kaupunki Niilin suistossa Egyptissä
(Ohjattu sivulta Alexandria)
Afrikka > Pohjois-Afrikka > Egypti > Aleksandria

Alexandria (arab. الإسكندرية al-Iskanderiyya) on kaupunki Egyptissä. Aleksandria on nykyisin Egyptin toiseksi suurin kaupunki Kairon jälkeen, jonka merkitys kaiken aikaa vain kasvaa.

Kaupunkinäkymä

Ymmärrä muokkaa

Historia muokkaa

Vain muutamalla maailman kaupungilla on yhtä rikas historia kun Alexandrialla; vain muutama kaupunki on todistanut niin monta historiallista tapahtumaa ja legendaa. Kaupungin perusti vuonna 334 eaa, kreikkalainen valloittaja Aleksanteri Suuri.

Kaupunki on myös nimetty hänen mukaansa. Kaupunki tuli kuuluisaksi ympäri tunnettua maailmaa kahden rakennuksensa takia: Faroksen majakka (Pharos) Majakka rakennettiin 200-luvulla eKr. Ptolemaios I aloitteesta, Faroksen saarelle. Majakka oli 115–150 metriä korkea ja oli täten maailman korkeimpia rakennelmia, häviten korkeudessa vain pyramideille. Majakka oli rakennettu kolmeen kerrokseen. Huipulla oli suuri peili, päivisin käytettiin hyväksi aurinkoa ja öisin tulta. Majakka kuitenkin vaurioitui pahoin kahdessa maanjäristyksessä vuosina 1303 ja 1323.

Alexandrian kirjasto oli suurin antiikin aikainen kirjasto. Se oli paikka johon kaikki tuon ajan filosofit ja tiedemiehet tulivat etsimään tietoa. Alexandriassa oli tuohon aikaan suurin juutalais yhteisö koko maailmassa ja ensimmäinen kreikankielinen käännös heprealaisesta Raamatusta, Septuagintasta, kirjoitettiin kaupungissa.

Kaiken kaikkiaan Alexandria oli helleenisen maailman upeimpia kaupunkeja. Jääden toiseksi vain Roomalle koossa ja vauraudessa. Vaikka Alexandria vaihtoi omistajaa Roomalta, Bysantille ja Persialle, pysyi se Egyptin pääkaupunkina vuosituhannen.

Nykypäivän Alexandria on tomuinen rantakaupunki, jota sanotaan yliasutetuksi 5 miljoonan asukkaansa takia. Kuitenkin sen asema Egyptin tärkeimpänä satamana pitää liiketoiminnan vilkkaana. Alexandriaan suuntaa myös monet kesälomalaiset ja turistit nauttimaan sen hulppeista hiekkarannoista. Vaikka kaupunki on pienen kunnostuksen tarpeessa on historia, niin muinainen kuin modernikin, nähtävissä kaikkialla. Napoleonin ajoilta on muun muassa nähtävillä vielä muutamia ranskalaisia puistoja ja kadunnimiä. Myös monet kreikkalaiset ravintolat vallitsevat osia kaupungin kulttuurista ympäristöstä. Ilmasto Alexandriassa on välimerellinen ilmasto, eli kosteat kuumat kesät ja leudot ja sateiset talvet. Päiväsaika voi olla melko kostea kesäisin, jolloin lämpötilat nousevat keskimäärin 31 celsiukseen. Illat ovat kuitenkin viileämpiä ja tuulisia. Talvet saattavat olla kylmiä, jolloin päiväsaikaan lämpötila saattaa tippua jopa 12 celsiukseen. Myös toistuvat sateet ja raekuurot ovat talvisin mahdollisia. Paras aika tutustua Alexandriaan on keväällä (maalis-kesäkuussa) ja syksyllä (syys-marraskuussa).

Tule muokkaa

Alexandriaan on helppo päästä lentokoneella, junalla ja bussilla.

Lentokoneella muokkaa

Alexandriassa on kaksi lentokenttää välittömässä läheisyydessä ja se on myös lyhyen matkan päässä Kairosta.

Alexandrian päälentokenttä on El Nouzha Airport (IATA: ALY), jossa on melko rajoitettu määrä kotimaan lentoja, mutta kuitenkin laaja valikoima lentoja Lähi-Idän kaupunkeihin. Ainoa lentoyhteys Eurooppasta Alexandriaan on Ateenan kautta, Olympic Airlinesilla. Lentokenttä sijaitsee 8 km päässä kaupungin kaakkois puolella. Taksilla matka taittuu lentokentältä 20 minuutissa.

Kaupungin toinen lentokenttä Borg el Arab Airport (IATA: HBE), johon lentää Lufthansa Frankfurtista, Emirates Dubaista ja pian myös Turkish Airlines Istanbulista. Se on melko huonosti sijoitettu 25 kilometrin päähän kaupungista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tunnin taksi matkaa kaupunkiin.

Monet matkustajat valitsevat kuitenkin lentää Kairoon jossa on paremmat yhteydet Eurooppaan ja jatkaa matkaansa sieltä Alexandriaan. Bussit kulkevat Kairon kentältä Alexandriaan noin puolen tunnin välein.

Junalla muokkaa

 
Rautatieasema

Kairon Ramses asemalta lähtee tiheästi junia Alexandriaan, ja se onkin melkeimpä paras tapa päästä kaupunkiin. Junia lähtee ainakin tunnin välein aamukuuden ja iltakymmenen välillä.

Autolla muokkaa

Autolla matkustettaessa on kaksi reittivaihtoehtoa. Kumpaa tahansa reittiä käytettäessä matka kestää noin kolme tuntia, riippuen vauhdista ja liikenteen määrästä.

  • Agriculture road, jossa on nopeusrajoituksena 90 km/h yksityisautoilijoille. Reitillä on kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Tämä reitti on päätie, joten ruuhkat ovat mahdollisia.
  • Desert road, jossa nopeusrajoitus yksityisautoilijoille on 100 km/h ja sillä on kolme kaistaa molempiin suuntiin. Nimensä mukaisesti reitti kulkee aavikon läpi ja sillä on vähemmän autoilijoita ja on täten nopeampi. Reitiltä löytyy kahviloita muutaman kilometrin välein.

Huomaathan, että Egyptin liikenne eroaa suuresti Suomen liikenteestä. Joten varovaisuutta suositellaan kaikille turisteille. Bussilla

Monet bussiyhtiöt tarjoavat erittäin halpoja matkoja Alexandriaan. Bussit ovat ilmastoituja ja osa on varustettu jopa tarjoiluvaunulla. Bussiyhtiöihin lukeutuu muun muassa Golden Arrow, West Delta, Super Jet, Pullman ja El Gouna. Aikataulut eroavat bussiyhtiöittäin, mutta matkoja Kairosta Alexandriaan tehdään käytännössä joka tunti aikaisesta aamusta keskiyöhön asti.

Liiku muokkaa

Taksit Alexandriassa muokkaa

Alexandrian musta keltaiset taksit ovat hyvä ja halpa tapa matkustaa kaupungissa. Ole kuitenkin varovainen: Taksit eivät suostu käyttää taksamittareita (hintoja ei ole säädetty vuosiin) ja kuskit käyttävät usein hyväksi turisteja, joten on parasta sopia maksusta ennen kuin astut taksiin.

Päästäksesi taksiin sinun tulee heiluttaa kuljettajalle ja huutaa kohteesi nimi. Jos kuljettaja suostuu viemään sinut pyytämääsi kohteeseen, pysähtyy hän tien sivuun mahdollisimman nopeasti. Jotkut taksit saattavat jopa pysähtyä ottamaan sinut kyytiin vaikka heillä on kyydissä jo asiakas, tämänlaisesta tarjouksesta on kuitenkin parasta kieltäytyä.

Fast Call taksit saa varattua myös puhelimella numerosta 19559 tai 0800-999 9999 (maksuton). Nämä taksit ovat kalliimpia kuin musta-keltaiset taksit, mutta myös paljon parempi kuntoisia.

Raitiovaunulla muokkaa

Alexandriassa on nariseva, hidas, mutta erittäin edullinen raitiovaunujärjestelmä. Raitovaunujärjestelmä on rakennettu 1860 –luvulla –se on täten vanhin käytössä oleva raitiovaunu järjestelmä Afrikassa. Reittilista on huomattavan vaikeselkoinen, mutta yksi helpottava tekijä on se että raitiovaunut on jaettu kahteen alueeseen. Kahta eri linjaa kuvastavat kahden väriset vaunut, sini-valkoiset ja keltaiset. Huomioitavaa on, että sinisissä raitiovaunuissa keskimmäinen vaunu on varattu vain naisten käyttöön. Lippujen hinnat ovat erittäin edulliset, 25 piasteria eli noin 0,04 euroa. Liput voidaan ostaa vaunuista.

Näe muokkaa

Alexandriassa on useita eri nähtävyyksiä, mm. Pompeiuksen pilari ja Montazan palatsi.

Tee muokkaa

Osta muokkaa

Monet paikat tuntuvat pitävän kiinni sovituista aukiolo-ajoista. Talvella: Ti, Ke, Pe ja La 09-22, Ma ja To 09-23. Ramadanin aikaan aukiolot vaihtelevat ja monet kaupat ovat kiinni sunnuntaina. Kesällä: Ti, Ke, Pe-Su kaupat ovat auki 09-12.30 ja 16-0.30.

  • El Maaref, Saad Zaghloul St. Raml asema (Raitiovaunulla tai taksilla), ☎ +20-3-4853055.
  • An Nabi Daniel katumyyjät, An Nabi Daniel (katu).

Ostoskeskukset

  • Carrefourin keskusta. Ostoskeskus jossa on valtava hypermarketti, kahviloita ja elokuvateattereita. Tänne pääset parhaiten taksilla.
  • Mirage ostoskeskus. Pieni huipputason ostoskeskus, Carrefouria vastapäätä. Vaateliikkeisiin lukeutuu muun muassa Adidas ja Timberlandin tehtaanmyymälä. Ostoskeskuksessa on myös muutaman suosittu kahvila ja ravintola, esimerkiksi Chili’s ja Pasadena Roof.
  • Deeb ostoskeskus, Roushdy. Keskiluokkainen ostoskeskus, jossa on myös elokuvateatteri ja ravintolamaailma.
  • Family ostoskeskus. Keskiluokkainen ostoskeskus Gianaclis aseman lähellä.
  • Green Plaza, (Hilton hotellin vieressä). Iso ostoskeskus, jossa on paljon kauppoja, ravintoloita, elokuteattereita ja keilarata.
  • Kirosez ostoskeskus, Mostafa Kamel. Keskiluokkainen ostoskeskus.
  • Mina ostoskeskus, Ibrahimia. Keskiluokkainen ostoskeskus.
  • Maamoura Plaza ostoskeskus, Maamoura. Muutamia ravintoloita.
  • San Stefano Grand Plaza ostoskeskus, San Stefano (itäinen Alexandria, Four Seasons hotellin vieressä.). Mahdollisesti suurin ostoskeskus Alexandriassa, luksus liikkeitä, kuusi elokuvateatteria ja suuri ravintolamaailma.
  • Wataniyya ostoskeskus, Sharawy St (Lauran). Pieni ostoskeskus.
  • Zahran ostoskeskus, Smouha. Elokuvateatteri ja kahviloita.

Syö muokkaa

Juo muokkaa

Kahvilat muokkaa

Baarit & pubit muokkaa

Yökerhot muokkaa

50 vuotta sitten kaupungin täytti baarien ja yökerhojen labyrintti, mutta nykyään monet turistit valittavat ettei kunnon yöelämää tunnu kaupungista löytyvän. Kohteessa monesti lomailleet suosittelevat seuraavia luotettavia kohteita:

  • Spitfire Bar, Sa'ad Zaghloul St.
  • Mermaid Bar – Pieni ja mukava baari, jossa on upea merinäköala.
  • Cap D'Or. Tämä baari on yksi Alexandrian vanhimmista. Huomaa katsoa laskuasi tarkkaan sillä tapana on ollut huijata turisteja maksamaan liikaa.

Nuku muokkaa

Edulliset muokkaa

Keskihintaiset muokkaa

Hintavat muokkaa

Pysy turvassa muokkaa

Alexandriassa on pieni rikollisongelma, joka kuitenkin on harvoin väkivaltainen. Muista varoa taskuvarkaita. Vältä myös esittelemästä arvoesineitäsi tai käyttämästä vyölaukkua. Katulapset, taksikuskit ja monet muut häiriköivät usein turisteja. On muutamia lausahduksia jotka voivat olla turistille avuksi, kuten: "la shukran!" (ei kiitos) ja "emshi" (mene pois).

Alexandria on konservatiivinen kaupunki, joten naisille on suotavaa, että he peittäisivät olkapäänsä, keskivartalonsa, rinnat ja jalat. Siltikin naisten tulisi varautua häiriköintiin, varsinkin yksinollessaan. Paras tapa suhtautua tähän on olla huomaamatta asiaa ja esittää ettei kuulisi mitään. Pää tulee peittää ennen rukouspaikkoihin menoa.

Hätänumerot

  • Hätänumero: 123
  • Poliisin numero: 122
  • Palokunnan numero: 180
  • Central Ambulance, Kom El Dekka (opposite Alexandria Station), ☎ +20-3-4922257.
  • El Moassa sairaala, El Horreya Rd., El Hadara, ☎ +20-3-4212885/6/7/8.
  • El Shatby sairaala, Dr. Hassan Sobhy St., El Shatby, ☎ +20-3- 4871586.
  • Medical Research Institute, El Horreya Rd. (beside Gamal Abdel Nasser Hospital), ☎ +20-3-4215455 - 4212373.
  • Bacos Ambulance, Mehatet El Souk St., Bacos, ☎ +20-3- 5703454.
  • Myrkytyskeskus, Yliopistollinen keskussairaala, ☎ +20-3-4862244.

Pysy terveenä muokkaa

Ota yhteyttä muokkaa

Kaupungin ulkopuolella muokkaa

Jatka matkaa muokkaa

  • Abu Mena — Unescon maailman perintökohde. 45 km kaupungista lounaaseen. Muinainen kristittyjen pyhä kaupunki, jossa on kirkkojen, basilikojen ja muiden rakennusten raunioita.
  • El Alamein — 106 km Alexandriasta länteen sijaitsee monien tärkeiden taistelujen sijaintipaikka. Paikalla on nyt monia sota muistomerkkejä, hautausmaita ja museoita.
  • Marina — Korkealuokkainen rantakohde noin 100 km Alexandriasta.
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!