kaupunki Perussa
Etelä-Amerikka > Peru > Iquitos

Iquitos on kaupunki Perussa. Se on maailman suurin kaupunki, joka ei ole saavutettavissa maitse tai meritse vaan sinne pitää lentää tai kulkea jokilaivalla. Siellä on noin 500 000 asukasta.

Iquitos

YmmärräMuokkaa

TuleMuokkaa

Lentokoneella Iquitokseen tulee pari lentoa päivässä Limasta, jotka kaikki tosin tekevät välilaskun Pucallpassa. Hinnaksi tulee n. 120 dollaria.

Laivalla Iquitokseen pääsee joko Pucallpasta (n. 4 päivää jokilaivalla) tai Leticiasta, Kolumbiasta (3 päivää jokilaivalla) ja sitä kautta Brasiliasta. Hinnat väitellään kapteenin kanssa satamassa, mutta länsimaalainen voi odottaa maksavansa kolmesta päivästä täysihoidolla n. 50-80 dollaria. Laivoja ei lähtee noin joka toinen päivä. Huomionarvoista on että laivaa varten pitää olla mukana oma riippumatto. Myös eväitä on hyvä ottaa mukaan sillä laiva ei tee välipysähdyksiä ja sillä tarjottava ruoka muodostuu käytännössä valkoisesta leivästä, valkoisesta riisistä, lihan- ja kananpaloista ja kauramaidosta.

LiikuMuokkaa

AutollaMuokkaa

BussillaMuokkaa

KävellenMuokkaa

NäeMuokkaa

Iquitoksesta voi tehdä päivä- ja pidempiäkin retkiä Amazonille. Sen lähellä on myös luonnonpuistoja, pienimuotoisia eläintarhoja sekä intiaaniheimojen kyliä, joista osaan on mahdollista järjestää vierailu.

Opastetut retketMuokkaa

Kannattaa valita valita lisensoitu opas ja vertailla niiden hintoja. Niiden toimistoja löytyy pääaukiolta. Opasta ei kannata ottaa kadulta, jolloin retkestä voi tulla kallis ja vaarallinen.

  • Curassow Lodge   , +1-704-2370506 / +51-942139785, e-mail: . Curassow Lodge sijaitsee sademetsässä 140 km päästä Iquitoksesta. Se on noin 1 ½ tuntia pikaveneellä Nauta-kaupungin kautta. Alueella lintuja, apinoita, laiskiaisia, delfiinejä, piraijoita, tarantullia, sammakoita, kaimaaneja, skorpioneja. Alueella voi vaeltaa, meloa ja retkeillä kyliin.
  • Amazon Explorer   257 Loreto katu (nurkassa Fitzcarrald katu), (+51) 965-828888 (espanja) ja (+51) 989-897784 (englanti, ranska, hollanti), e-mail: . Tarjoaa tutkimusmatkoja Pacaya-Samiria National Reserve:lle, viidakon selviytymiskursseja ja korkeariskisiä tutkimusmatkoja tutkimattomille alueille. Alkaen EUR59 (US$80) / henkilö / päivä..
  • Maniti Camp Expeditions   , (+51) 1-705-8903 (espanja/englanti), e-mail: . Pacaya Samiria Reserven kupeessa. Tarjoaa räätälöityjä all inclusive -matkoja viidakkoon. Retket 1-10 + päivää.

OstaMuokkaa

SyöMuokkaa

JuoMuokkaa

KahvilatMuokkaa

Baarit & pubitMuokkaa

YökerhotMuokkaa

NukuMuokkaa

EdullisetMuokkaa

KeskihintaisetMuokkaa

  • 1 Emperador Terraza Hotelli   Fitzcarrald 191, Nauta (60 metriä Plaza de Armas -aukiolta), (+51 65) 232590 / 234797, e-mail: . Check-in: klo 14, check-out: klo 13. 12 huonetta ilmastoinnilla, kylpyhuoneella. Saatavilla kuumaa vetta. Pistorasia: 110/220 V. 24 tunnin vastaanotto. S/. 70-140 Soles.

HintavatMuokkaa

Pysy turvassaMuokkaa

Pysy terveenäMuokkaa

Kuten muukin Amazonin alue, Iquitos kuuluu malaria-alueeseen ja lääkkeet olisi hyvä hankkia etukäteen.

Ota yhteyttäMuokkaa

Jatka matkaaMuokkaa

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!