelluskoulu. Myös täällä on paljon korallia snorklaajille.

Tule muokkaa

Laivalla muokkaa

Ko Samui - Ko Tao
Firma Lähtö   Saapuminen
Lomprayah 8:00 9:45
Seatran 8:00 10:00
Songserm 11:00 13:45
Phangan Cruises   12:00 14:00
Lomprayah 12:30 14:15
Seatran 13:30 15:30

Saarelle pääsee veneellä Ko Samuilta, Ko Pha Nganilta sekä Chumphonista. Lomprayah-katamaraani [1] on nopea vaihtoehto. Tuulisella kelillä laivat tosin keikkuvat paljon ja mikäli kärsit helposti merisairaudesta ulkokannen takaosassa voi olla miellyttävin matkustaa. Myös Seatran-lautta [2] on melko nopea vaihtoehto. Songserm Express Boat [3] on hitaampi, rauhallisempi ja edullisempi vaihtoehto. Erilaisia laivayhtiöitä ja -yhteyksiä on lukuisia. Käytännössä kaikki laivayhtiöt myyvät yhdistettyjä bussi-laivalippuja tai juna-laivalippuja, joilla pääsee suoraan Bangkokista Taolle.

Lentokoneella muokkaa

Ko Taolla ei ole lentokenttää, vaan lähimmät kentät ovat Ko Samuilla ja Chumphonissa, josta matkaa on jatkettava veneellä.

Liiku muokkaa

 
Katu Mae Haadin kylässä

Songthaew-kyytejä saa etenkin Saireen ja Mae Haadin liepeiltä helposti. Koska tieverkosto Taolla on hyvin rajallinen, on joihinkin paikkoihin mentävä veneellä. Rannoilta saa pitkähäntäveneitä takseiksi.

Skootterin vuokraaminen on edullista. Tarkista kuitenkin aina tarkasti, että vuokrapeli on kunnossa ennen liikkeelle lähtöä. Mahdolliset naarmut ja kolhut on myös syytä käydä läpi vuokraajan kanssa, ettei joudu maksumieheksi palauttaessa. Mikäli skootterilla ajaminen tuntuu hurjalta, ehkä nelipyöräinen mönkijä (ATV) sopisi paremmin. Vuokrapisteitä on ympäri saarta, ja vuokratessa pätevät kutakuinkin samat säännöt kuin skootterillekin.

Urheilullisemmat voivat tietysti aina vuokrata polkupyörän. Mäkisiä teitä polkiessa tulee taatusti lämmin. Päätietä lukuunottamatta tiet ovat melkeinpä vain vaihtelevan levyisiä polkuja.

Näe muokkaa

 
Ko Nang Yuan
  • Saarella on joitain etäisempiä rantoja, joiden rauhallinen tunnelma on jotain, mitä et suurempien turistikohteiden rannoilla voi kokea.
  • Ko Nang Yuan on kolmen pienen saaren muodostama rykelmä, joita yhdistää ohut kaistale hienon hienoa hiekkaa. Saarelle on 100 bahtin pääsymaksu, joka maksetaan laiturissa. Nousuveden aikaan saarelta toiseelle joutuu kahlaamaan matalassa vedessä. Muuten saari on turistien kansoittama (mm. Samuilta tehdään päiväretkiä tänne) ja hinnat korkeat.
  • Two View on Taon korkein huippu Mae Haadin ja Ao Tanoten välissä. Suorin polku lähtee kuningas Rama V kiven paikkeilta suoraan pois päin rannasta. Kiivetessä tulee taatusti hiki, mutta näkymät ovat hyvät sekä itään että länteen. Huipulta voit sitten valita, jatkatko matkaa kohti Ao Leukin kaunista rantaa vai vilkkaampaa Saireeta.

Tee muokkaa

  • Sukeltaminen on monelle tärkein syy saapua Ko Taolle. PADI Open Water Diver -kurssin hinta on noin 9000 bahtia. Sukelluskouluja saarella on 48 joten valinnanvaraa riittää. Koulujen taso saattakin vaihdella roimasti. Suurin koulu ei välttämättä ole paras sillä pahimmassa tapauksessa sukeltajia koulutetaan liukuhihnamaisesti. Toisaalta pienillä kouluilla ei välttämättä ole kovin laaja varustevalikoima esimerkiksi pukujen tai maskien koossa. Mikäli sinulla on aikaa kannattanee käydä ensin hieman tutustumassa kouluihin ja mahdollisesti tuleviin kouluttajiin. Suuremmilla kouluilla on ilmastoidut luokkatilat ja omat uima-altaat harjoittelua varten kun taas pienemmissä kouluissa mennään suoraan rannasta/veneestä mereen ja koulutustilat ovat vaatimattomammat.
  • Koh Tao Divers   Haad Sairee, +66 77 456 070. Suomalaisten ylläpitämä perinteinen sukelluskoulu.
  • Buddha view   Chalok Baan Kao. Hyvämaineinen sukelluskoulu on saaren suurin sukelluskouluttajien koulutuskeskus.
  • Snorklaaminen onnistuu myös seudun kirkkaissa vesissä mainiosti. Snorkkeleita on vuokrattavissa monissa paikoissa ja jotkut hotellit lainaavat välineitä myös ilmaiseksi asukkailleen. Saarella on useita snorklausretkiä järjestäviä paikkoja tai vaihtoehtoisesti voit järjestää reissun itse kysymällä lähes keneltä tahansa taksiveneen kuskilta. Snorklausretkiä järjestää mm. suomalainen matkatoimisto Sun & Moon [4]. Päivän voi viettää mukavasti pitkähäntäveneellä saaren kiertäen ja snorklaillen parhailla paikoilla välillä pysähtyen syömään eväitä.
  • Pitkähäntäveneen vuokraaminen kuljettajineen maksaa noin 1500 bahtia päivältä.

Syö muokkaa

Hotelleissa ja bungalowiresorteissa on yleensä oma ravintolansa. Suurin osa saaren hienommista ja kalliimmista ravintoloista on keskittynyt Haad Saireen pohjoispäähän, jossa on melkein parin kymmenen ravintolan keskittymä.

Sairee

  • Slice 24Saireen pohjoispäässä. Avoinna 24h. Vuorokauden ympäri auki oleva pizzapaikka.
  • Papas TapasSaireen pohjoispäässä, +66 77 457 020. Kallis, mutta hyvätasoinen ja fiini tapas-ravintola.
  • Monto30/2 Moo 1 (Saireen pohjoispäässä), +66 72 776 098. 8-23. Hyvätasoinen ja siisti thaimaalaista ruokaa tarjoileva ravintola, jossa hinnat ovat kuitenkin kohtuulliset ympäristöönsä verrattuna.
  • In-TouchSaireen eteläpäässä, Koh Tao Diversiä vastapäätä. Erinomaista thai- ja länkkäriruokaa tekevä rantaravintola. Suomalaisten suosima, johtuen vastapäätä sijaitsevasta suomalaisesta sukelluskoulusta.

Mae Haad

  • Cafe del SolMae Haad, +66 77 456 578. Italialaisvaikutteinen ravinteli, hyviä sandwichejä ja kattava aamiainen.
  • Farango Pizzeria6/13 Moo 2, +66 77 456 205. 11-22. Vanhin pizzeria Taolla, myös take away.
  • PannukakkukärryMae Haad. 7-elevenin edessä on iltaisin pannukakkukärry, joka mainostaa vaatimattomasti tarjoilevansa Thaimaan parhaita pannukakkuja, jotka kyllä oikeastaan ovat lättyjä suomalaisittain. Erilaisia makeita päällisiä on runsaasti. Paistajat on usein aika showmiehiä - kannattaa kokeilla jo pelkästään sen nähdäkseen.
  • DD HutMae Haadin ja Saireen välissä, +66 77 456 366. Edullinen ruokapaikka joka tarjoilee peruslänsimaista ja thaimaalaista ruokaa. Erityisesti sukeltajien suosiossa ja monesti täällä kuulee suomeakin...

Chalok Baan Kao

  • Viewpoint (Lahden länsireunan kärjessä). Parhaat näkymät koko lahdelle on Viewpoint bungalowikylän ravintolasta.
  • Taraporn. Puolimatkassa Viewpointille on betonisen catwalkin päässä rento veden päälle rakennettu ravintola.
  • JP Restaurant. Veden äärellä olevan JP Resortin ravintola on hyvä paikka pysähtyä tankkaamaan tai lounastamaan keskipäivän kuumina tunteina. Illalla kammottava loisteputkivalaistus vie tunnelmaa.

Muut

Juo muokkaa

Vaikka yöelämä ei olekaan Ko Samuin tai Ko Pha Nganin veroista, on Haad Saireella aina joku paikka, jossa on tapahtumaa.

Sairee

Mae Haad

  • The WhiteningMae Haad (laiturilta hieman etelään). Tyylikäs ja hintavahko cocktail-baari Mae Haadin rannassa. Suositut bileet perjantaisin.

Chalok Baan Kao

  • Babaloo (Tarapornin takana rannasta katsoen). Rennonpuoleisten reggaekavereiden pitämä teknobaari rannalla.
  • Reggae & Rasta Bar (Bhora Bhora resortin vieressä). Leppoisa baari, joka sopii hyvin illan aloitteluun. Tarjolla myös pikkusyötävää, kuten pienehköjä mutta edullisia pizzoja ja suussa sulavia brownieita.

Nuku muokkaa

Taolla on runsaasti majoitusta tarjolla, erityisesti länsirannalla Saireella ja Mae Haadilla. Käytännössä jokaiselta rannalta löytyy kuitenkin majoitusta, joka useimmiten on bungalowityyppistä. Joukkoon mahtuu lukuisia muutaman sadan bahtin backpacker-paikkoja, keskitason bungaloweja ja muutama hieno luksusresorttikin. Sähköntuotto on monessa paikassa etenkin isompien keskusten ulkopuolella järjestetty diesel-käyttöisin generaattorein, joita ei pidetä päällä ympäri vuorokauden. Hikisen kuumana yönä tuulettimen sammuminen joka yö kello 4 saattaa pistää harmittamaan, joten asia on hyvä pitää mielessä yösijaa varatessa. Kiinteänkin verkon alueella sähkökatkot ovat yleisiä.

Kaikki sukellusta tarjoavat resortit eivät välttämättä halua majoittaa ei-sukeltavia vieraita. Kannattaa kuitenkin kysyä, ja erityisesti sesonkikauden ulkopuolella myös pinnan päällä pysyttelevät vieraat ovat tervetulleita, vaikkakin hinta voi olla korkeampi kuin sukeltajille. Taolta löytyy kuitenkin runsaasti majoitusta, jolla ei ole sukelluskoulukytköksiä.

Sairee muokkaa

  • Silver Cliff Bungalows (Saireen pohjoispäässä, ylhäällä vuorilla), +66 89 2907 546. Edulliset bungalowit loistavalla näköalalla. Noin kymmenen minuutin matkan päässä rannalta. 500 baht.
  • Sunset Buri Resort14/3 Moo 1, +66 77 456 266. Keskitason bungaloweja, jotka pidetään siistissä kunnossa. Hinta-laatusuhde kohdillaan. 700-1700 baht.

Mae Haad muokkaa

  • Viewcliff Resort   3/2 Moo 2 (Mae Haadin ja Saireen välissä), +66 77 456 353. Siisti hotelli kätevällä paikalla Mae Haadin ja Saireen välissä rannalla. 400-2500 baht.
  • Sensi Paradise   27 Moo 2, Mae Haad (muutama sata metriä satamalaiturista etelään), +66 77 456 244, e-mail: . Tämä ylellinen resortti on lyhyen matkan päässä laiturista etelään. Tyylillä rakennettu tummaa puuta käyttäen, mistä johtuen tämä tunnelmallinen paikka onkin osittain häämatkalaisten suosiossa. Ranta ei oikein sovellu uimiseen. Erilaisia bungaloweja ja huoneita on runsaasti, ilmastoinnilla ja ilman. 2800-13900 baht.
 
Jansom Bay

Chalok Baan Kao muokkaa

  • Bhora Bhora Resort   . Vihreälle rinteelle rakennetut bungalowit eivät ole aivan rannalla, mutta toisaalta kuitenkin hyvin lähellä. Huolimatta psykedeelisestä värityksestään paikka on oikein siisti ja palvelu erinomaista. 800 bahtin hintaiset tuulettimella ja omalla suihkulla varustetut mökit tarjoavat erityisen hyvän hinta-laatusuhteen. Erilaisia bungaloweja, 300-2000 baht.
  • Viewpoint Resort   Chalok Baan Kao, +66 77 456 666. Lahden läntisestä kärjestä on komeat näkymät ja bungalowit täällä ovat kohtuu edullisia tasoonsa nähden. Ravintolasta on kivat näkymät lahdelle, vaikket täällä yöpyisikään. Rakensivat 2008 alkuvuodesta lisää bungaloweja. Bungalow alk. 800 baht.
  • Koh Tao Tropicana Resort   Chalok Baan Kao, +66 77 456 167. Siisti paikka Chalok Baan Kaolla. Bungalowit ovat paritalomallisia ja lisäksi tarjolla on huoneita isommasta rakennuksesta. 400-1200 baht.
  • Buddha View Diving Resort   45/1 Moo 3, +66 77 456 074. Tämä hyvin itseriittoinen sukellusresortti on erityisesti bilettävän britti- ja aussiväen suosiossa. Täältä ei tulla etsimään rauhaa. Majoitusta on tarjolla eri tasoisissa huoneissa. Rannalla on iltaisin barbeque, joka on avoin myös ulkopuolisille. 500-1300 baht.

Muut muokkaa

  • Charm Churee Villa   30/1 Moo 2, Jansom Bay, +66 77 456 3934. Hintavan puoleinen luksusresortti omalla kauniilla rannallaan. 2700-18700 baht.
  • Jamahkiri Resort   Ao Thian Og, +66 77 456 400. Todella fiini luksusresortti saaren etelärannalla. 6000-15000 baht.

Pysy turvassa muokkaa

Kuten niin monessa muussakin paikassa Thaimaassa: Jos vuokraat skootterin, ole tarkkana liikenteessä, äläkä aja humaltuneena. Liikenneonnettomuuksia sattuu ja kovin usein alkoholilla on osuutta asiaan.

Sukeltajantaudin hoitoa varten saarella on oma klinikkansa, mutta lähin kunnollinen lääkäri löytyy Ko Samuilta.

Pidä yhteyttä muokkaa

Paikallinen suuntanumero on 077.

Saireella ja Mae Haadilla on useita internet-kahviloita.

Kännykät kuuluvat normaalisti lähes missä tahansa.

Jatka matkaa muokkaa

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!


Aiheesta muualla muokkaa